keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Paluu ihmisten ilmoille

Black Lark - Mustakiuru
17.6.2015

Tältä erää viimeinen herätys Kazakhstanissa tuli edellisten tapaan hieman ennen auringon nousua. Nyt tosin oli lähtö lentokentälle, ei enää retkelle. Tarkoitus oli vielä aikaisin aamulla katsella ruskopääsirkkua ja peltotulkkua aamuvaloissa. Mutta ilmeisesti oli liian aikaista, sillä aurinko oli vasta nousemassa, eikä kumpaakaan näkynyt. Ainut mielenkiintoisempi havainto oli Golden Oriole – Kuhankeittäjä, joka viihtyi pääoven edessä olevissa puissa. Ilkeästi purevat hyttyset häiritsivät tätä lyhyttä päivän ainoaa lintuhetkeä. Kellokin meni hurjaa vauhtia eteenpäin, joten oli pakko siirtyä sisätiloihin ja check in tiskille.

Kazakhstan 2015, Markku Santamaa, Mika Bruun ja Mikko Järvinen @MS
Allekirjoittaneelle tuli tiskillä mielenkiintoisia ajatuksia vartiksi, koska minulle ilmoitettiin ettei ole paikkaa koneessa. Sitä ei todellakaan ollut siinä käsinkirjoitetussa listassa, josta he tarkistivat lähtijöitä. Kummasti sitä ehtii pienessä ajassa käymään läpi asioita. Kuten miten ja missä viettää mahdollisesti seuraavan päivän, miten pääsisin Ural Deltalle retkelle? Taxilla johonkin, mutta miten saisin veneen? Hotelli ja lentoliput olisivat helppoja hankkia, se ei olisi edes tavallaan minun ongelma. Kuinka monta päivää olisin täällä? Mitä ilmoittaisin himaan? Perusselitys; Pelikaani lensi turbiiniin ei ehkä mene läpi? No lopulta paikalle tuli ”supervisiiri”, otti homman haltuun ja taikoi minut lennolle. Tosin näytin hänelle MacBookista varausnumerotkin, mutta jotenkin se puuttui heiltä. Lopulta kaikki meni hyvin ja pääsimme lähtemään oikealla lennolla kohti Moskovaa.

White-winged Tern - Valkosiipitiira parvi
Moskovassa vietetyt 12 tuntia menivät yllättävän hyvin, syöden ja koneen ääressä ja käytiin läpi reissua. Joka oli kaikin puolin onnistunut. Kiitos kuuluu Markulle, joka oli onnistunut suhteillaan järjestämään hyvät oppaat. Suuri kiitos kuuluu retken onnistumisesta Denis & Yan kaveruksille. Yan ajoi Land Cruiserinsa Moskovasta Atyrauhun, 2000 km ja vielä takaisinkin, Denis tuli messiin jostain matkalta. Kaverit siis ovat venäläisiä ja asuvatkin siellä. Joten kieliongelmiakaan ei ollut, koska herrat puhuivat ”kohtalaista” venäjää ja hyvää englantia. Retkellä kaikki toimivat, auto, varusteet ja ruokapuoli sekä loistavat satelliittikartat onlinena koko ajan. Lukuun ottamatta puolen tunnin taukoa, jolloin Yan:n Lenovo sanoi sopimuksen irti. Mutta näppärä kaveri ei edes huolestunut, vaan avasi Lethermanilla koneen miljoonaan osaan. Minä pidin piirilevyjä, sun muita osia sekä ruuveja lippahatussa. Lopulta Yan pesi kaiken 98% alkoholilla ja kokosi kaiken takaisin, meni vielä oikein. Ja voilá, kaikki toimi jälleen. Tuntui pro meiningiltä. Ilman heitä emme olisi pystyneet keskittymään täysillä lintuihin. Nyt ei tarvinnut oikeastaan välittää mistään muusta kuin mistä löydämme seuraavan kohde lajin. Niissäkin onnistuimme täydellisesti. Yksi helpoimmista retkistäni. Lopuksi suurkiitos vielä Markulle ja Mikolle, kestivät ajoittain jatkuvaa kuvaamistanikin :)

Female Black Lark - Mustakiuru
Sykes´s Warbler - Aavikkokultarinta
Red-headed Bunting - Ruskopääsirkku
Blue-cheeked Bee-eater - Vihermehiläissyöjä

Best of the Day – total 9 species:

Golden Oriole - Kuhankeittäjä, 1

Retken nisäkäs ja matelijalista:

Saiga Antelope - Saiga tatarica, 3
Corsac Fox - Vulpes corsac, 5
Bobak Marmot - Marmota bobak, 20
Yellow Ground Squirrel - Spermophilus fulvus, 3
Small Five.toed Jerdoa - Allactaga elater, 1
Eversmann´s Hamster - Allocricetulus eversmanni, 2
European Hare - Lepus europaeus, 6
European Pond Turtle - Emys orbicularis, 10
Secred Toad-headed Agama - Phrynocephalus mystaceus, 2
Agama species - Phrynocephalus sp, 6
Steppe Runner Lizard - Eremias arguta, 10
Dice Snake Natrix tessellate, 2

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Viimeinen retkiaamu

Kovasti Suomeenkin odotettu Pallas´s Gull - Mustapäälokki

16.6.2015

Viimeinen retkiaamu käynnistyi niin kuin kaikki muutkin tähän mennessä, auringon noustessa. Aamu ei varsinaisesti tuonut mitään uutta lajistoa, lintuja edelleen niukasti. Paitsi Caspian Plover – Kaspiantyllejä, niitä oli mukavat 17 yksilöä parin sadan metrin päästä leiristä. Ja niin kuin jo eilen epäilimme, täällä ilmeisesti pesii muutama pari. Ainakin niin hätäillen kaksi pariskuntaa vartioi aluettaan. Aamuretki jäi lyhyeksi, osittain siksi koska täällä ei ollut juurikaan muita lintuja kuin edellä mainitut. Päätimme purkaa leirin ja kadota alueelta. Pienillä stopeilla olimme kuitenkin melko nopeasti takaisin päätien varressa. Olimme suunnitelleet menevämme Atyraun kaupungin luoteispuolen suurelle altaalle, ne ovat ilmeisesti jätevesialtaita, N 47.11.235 E051.46.573.

Caspian Plover - Kaspiantylli koiras
Caspian Plover - Kaspiantylli naaras
Horned Lark - "Kaspian" tunturikiuru naaras
Greater Short-toed Lark - Lyhytvarvaskiuru
Steppe Runner Lizard - Eremias arguta
Selfie arolla
Pääsimme nousemaan altaalle hienosti ja edessämme avautui suuri allas alue, sen pohjoisosassa oli paljon lintuja. Ensimmäisellä stopilla saimme ihastella Paddyfield Warbler – Kenttäkerttusen aktiivista laulua ruovikon latvaosissa. Altaiden takaosassa oli kuitenkin paljon lintuja, joten siirryimme sinne. Kahlaajia oli runsaasti. Aivan edessämme lepäili 180 Pied Avocet – Avosetin parvi. Viereisessä parvessa oli perus tringat ja hieman pientä sekalaista kahlaajaa. Mukana ei valitettavasti ollut mitään erityisen kiinnostavaa. Hieman etäämmällä oli vesilintuparvi jossa oli mm. 300 Ruddy Shelduck – Ruostesorsaa ja saman verran Garganey – Heinätaveja sekä muita vesiäisiä pienempiä määriä. Lintuja ilmeisesti ammutaan täällä, koska kaikki olivat hyvin arkoja. Paria sataa metriä lähemmäs ei ollut mahdollisuuksia mennä, sillä koko parvi lähti lentoon ja vieläpä poispäin. Altaan keskiosassa pesi Caspian Gull – Aroharmaalokkeja ja ilmeisesti myös Pallas´s Gull – Mustapäälokkeja. Eteläosassa puolestaan oli kolme paria White-headed Duck – Valkopääsorsia. Toivottavasti ainakaan näitä ei ammuttaisi, vaikka ne olivat hieman luottavaisempia ja pakenivat ainoastaan ruovikon kätköihin. Laji nimittäin kuuluu uhanalaisten (endangered) listalle. Populaatio on ainoastaan 5300-8700 yksilöä, suurimmat juuri Kazakhstanissa. Myös pieni parvi White-winged Tern – Valkosiipitiiroja pesi etelän ruovikko saarilla. Paikka tuli tsekattua harmiksi melko nopealla tempolla, joten sen potentiaali jäi hieman vaiheeseen. Lisäksi olimme altailla juuri iltapäivän kuumimpaan aikaan, lämpötila reilut 30 astetta. Mutta koska D&Y:lla on edessään vielä ajomatka Moskovaan, sovimme että lopetataan retki tänne. Kolmelta olimmekin jo pienessä hotellissamme, Hotel Laeti, N 47.06.434 E051.53.895

Green Sandpiper - Metsäviklo oli joka paikan lintu missä vain oli vettä
Curlew - Kuovi, näimme ilmeisesti pesiviä lintuja, ssp suschkini
Garganey - Heinätavi oli yleinen järvillä
Little Gull - Pikkulokki puolestaan vähälukuinen
Illalla menimme Kazakhstanin retken viimeiselle illalliselle viereisen ostarin kyljessä olevaan Arabiankieliseen ravintolaan. Ruoka oli maittavaa, mutta olut oli törkeän kallista. Heillä ei ollut muka paikallista olutta ollenkaan. Illalla omassa hotellissa vielä yhdet ja ihmettelyä netissä. Koko viikko ilman mitään tietoa mistään uutisista tai tms. En kyllä huomaa tuo illankaan jälkeen tyhmentyneeni mitenkään huomattavasti, joten kai sitä voi olla toistekin ilman nettiä?

Best of the Day – total 64 species:

Ruddy Shelduck - Ruostesorsa, 300
Garganey – Heinätavi, 300
Ferruginous Duck – Ruskosotka, 10
White-headed Duck – Valkopääsorsa, 6
Glossy Ibis – Pronssi-iibis, 50
Long-legged Buzzard – Arohiirihaukka, 3
Pied Avocet - Avosetti, 180
Caspian Plover – Kaspiantylli, 17
Marsh Sandpiper – Lampiviklo, 55
Pallas´s Gull - Mustapäälokki, 35
Blue-cheeked Bee-eater – Vihermehiläissyöjä, 1
Horned Lark – Tunturikiuru, 5 (brandti)
Paddyfield Warbler - Kenttäkerttunen, 2

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Suolajärvet

Aamun aloitus Isabelline Wheatear - Arotaskulla

15.6.2015

Herätessä Nightjar – Kehrääjä vielä surisi, Stone-curlew – Paksujalat ja Grey Partridge – Peltopyyt huutelivat, oli hämärää. Pian kuitenkin äänet vaihtuivat, Red-headed Bunting - Ruskopääsirkut ja Skylark – Kiurut aloittivat. Aamun kohteena oli sirkut, taaskaan en löytänyt kesyä Ruskopäätä. Sen sijaan olin yllättynyt kun yritin kuvata yksinäistä koirasta. Paikalle pölähti Black-headed Bunting – Mustapääsirkku joka ajoi pois Ruskopään. Tämä parivaljakko ei saanut toisistaan selvyyttä ja ajoivat ainoastaan toisiaan takaa, ja kuvia kummastakaan ei irronnut. Jouduin tyytymään muutamaan räpsyyn, onneksi niissä näkyy kuitenkin lintu kohtalaisesti. Pojat olivat tällä välin yrittämässä taas hyvää näkymää Fasaanista, nolla tuloksella. Vaikeita tuntuvat olevan tähän aikaan vuodesta. Paikalla oli kuitenkin ollut kaksi Lesser Whitethroat – Hernekerttua, ssp halimondendri. Oli puolipakko lähteä yrittämään siitä kuvaa. Ei tuntunut olevan minun aamu, näin kyllä linnun mutta koska ääntä ei ollut, lintukin katosi Tamariskeihin. Sain kuitenkin paikattua retkelle uuden lajin, Markku ja Mikko näkivät sen jo aamulla, Golden Oriole – Kuhankeittäjän. Kiertelin viimeiseen asti yltyvässä tuulessa Tamariskejä, mutta tulos oli melkoisen pyöreä. Palasin leiriin, muut olivatkin melko lähtövalmiina. Joten pikainen aamiainen ja teltan purku ja jälleen matkaan. Päätimme ajaa alueelle jossa aamulla huuteli kaksi Fasaania, mutta ei taaskaan näköhavaintoa. Näimme sen sijaan Caspian Stonechat – Kaspiantasku (ssp hemprichii) pariskunnan. Lopulta päädyimme isolle ruovikko alueelle, jossa yritimme nähdä lokki parvea paremmin. Sinne katosivat ”cacca-lokit” johonkin, ilmeisesti lähtivät merelle tai maatuivat niin kuin kyseisellä aineella on tapana tehdä.

Red-headed Bunting - Ruskopääsirkku oli yksi targetlaji
Black-headed Bunting - Mustapääsirkku sen sijaan yllätys laji

Blue-cheeked Bee-eater - Vihermehiläissyöjä oli yleinen etelässä
Hobby - Nuolihaukka oli yllättävän runsaslukuinen puuttomalla alueellakin
Oli aika vaihtaa mestaa, mutta ensin piti suunnistaa takaisin päätielle. Päivän päämääränä oli ”Caspian” Horned Lark – ”Kaspian” tunturikiuru (ssp brandti). Pysähtelimme alussa heti kylän jälkeen, langoilla oli kivasti Red-footed Falcon – Punajalkahaukkoja sekä Blue-cheeked Bee-eater – Vihermehiläissyöjiä. Alueella oli varmasti hyvin korentoja, koska korennonsyöjiäkin oli runsaasti. Kivan pysähdyksen jälkeen oli pakko saada päivän jäätelö, onneksi edessä oli jälleen kylä jossa pääsimme kauppaan, N 46.36.638 E049.26.553. Tästä parisataa metriä länteen on toinen kauppa josta saa myös jäätelöä. Saimme ostettua myös retken viimeiset ruuat ja juomat. Jälkimmäistä jäätelöä syödessä tuli jälleen retkipinna, House Martin – Räystäspääsky. Selvisimme hienosti päätielle ja huoltoasemalle, N 46.37.544 E049.21.418. Hetken päästä pysähdyimme vielä lounastauolle, N 46.46.516 E050.10.604. Mielenkiintoisen keiton jälkeen otimmekin melkein heti suunnaksi pohjoisen ja suolajärvi alueen, siellä pitäisivät ne brandtiit olla.

Ainoa kylä jossa oli hieman elämää
Junaradan ylittäminen osoittautui haastavaksi, kaikki ylityspaikat olivat tukittu, ilmeisesti öljy/kaasukentän vuoksi. Lopulta radan vieressä ajelu tuotti tulosta ja pääsimme rautatien yli, N 47.02.189 E050.31.146. Onni onnettomuudessa, sillä siinä ajaessa löysimme Long-legged Buzzard – Arohiirihaukan pesän. Siellä oli kaksi melko pientä poikasta, tosin päivä oli niin kuuma ettemme halunneet häiritä pesää minuuttia kauempaa. Matkalla GPS pisteelle, laskimme Blue-cheeked Bee-eater – Vihermehiläisyöjiä ja Steppe Grey Shrike – ”Arolepinkäisiä” (palliditrostris). Ensimmäisten määrät voittivat, tosin ei niin hirveän selvästi. Lepinkäisiä oli useita poikueita ja vanhoja langoilla. Alkumatkasta havaittiin useita laulavia Syke´s Warbler – Aavikkokultarintoja samalla harvalla puska alueella.
Isä, Long-legged Buzzard - Arohiirihaukka
Pojat, Long-legged Buzzard - Arohiirihaukka
Steppe Grey Shrike - Palliditrostris
Aloimme lähestyä meille annettua GPS pistetta, mutta jouduimme ajamaan reilut kaksi kilometriä mäkisessä/kuoppaisessa maastossa. Ihmeellisistä paikoista Yan hilasi autoansa eteenpäin, itse olisin epäröinyt monessa kohtaan. No päästiin lopulta mäen päälle johon piste oli merkitty. Näytti täysin väärältä paikalta, paperit esille ja pisteen tarkistus. Vaatimattomat 12 kilometriä oltiin pielessä, tylyä. Jokin oli mennyt pieleen pisteessä. Takaisin tielle ja kohti uutta pistettä. Se näyttikin paremmalta jo alkuunsa ja nousimme autosta tarkistamaan tilannetta. Ensimmäiset nähdyt linnut olivatkin Caspian Plover – Kaspiantyllejä, niitä oli yhteensä seitsemän pienellä alueella. Seassa oli myös kuusi target lajia, ”Caspian” Horned Lark – ”Kaspian” Tunturikiurua. Suupielet korvissa kerroimme D&Y:lle että voivat valita läheltä leiripaikan, jäämme tähän viimeiseksi yöksi, N 47.21.245 E050.49.018. Alue oli melko karua ja lajimäärä hyvin niukkaa, eikä määriäkään juuri ollut. Ainut mainittava edellisten lisäksi oli Greater Sand Plover – Aavikkotylli, joka lepäili suolajärvellä hetken. Retken viimeinen kokonainen päivä oli takana, sitä juhlistettiin kylmällä oluella ja pidettiin iltahuuto komeassa auringon laskussa.

Isabelline Wheatear - Arotasku, jo lentokykyinen poikanen
Horned Lark - "Kaspian" tunturikiuru, ssp branti
Viimeinen leiripaikka

Best of the Day – total 62 species:

Grey Partridge - Peltopyy, 4
Common Pheasant – Fasaani, 5 (septentrionalis)
Long-legged Buzzard – Arohiirihaukka, 6
Red-footed Falcon – Punajalkahaukka, 8
European Stone-curlew – Paksujalka, 4
Black-winged Pratincole – Aropääskykahlaaja, 2
Greater Sand Plover – Aavikkotylli, 1
Caspian Plover – Kaspiantylli, 7
Eurasian Nightjar – Kehrääjä, 1
European Bee-eater – Mehiläissyöjä, 120
Blue-cheeked Bee-eater – Vihermehiläissyöjä, 66
Horned Lark – Tunturikiuru, 6 (brandti)
House Martin – Räystäspääsky, 1
Caspian Stonechat – Kaspiantasku, 2 (hemprichii)
Sykes´s Warbler – Aavikkokultarinta, 7
Lesser Whitethroat – Hernekerttu, 2 (halimondendri)
Penduline Tit - Pussitiainen, 14 (caspius)
Golden Oriole – Kuhankeittäjä, 1
Steppe Grey Shrike – ”Arolepinkäinen”, 41 (pallidirostris)
Red-headed Bunting – Ruskopääsirkku, 15
Black-headed Bunting – Mustapääsirkku, 1

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Fasaanin perässä

"Caspian Penduline Tit - Kaspianpussitiainen" koiras rakentamassa pesää
14.6.2015

Käsittämättömän hieno kuuluvuus heti aamuhämärästä alkaen. Horisontissa saalisteli noin 18 sirosuohaukan löysä parvi, ilmeisesti 2kv lintuja ja suurin osa Arosoita, oletan. Lähemmäksi ne eivät koskaan tulleet ja en jaksanut lähteä tallustamaan muutamaa kilometriä koska halusin nähdä kiurulintuja paremmin. Äänittelinkin White-winged Lark – Valkosiipikiurun soidinta, joka jatkui loputtomasti yläpuolellani. Ainutkertainen kokemus, seuraavaan kertaan voi mennä aikaa tai sitten ei. Pieni parvi Black Lark – Mustakiuruja pyöri myös lähistöllä ja sadat Calandrella Lark – Arokiurut pitivät taustaäänet kohdillaan. Löysin myös Corsac Fox:n pesän, tai siitä lähti aikuinen Corsac. Mutta pesäkolon kolme poikasta näyttivät tavallisilta ketuilta. Joka tapauksessa kaksi niistä oli erittäin uteliasta. Nuorempi ei juurikaan välittänyt minusta kun pysyttelin ilmavirtauksen alapuolella. Hauskan näköisiä veijareita. Kolme tuntia meni joutuisasti ja oli palattava aamiaiselle ja leirin purkuun. Edessä oli pitkä ajomatka lounaaseen, onneksi päätietä.

White-winged Lark - Valkosiipikiuru esitti soidintaan vielä täysillä
White-winged Lark - Valkosiipikiuru koiras
Ketun poikasia

Noin kolmen kilometrin jälkeen päätimme kuitenkin ottaa jo ensimmäisen stopin, paikalla piti olla pieni lampi, N 49.02.563 E051.39.929. Eipä ollut, mutta joen reunassa oli paljon lintuja. Muutama Paddyfield Warbler – Kenttäkerttunen lauloi pienessä ruovikossa. Viereisillä langoilla istuskeli Red-footed Falcon – Punajalkahaukkoja ja ilmassa rundaili Steppe Eagle – Arokotkia. Hetken päästä kuului myös kovaa Demoiselle Crane – Neitokurjen soidinhuutoa, ne yrittivät karkottaa yksinäistä Common Crane – Kurkea pois reviiriltään. Kurki oli päättänyt olla kaveri tämän pariskunnan kanssa, tosin Neitokurjet olivat asiasta erimieltä ja yrittivät karistaa herraa kaikin tavoin pois seuroista. Ehkä ne siinä onnistuivatkin, seuraaminen jäi kesken kun tuli muuta mielenkiintoista ihmeteltävää. Nimittäin jaloistani lähti kaksi käärmettä jokeen. Mutta sen verran nopeita ne olivat etten saanut niistä irti kuin värin ja selän kuvion, erittäin todennäköisesti ne olivat Dice Snake (Natrix tessellate) – suomeksi ehkä Noppakäärme.

Vanha Steppe Eagle - Arokotka
Kurki ja sen "poikanen"
Tästä eteenpäin päivä sujuikin tienvarsi retkeilyssä autossa päätietä pitkin. Tosin ensimmäinen 50 kilometriä tuntui ettei tässä ole koskaan edes ollut tietä. Tasaisempaa oli ajaa tien vieressä, sillä niin kuoppaista asvaltti osuus oli. Meilläkin oli kuitenkin kunnon maastoauto, tavallisella autolla meno olisi ollut hyvin mielenkiintoista. Päätimme pitää lounastauon päätien varressa olevassa pienessä ravintolassa, hämmästys oli suuri siellä oli netti, N 47.13.226 E051.00.697. Lounaan jälkeen aloimme lähestyä kuitenkin itse kohdettamme. Kapeaa puskavyöhykettä ennen laajaa ruovikkoaluetta merenrannassa, tosin merelle oli vielä reilut 10 kilometriä. Käännyimme pisteestä, N 46.41.296 E049.32.025, (piste aavistuksen epätarkka) etelän suuntaan ja haahuilimme pikku hiljaa meille annettuun pisteeseen. Pienen joen ylitys onnistuu ilmeisesti ainoastaan tästä, N 46.39.273 E049.30.725. Lopulta aika mutkikasta reittiä tuli kartalle, mutta lopulta pääsimme kanavatielle. Täällä on seuraava kohdepaikkamme, N 46.36.233 E049.33.455

Turkestan Short-toed Lark - Alaudala heinei - "Idän"Pikkukiuru
Greater Short-toed Lark - Lyhytvarvaskiuru
Muutaman kilometrin ajon jälkeen tien läheisyydessä vilahtikin itse kohde, Common Pheasant – Fasaani. Niin ja nyt on kyseessä ihan A-kategorian linnut, eikä mitään metsästäjien istuttamia typeriä Fasaaneja. Lintujen alalajikin on eri, ssp septentrionalis, piste! Toinenkin yksilö huuteli pusikoissa, muttei näkynyt. Samalle paikalle ilmestyi myös toinen kohdelajeista, Penduline Tit – Pussitiainen. Tästä paikallisesta alalajista on mahdollisesti tulossa oma laji, onhan tämä melko erinäköinenkin kuin meille tuttu Remiz. Hienon näköinen koiras, ”Caspian Penduline Tit – Kaspianpussitiainen” rakenteli pesää aivan tien viereen kauniissa iltavalossa. Oli pakko jäädä kuvaamaan lintua, muut jatkoivat matkaa ja yrittivät vielä nähdä Fasaania paremmin. No Fasaani näkeminen ei onnistunut, mutta posekuva Remizistä onnistui. Päätimme etsiä lähistöltä leiripaikan. Etsimiseen ei kulunut kuin 400 metriä ja päätös oli nopea, ihan sama mihin se viritetään, N 049.36.208 E049.33.939

Eurasian Stone-curlew - Paksujalka piiloutuu
 Jälleen uusi leiripaikka
Jälleen rutiininomaisesti leiri pystyyn, pientä retkeilyä ja illallinen. Ihmetellä täytyy kuinka oppaamme D&Y loihtivat kuin tyhjästä maukkaan illallisen. Leiripaikan vierestä nousseet kaksi kanalintua aiheuttivat pientä hämmennystä. Niin kuin hämärissä alkanut huutelukin, kunnes tajusimme tilanteen, Grey Partridge – Peltopyyt huutelivat kilpaa. Täysin yllätyslaji tämäkin. Samoihin aikoihin aloittivat myös paikalliset Eurasian Stone-curlew – Paksujalat soidinhuuto sessionsa. Paikalliset hyttyset aiheuttivat sen ettei iltahuutoa kannattanut tehdä pöydän ääressä, ja möngimme telttoihimme. Koko ilta tuntui olevankin yhtä huutoa. Paksujalatkin vain kiihdyttivät huutojaan ja siihen yhtyi myös European Nightjar – Kehrääjä. Kaksi lintua surisivat telttojen vieressä ja yritin äänittää menoa. Mutta viereisen teltan kuorsausäänet estivät kaiken, ehkä ne saa editoitua pois raidalta, siis ne kehrääjät. Linnut ovat täällä pesivää alalajia, sarudnyi. Tähän oli mukava päättää päivän retki, huomenna uudet kujeet

Best of the Day – total 65 species:

Grey Partridge - Peltopyy, 3
Common Pseasant – Fasaani, 2 (septentrionalis)
Pallid Harrier – Arosuohaukka, 7
Long-legged Buzzard – Arohiirihaukka, 5
Red-footed Falcon – Punajalkahaukka, 4
Common Crane – Kurki, 1
Demoiselle Crane – Neitokurki, 6
Little Bustard – Pikkutrappi, 3
European Stone-curlew – Paksujalka, 6
Black-winged Pratincole – Aropääskykahlaaja, 2
Eurasian Nightjar – Kehrääjä, 2
White-winged Lark – Valkosiipikiuru, 18
Black Lark – Mustakiuru, 10
Crested Lark – Töyhtökiuru, 2 (tenuitrostris)
Sykes´s Warbler – Aavikkokultarinta, 1
Paddyfield Warbler – Kenttäkerttunen, 2
Penduline Tit - Pussitiainen, 3 (caspius)
Red-headed Bunting – Ruskopääsirkku, 7
Black-headed Bunting – Mustapääsirkku, 1

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Retken paras päivä

Sykes´s Warbler - Aavikkokultarinta tyypillisessä biotoopissaan
13.6.2015

Aamu alkoikin pimeässä, en malttanut nukkua. Heräsin Eurasian Nightjar – Kehrääjän surinaan, oli pakko mennä haahuilemaan ulos. Tosin hyttyset ajoivat vähitellen takaisin telttaa kuuntelemaan muitakin yön ääniä. Tietenkään ei mitään ihmeitä, mutta ei myöskään mitään mekaanista ääntä. Ei liikennettä, ei lentokoneita, ei mitään ylimääräistä. Ainoastaan sammakoita ja lintuja, hienoa hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Komea aurinko nousi 5.23, ennen sitä lähes kaikki linnut olivat jo äänessä tyynessä ja lämpöisessä aamussa. Jopa hyttyset olivat täysin poissa ruovikon reunasta. Hyvä pössis tällekin aamulle. Yritin kuvailla Bluethroat – Sinirintojen laululentoa, mutta kärsivällisyys ei riittänyt. On niin paljon muutakin mielenkiintoista katsottavaa. Päätin keskittyä Sykes´s Warbler – Aavikkokultarintaan, sillä muutama lintu lauloi Tamariski alueella. Tuntui että nämä yksilöt olivat vielä aamu unisia, koska eivät lennelleet välittömästi 50 metriä johonkin suuntaan kun niille soitti atrappia. Toinen tuli jopa hetkelliseksi kuvausetäisyydelle. Kunnes se katosi johonkin, ja aloitti laulunsa uudelleen 50 metrin päässä. Hämmästelin Eurasian Bittern – Kaulushaikaroiden lentoa, syystä tai toisesta ne lentelevät täällä yhtenään. Ajoittain jopa korkealla ja nytkin muutamassa tunnissa viisi eri lintua lähti ruovikosta toiselle järvelle.
Mute Swan - Kyhmyjoutsenet aamulennolla
Bluethroat - Sinirinnat pitivät konserttia ruoviko aidassa
Purple Heron - Ruskohaikara oli ehkä yleisin haikara
Eurasian Bittern - Kaulushaikaroiden lentelyt olivat yleisiä
Dalmatian Pelican - Kiharapelikaani parvi kylän edustalla
Black-winged Tern - Valkosiipitiira puolestaan yleisin tiira
Järvellä oli suurin piirtein samat linnut kuin eilen. Tosin havaitsimme uudenkin lajin, yllättävän sellaisen. Sillä ”kotirannassa” oli kaksi naaras pukuista Smew – Uiveloa. Leirin edessä lenteli Chlidonias parvi josta nappasimme toisenkin uuden lajin, Little Gull – Pikkulokki. Samassa parvessa lenteli myös paljon Black-winged Pratincole – Aropääskykahlaajia. Saimme ruovikosta vihdoin kaivatun lajin, Paddyfield Warbler – Kenttäkerttusen, kaksi lintua hiippaili ruovikon kätköissä eivätkä valitettavasti tulleet kuvattavaksi. Vaikka kävelin melko syvälle ruovikon uumeniin. Täällä syöverissä pääsin kuitenkin tutustumaan kohtalaisesti Reed Warbler – Rytikerttuseen, nimenomaan ssp fuscus alalajiin. Ehkä sekin splitataan joskus, onpahan hoidettuna.

Nuori Black Lark - Mustakiuru
Yellow-headed Wagtail - ssp lutea
Pääteiden risteys
Perinteisiä kaivoja ja juojia
Söimme perinteisesti aamiaisen aamuretken jälkeen ja pakkasimme rutiininomaisesti tavarat oikeille paikoilleen autoon, homma sujuu jo kuin elokuvissa. Hurautimme kylän läpi ja poikkesimme kaupassa. Pitihän saada kylmää juotavaa jääkaappiin illaksi, niin ja ruokaakin ostettiin. Lähdimme ajelemaan takaisin päätielle päin, nyt eteläisempää reittiä. Alussa kiurulintuja ja Isabelline Wheatear - Arotaskuja oli runsaasti tien vierissä. Ajattelimme jopa laskea ne mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi, joten jouduimme arvioimaan lukumäärän illalla. Muutamien stoppien jälkeen tulimme isolle vesikaivo alueelle, N 49.04.863 E050.39.917. Paikalla oli luonnollisesti kivasti lintuja, koska paikalla on puhdasta vettä. Tosin ei se varmaan niin puhdasta ole, että sitä voisi juoda keittämättä. Meneekin ruuan laittoon, tiskaamiseen ja käsien pesuun. Näimme myös retken ensimmäisen nuoren Black Lark – Mustakiurun. Muutenhan linnut olivat olleet joko yksinäisiä koiraita tai koiras/naaras parvia. Tänään yritettiin laskea uusi päiväennätys Black Lark – Mustakiurulle. No jäätiin kahdeksan yksilön päähän. Eipä haitannut koska sain hieman jo paremman lentokuvan lajista. Tosin se on vielä kaukana hyvästä kuvasta.

1st-summer male Pallid Harrier - Arosuohaukka
Presumed Sykes´s Warbler, sang as Booted
Aro tyyppi vaihtui heinäisemmäksi
Hiekkapohjaista ja heinikkoista aroa
Matkaa jatkettiin kaakon suuntaan. Hiekkainen aro vaihtui melko nopeasti heinikkoon. Näillä paikkeilla lajistokin vaihtui hieman. Kiurulinnut vähenivät ja ajoittain lintuja oli näkyvissä todella niukasti, tylsä reitti. Tosin muutamat Demoiselle Crane – Neitokurjet ja Steppe Eagle – Arokotkat pitivät intoa yllä. Saimme kuitenkin uuden lajin jälleen retken listoille, Steppe Grey Shrike – Arolepinkäinen. Lopulta biotooppi alkoi taas vaihtumaan. Nyt tilalle tuli matalampaa heinikkoa hiekkapohjalla. Lintujakin alkoi jälleen näkymään. Hetkessä edessämme oli Pallid Harrier – Arosuohaukkoja ja paljon muutakin pienempää. Tiekin oli muuttunut lähes beach tyyliseksi hienoksi hiekaksi. Sitä kävellessäni edestäni lähti pieni vaalean harmaa lintu, Sykes´s or Booted Warbler – Aavikko- tai Pikkukultarinta. Biotooppi oli täysin erilainen kuin missä olimme tähän mennessä nähneet Ramat, N 49.00.705 E050.56.664. Mutta kumpaa lajia nämä ovat, reagoivat ja kuulostivat Caligatoilta. Maastossa jopa näyttivät niiltä, mutta jälkeen päin kuvia katsellessa linnut näyttävät Ramalta. Mutta jotenkin erilaiselta kuin Tamarix (Tamarix aphylla) puskissa olleet. Pienessä notkossa oli vähintään kaksi pesivää paria ja tästä eteenpäin niitä lensi edestämme vähän väliä. Tämä habitaatti alue (Saxaul puskaa) oli melko kapea, missä näitä yksilöitä havaitsimme. Saxaul (Haloxylon ammodendron) on täällä matalaa, maksimissaan polveen korkeudelle ulottuvaa yksittäisiä puskia. Näiden puskien välissä, paikoittain tiheääkin, on heinää ja paljaita hiekkakohtia. Itse Saxaul puita ei juuri näkynyt. Jossain kirjallisuudessa oli juttua etteivät nämä olisikaan Caligatoja vaan jotain niiden ja Raman välimuotoja, hämärää. Linnut kuitenkin reagoivat Caligatan, eivät Raman lauluun. Laulu oli mielestäni identtinen Caligatan kanssa. Mutta jotain hämärää tässä on. Nokka näyttää kuvissa hieman liian isolta, alanokka ehkä liian vaalea Caligatalle. Yleisväri hiekanvärinen, tertiaalit tummat keskeltä ja vaalea reunaiset. Lintu on pitkäpyrstöinen, pitkä jalkainen – Rama? Eiköhän tämä selviä jossain vaiheessa.

Secret Toad-headed Agama - Phrynocephalus mystaceus
Koiras White-winged Lark - Valkosiipikiuru
Little Bustard - Pikkutrappi
Melko pian tämän jälkeen saavuimme päätielle ja törmäsimme positiiviseen ongelmaan. Meillä oli tavallaan yksi ilta ja aamu ylimääräistä aikaa ennen kuin lähdemme Fasaani alueelle. Koska en ollut saanut kunnon kuvaa White-winged Lark – Valkosiipikiurusta ja sillä alueella oli muutenkin paljon lintuja. Otimme suunnaksi saman paikan kuin missä olimme retken ensimmäisen yön, N 49.02.352 E051.35.700. Matkaa ei ollut kuitenkaan kuin 60 kilometriä. Matkalla emme juuri pysähdelleen, vaan päätimme suunnata suoraan pelipaikalle. Se kannatti sillä vain parisataa metriä ennen vanhaa leiripaikkaa eteemme sattui aggressiivinen White-winged Lark – Valkosiipikiuru koiras. Se ajoi kaikki muut kiurulinnut pois pienen hiekkakummun läheisyydestä. Tämähän sopi minulle, sain muutaman posen ja semi lentokuvankin. Rauhallisin mielin pystytimme jälleen leirin ja nautimme illallisen White-winged Lark - Valkosiipikiurujen laulaessa ja koiras Little Bustard – Pikkutrapin lennellessä alueella. Trapin lentokin selvisi, sillä jonkin matkan päässä hiiviskeli naaras, ja näytti siltä että sillä oli mukana poikanenkin. Ilta oli jälleen tyyni ja kuuluvuus oli hieno, eikä häiritseviä ääniä ollut.

Best of the Day – total 89 species:

Smew - Uivelo, 2
Red-crested Pochard – Punapäänarsku, 80
Dalmatian Pelican – Kiharapelikaani, 12
Pallid Harrier – Arosuohaukka, 5
Long-legged Buzzard – Arohiirihaukka, 3
Demoiselle Crane – Neitokurki, 4
Black-winged Pratincole – Aropääskykahlaaja, 25
Little Gull – Pikkulokki, 3
Eurasian Nightjar – Kehrääjä, 1
Blue-cheeked Bee-eater – Vihermehiläissyöjä, 1
White-winged Lark – Valkosiipikiuru, 15
Black Lark – Mustakiuru, 113
Greater Short-toed Lark – Lyhytvarvaskiuru, 150
Tawny Pipit – Nummikirvinen, 5
Caspian Stonechat – Kaspiantasku, 3 (hemprichii)
Isabelline Wheatear – Arotasku, 450
Sykes´s or Booted Warbler – Aavikko- tai Pikkukultarinta, 31
Sykes´s Warbler – Aavikkokultarinta, 4
Reed Warbler – Rytikerttunen, 5 (fuscus)
Siberian Chiftchaft – Tiltaltti, 1 (tristis)
Reed Bunting – Pajusirkku, 10 (pyrrhuloides)
Red-headed Bunting – Ruskopääsirkku, 3