sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Fasaanin perässä

"Caspian Penduline Tit - Kaspianpussitiainen" koiras rakentamassa pesää
14.6.2015

Käsittämättömän hieno kuuluvuus heti aamuhämärästä alkaen. Horisontissa saalisteli noin 18 sirosuohaukan löysä parvi, ilmeisesti 2kv lintuja ja suurin osa Arosoita, oletan. Lähemmäksi ne eivät koskaan tulleet ja en jaksanut lähteä tallustamaan muutamaa kilometriä koska halusin nähdä kiurulintuja paremmin. Äänittelinkin White-winged Lark – Valkosiipikiurun soidinta, joka jatkui loputtomasti yläpuolellani. Ainutkertainen kokemus, seuraavaan kertaan voi mennä aikaa tai sitten ei. Pieni parvi Black Lark – Mustakiuruja pyöri myös lähistöllä ja sadat Calandrella Lark – Arokiurut pitivät taustaäänet kohdillaan. Löysin myös Corsac Fox:n pesän, tai siitä lähti aikuinen Corsac. Mutta pesäkolon kolme poikasta näyttivät tavallisilta ketuilta. Joka tapauksessa kaksi niistä oli erittäin uteliasta. Nuorempi ei juurikaan välittänyt minusta kun pysyttelin ilmavirtauksen alapuolella. Hauskan näköisiä veijareita. Kolme tuntia meni joutuisasti ja oli palattava aamiaiselle ja leirin purkuun. Edessä oli pitkä ajomatka lounaaseen, onneksi päätietä.

White-winged Lark - Valkosiipikiuru esitti soidintaan vielä täysillä
White-winged Lark - Valkosiipikiuru koiras
Ketun poikasia

Noin kolmen kilometrin jälkeen päätimme kuitenkin ottaa jo ensimmäisen stopin, paikalla piti olla pieni lampi, N 49.02.563 E051.39.929. Eipä ollut, mutta joen reunassa oli paljon lintuja. Muutama Paddyfield Warbler – Kenttäkerttunen lauloi pienessä ruovikossa. Viereisillä langoilla istuskeli Red-footed Falcon – Punajalkahaukkoja ja ilmassa rundaili Steppe Eagle – Arokotkia. Hetken päästä kuului myös kovaa Demoiselle Crane – Neitokurjen soidinhuutoa, ne yrittivät karkottaa yksinäistä Common Crane – Kurkea pois reviiriltään. Kurki oli päättänyt olla kaveri tämän pariskunnan kanssa, tosin Neitokurjet olivat asiasta erimieltä ja yrittivät karistaa herraa kaikin tavoin pois seuroista. Ehkä ne siinä onnistuivatkin, seuraaminen jäi kesken kun tuli muuta mielenkiintoista ihmeteltävää. Nimittäin jaloistani lähti kaksi käärmettä jokeen. Mutta sen verran nopeita ne olivat etten saanut niistä irti kuin värin ja selän kuvion, erittäin todennäköisesti ne olivat Dice Snake (Natrix tessellate) – suomeksi ehkä Noppakäärme.

Vanha Steppe Eagle - Arokotka
Kurki ja sen "poikanen"
Tästä eteenpäin päivä sujuikin tienvarsi retkeilyssä autossa päätietä pitkin. Tosin ensimmäinen 50 kilometriä tuntui ettei tässä ole koskaan edes ollut tietä. Tasaisempaa oli ajaa tien vieressä, sillä niin kuoppaista asvaltti osuus oli. Meilläkin oli kuitenkin kunnon maastoauto, tavallisella autolla meno olisi ollut hyvin mielenkiintoista. Päätimme pitää lounastauon päätien varressa olevassa pienessä ravintolassa, hämmästys oli suuri siellä oli netti, N 47.13.226 E051.00.697. Lounaan jälkeen aloimme lähestyä kuitenkin itse kohdettamme. Kapeaa puskavyöhykettä ennen laajaa ruovikkoaluetta merenrannassa, tosin merelle oli vielä reilut 10 kilometriä. Käännyimme pisteestä, N 46.41.296 E049.32.025, (piste aavistuksen epätarkka) etelän suuntaan ja haahuilimme pikku hiljaa meille annettuun pisteeseen. Pienen joen ylitys onnistuu ilmeisesti ainoastaan tästä, N 46.39.273 E049.30.725. Lopulta aika mutkikasta reittiä tuli kartalle, mutta lopulta pääsimme kanavatielle. Täällä on seuraava kohdepaikkamme, N 46.36.233 E049.33.455

Turkestan Short-toed Lark - Alaudala heinei - "Idän"Pikkukiuru
Greater Short-toed Lark - Lyhytvarvaskiuru
Muutaman kilometrin ajon jälkeen tien läheisyydessä vilahtikin itse kohde, Common Pheasant – Fasaani. Niin ja nyt on kyseessä ihan A-kategorian linnut, eikä mitään metsästäjien istuttamia typeriä Fasaaneja. Lintujen alalajikin on eri, ssp septentrionalis, piste! Toinenkin yksilö huuteli pusikoissa, muttei näkynyt. Samalle paikalle ilmestyi myös toinen kohdelajeista, Penduline Tit – Pussitiainen. Tästä paikallisesta alalajista on mahdollisesti tulossa oma laji, onhan tämä melko erinäköinenkin kuin meille tuttu Remiz. Hienon näköinen koiras, ”Caspian Penduline Tit – Kaspianpussitiainen” rakenteli pesää aivan tien viereen kauniissa iltavalossa. Oli pakko jäädä kuvaamaan lintua, muut jatkoivat matkaa ja yrittivät vielä nähdä Fasaania paremmin. No Fasaani näkeminen ei onnistunut, mutta posekuva Remizistä onnistui. Päätimme etsiä lähistöltä leiripaikan. Etsimiseen ei kulunut kuin 400 metriä ja päätös oli nopea, ihan sama mihin se viritetään, N 049.36.208 E049.33.939

Eurasian Stone-curlew - Paksujalka piiloutuu
 Jälleen uusi leiripaikka
Jälleen rutiininomaisesti leiri pystyyn, pientä retkeilyä ja illallinen. Ihmetellä täytyy kuinka oppaamme D&Y loihtivat kuin tyhjästä maukkaan illallisen. Leiripaikan vierestä nousseet kaksi kanalintua aiheuttivat pientä hämmennystä. Niin kuin hämärissä alkanut huutelukin, kunnes tajusimme tilanteen, Grey Partridge – Peltopyyt huutelivat kilpaa. Täysin yllätyslaji tämäkin. Samoihin aikoihin aloittivat myös paikalliset Eurasian Stone-curlew – Paksujalat soidinhuuto sessionsa. Paikalliset hyttyset aiheuttivat sen ettei iltahuutoa kannattanut tehdä pöydän ääressä, ja möngimme telttoihimme. Koko ilta tuntui olevankin yhtä huutoa. Paksujalatkin vain kiihdyttivät huutojaan ja siihen yhtyi myös European Nightjar – Kehrääjä. Kaksi lintua surisivat telttojen vieressä ja yritin äänittää menoa. Mutta viereisen teltan kuorsausäänet estivät kaiken, ehkä ne saa editoitua pois raidalta, siis ne kehrääjät. Linnut ovat täällä pesivää alalajia, sarudnyi. Tähän oli mukava päättää päivän retki, huomenna uudet kujeet

Best of the Day – total 65 species:

Grey Partridge - Peltopyy, 3
Common Pseasant – Fasaani, 2 (septentrionalis)
Pallid Harrier – Arosuohaukka, 7
Long-legged Buzzard – Arohiirihaukka, 5
Red-footed Falcon – Punajalkahaukka, 4
Common Crane – Kurki, 1
Demoiselle Crane – Neitokurki, 6
Little Bustard – Pikkutrappi, 3
European Stone-curlew – Paksujalka, 6
Black-winged Pratincole – Aropääskykahlaaja, 2
Eurasian Nightjar – Kehrääjä, 2
White-winged Lark – Valkosiipikiuru, 18
Black Lark – Mustakiuru, 10
Crested Lark – Töyhtökiuru, 2 (tenuitrostris)
Sykes´s Warbler – Aavikkokultarinta, 1
Paddyfield Warbler – Kenttäkerttunen, 2
Penduline Tit - Pussitiainen, 3 (caspius)
Red-headed Bunting – Ruskopääsirkku, 7
Black-headed Bunting – Mustapääsirkku, 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti