maanantai 31. tammikuuta 2011

Tammikuu

Suomessa jatkuu hiljainen kausi. Ainoastaan 14.1 Ahvenanmaalla havaitut 4 Pikkuruokkia - Little Auk poikkeavat normaaleista peruslinnuista. Talven aikana on havaittu myös pientä Tunturipöllö - Snow Owl liikehdintää, yhteensä on havaittu 9 lintua joista viimeisimmät Jurmo - Utö akselilla. Viitatiaisia - Marsh Tit on edelleen löytynyt muutama lisää, lukumäärät ovat luonnollisesti pudonneet. Eikä ruokinnoilta löydy kuin noin 50 vakituista lintua, toivotaan että kato ei ole totaalinen talven aikana. Vaikka se onkin osittain vaelluksen tarkoitus.
Virossa havaittiin niin ikään Tunturipöllö - Snow Owl, ensimmäinen sitten syksyn 2008.
Latviasta löytyi 21. tammikuuta 3. Kyhmyhaahka - King Eider kautta aikojen, nuori koiras uiskenteli Liepajan satamassa. 28.1 Papen lintuasemalla havaittiin maan 4. talvihavainto Isohaarahaukasta - Red Kite, se oli jo tämän talven kolmas havainto. Isohaarahaukka havainnot ovatkin lisääntyneet Latviassa, pesintä lienee jo joka vuotista useamman parin voimin.

Tammikuun aikana WP´n alueella tehtiin hirmuisia havaintoja. Parhaimpina Amerikanmeriharakka - American Oystercatcher, joka tosin havaittiin viime vuoden viimeisenä päivänä. Tieto lajista levisi piireihin vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Havainto tehtiin Kanarian saarilla, Lanzarotella. Valitettavasti linnusta ei ole valokuvaa eikä muutakaan dokumenttia, mutta kokenut löytäjä on nähnyt linnun hyvin ja on jo tehnyt RC-kaavakkeen Espanjan komitealle. Nähtäväksi jää miten havainnolle käy.
Toinen uusi laji WP´lle tuli tietoon viime lauantaina, 29.1. Azoreilta ilmoitettiin Kruunuyöhaikarasta - Yellow-crowned Night Heron. Lintu on ollut Terceiran saarella jo viime vuoden 28. heinäkuusta asti. Linnusta tuli huonohko kuva Portugalin rariteettikomitealle ja se käsiteltiin normaalin aikataulun mukaisesti, rauhassa ja hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessaan. Viikko sitten tuli uusi kuva samalta paikalta ja tieto lähti vihdoin eteen päin. Lintu on ilmeisesti ollut samalla paikalla kivikkoisessa paikassa johon ei näe kuin veneestä. Saaressa syksyllä vierailleet WP-bongaajat eivät olleet kovinkaan ilahtuneita kun saivat kuulla tarinan. Bongareiden onneksi lintu on ollut uskollinen ja talvehtii saarella.
Myös Savannihuitti - African Crake kuuluu megarareihin. Tenerifan, Kanarian saarien edustalla 5. tammikuuta laivasta löytyi Savannihuitti, valitettavasti se kuoli myöhemmin. Lintu oli WP´n ja Espanjan viides havainto.
Omituisiin havaintoihin kuuluu myös Briteistä, Devon´sta niin ikään kuolleena löytynyt Siniliejukana - Purple Gallinule, maan 3. havainto. Moni harrastaja Englannissa olisi toivonut että lintu olisi löytynyt muutamaa päivää aiemmin, elossa sillä se oli vasta kuollut. Laji havaittiin 13. tammikuuta myös Azoreilla, Sao Miquel´n havainto oli 8. Tämäkin lintu kuoli myöhemmin.
Eikä kuolleet kanat tähän loppuneet. Sillä Marokosta löytyi maan 7. Kurnuliejukana - Allen´s Gallinule. Tämä Afrikkalainen laji on havaittu myös Suomessakin ? Uskokoot ken tahtoo. Havainto on kylläkin hyväksytty syystä tai toisesta myös RK´n toimesta. Laji vaeltaa ajoittain Saharan pohjois puolelle kuivina vuosina joulu-tammikuussa. Lähes kaikki WP´n havainnot linkissä, Espanjasta ei valitettavasti ihan kaikkia vanhoja. Havaintoja selaillessa ei tarvitse hirveästi pohtia voiko lintu noilla pienillä pyöreillä siivillä lentää Joensuuhun tuokokuussa, 5000 kilometriä koilliseen pesimä aikanaan.
Megararihin kuuluu vielä Ohotanlokki - Slaty-backed Gull, Lontoon kaatopaikalta löytyi 13. tammikuuta vanha lintu, Brittien ensimmäinen ja WP´n kolmas havainto. Aiemman havainnot olivat Liettuasta 2008 ja Latviasta seuraavana keväänä, kyseessä oletettavasti sama yksilö.
Outoihin myöhästyneisiin havaintoihin lisätään vielä Brittien 9. Ruostesiipirastas - Dusky Thrush, lintu kuvattiin 8.12 viime vuonna, tarina ja kuvat linkissä.
Kanarian saarten 29.1 havaittu Ruskosuula - Brown Booby voidaan myös lukua koviin rareihin, sillä se oli vasta Espanjan 10. havainto lajista.

Kevennyksenä maailman nopein lintu, toiset taas lentää kauas.

- Tarseger team

  

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vuoden viimeinen ja ensimmäinen

Viime vuoden viimeinen viikko ei ihmeitä tuonut. Ainoastaan 28.12 Kirkkonummelta, Porkkalan kärjestä löytyi Pikkuruokki - -Little Auk, vuoden 12. havainto. Luonnollisesti jokunen uusi Viitatiainen - Marsh Tit havaittiin. Uuden vuoden 2011 puolella ei toistaiseksi ole havaittu mitään uutta. Mutta viime vuoden lopun harvinaisuudet ovat hienosti pelipaikoilla. Kuten Asikkalan Tammitikka - Middle Spotted Woodpecker, Pellon Mustakaularastas - Black-throated Thrush ja Vantaan Töyhtökiuru - Crested Lark. Samoin Viitatiaisia - Marsh Tit on monessa paikassa hyvin hoidettavissa. Siinä on jollekin vuodenpinna kerääjälle kiva alku.

Talvi tuntuu todella kovalta koko pohjois-Euroopassa, uusia harvinaisuuksia löytyy erittäin vähän. Viime vuoden viimeisen viikon paras havainto tehtiin Ranskassa. Punapyrstölepinkäinen - Isabellinen Shrike havaittiin Camargue´ssa 28.12. Samana päivänä löytyi Hollannista maan 8. Mustakaularastas - Black-throated Thrush. Vuoden viimeinen itäinen virtaus oli siinä. Norjasta ilmoitettiin tämän vuoden puolella Mustakaularastas - Black-throted Thrush joka nähtiin 31.12, luultavasti havainto on kuitenkin oikea.

Vuoden 2011 ainut uusi harvinaisuus havainto oli 8.1 Guerseyn saarelta löytynyt Tundrakuikka - Pacific Diver. Luultavasti viime talven lintu palasi talvehtimisalueelleen.

- Tarsiger team