perjantai 31. toukokuuta 2013

The Biggest Twitch

Siberian Jay - Kuukkeli - Mika Bruun
Tuli eilen jatkamaan Saikon Pekan hyvin alulle laittamaa ryhmää, The Biggest Twitch. Pekkahan oli hoitanut etelä Suomen lähes täydellisesti, vain Kiiruna jäi puuttumaan :) Aloitimme päivällä Kuusamon upeimmasta paikasta, kaatopaikasta. Ristus noita lokkeja, eikä edes nähty targettia - Hegulia. Iltapäivä sujui leppoisasti lähialueita kolutessa. Sää oli kuin morsian, kuuma ja tyyni. Käsittämättömät 28 astetta, yölläkään lämpötila ei pudonnut paljoa alle parinkympin. Ryhmä on mukava eikä paineita tunnu olevan, joten leppoisasti mennään.
Perjantai aamu aloitettiin tietysti aika myöhään, orneille. Se näkyi myös päivän lajeissa. Mutta päivän kohokohdat olivat ehdottomasti kahden vanhan Tarsigerin kisailu, kuukkeli parven sekoilu ja Perniksen soidin. Illaksi köröttelimme Luostholle lusthia pitämään. Vaarallinen paikka koska oppaalle ilmaiset oluet, ainakin tänään

Alan & Ruth and the Biggest Twitch - Mika Bruun