perjantai 24. tammikuuta 2014

Suuntana Ecuador

Ecuador - Mika Bruun

Mukavassa aamuisessa pikkupakkasessa taxi porhalsi pihaan, Andreas Uppstu toivottaa hyvillä mielin huomenta. Suuntaamme Laruun josta poimimme kaimani Mika Ohtosen kyytiin. Ryhmä on valmiina kohti Ecuadoria, johon toivon mukaan selviämme tasan vuorokauden kuluttua. Lontoo ja Heathrow vilahtavat ohhitse kiiruhtaessamme seuraavaan koneeseen, Miamiin. Islannin ja Newfoundlandin kautta ohitamme myös New Yorkin sekä legendaarisen lintupaikan Cape May´n. Oli erilaista nähdä tämäkin reitti päivän valossa. Lumiraja kulki N.Y. ja Miamin puolessa välissä. Matkalla pänttäsimme vielä viime hetken tuntomerkkejä, onhan kyseessä kaikille ensimmäinen kerta Ecuadorissa. Viimeisen neljän tunnin lennon jälkeen saavuimme ilta kymmeneltä vihdoin Quito´n uudelle kentälle. Muodollisuuksien jälkeen nopeasti taxiin ja hotellille. Tosin taxiin mahtui tavaroineen vain kaksi meistä, allekirjoittanut jäi seuraavaan taxiin. Luulin että seuraan toista taxia, mutta se lähtikin vauhdikkaasti liikkeelle enkä ehtinyt edes pakata tavaroita takabaxiin. Yritin huutaa perään etten tiedä missä hotelli on, tai edes minkä niminen se oli. Syystä tai toisesta Andreaksen puhelin ei löytänyt verkkoa ja kaiman numeroa minulla ei jostain syystä ollutkaan. Joten päätin useiden soittoyritysten siivittämänä siirtyä takaisin sisätiloihin. Täytyyhän maassa juoda tervetuliaisjuomat ennen kuin lähtee liikkeelle ajattelin. Tunnin kuluttua sainkin heti pojilta osoitteen ja rivakasti sain minäkin retken alkamaan. Pieni idyllinen lentokenttä hotelli oli melko lähellä ja näytti viihtyisältä. Retken ensimmäiseksi lajiksi tulikin pihasta House Wren. Aamulla oikeasti retkelle Antisanalle, siitä se lähtee.

Itämeri - Mika Bruun

Newfoundland - Mika Bruun

Long Island N.Y - Mika Bruun

Cape May - Mika Bruun

maanantai 6. tammikuuta 2014

Talvipinnoja

Sardinian Warbler - Samettipääkerttu - Mika Bruun
Lumeton ja lämmin alkutalvi on tuonut pitkästä aikaan myös mukavia talvipinnoja. Allekirjoittanutkin on päässyt ruksaamaan muutaman lisää. Paras on luonnollisesti yllä olevassa kuvassakin komeileva Porin Samettipääkerttu. Mukava oli myös Helsingin Kivikon Aavikkotasku. Unohtamatta Säkylän Pyhäjärven Merikihua. Lintu on ollut hankalasti hoidettavissa osalle porukasta, vaikka on ollut jo viisi päivää mestoilla. Näiden kovien lajien lisäksi on ollut hieman parempia, kuten Jalohaikara, Grönlanninlokki ja Aroharmaalokki. Sekä paljon pikkukivoja esim virtavästäräkki, muuttohaukka, kyhmyhaahka, rantasipi, kurki, pikkuruokki ja sepelhanhi. Mutta valitettavasti juuri kun kevätmuuttajat hieman heräilee taitaa talvi tulla. Liettua - Latvia ja etelä Ruotsissa on jo ollut kevään merkkejä. Muutamia harmaita hanhia, töyhtöhyyppiä jne on jo seikkaillut alueilla. Toivottavasti kylmärintama on vain väliaikaista ja pääsemme nauttimaan varhaisesta keväästä jo tammikuun puolella.
Seuraava blogi kirjoitus tuleekin hieman "korkeammalla tasolla", sillä reilun kahden viikon päästä retkeily jatkuu Andeilla, Ecuadorissa.

Desert Wheatear - Aavikkotasku - Mika Bruun

Iceland Gull - Grönlanninlokki - Mika Bruun

Iceland Gull - Grönlanninlokki - Mika Bruun

tiistai 29. lokakuuta 2013

Terceiran aamuretki

Tufted Duck - Tukkasotka - Mika Bruun
Aamun mummonhuutadus valot olivat hienot, hieman myösästyin niistä mutta sain raapaistua muiston. Muistoihin jäi myös Praia da Vitorian Surf Scoter - Pilkkaniska josta raapaisin Azorien pinnan, kuvia ei sen sijaan raapaistu sillä sen verran kaukana se viipotti. Myös Sandwich Tern - Riuttatiira lenteli lahdella, siitä olisi ollut hyvä saada kuvia. Se ehkä on meikaläistä muotoa, eikä jenkki? Capo da Praialle jäi vajaa tunti aikaa kun komppasin nopeasti vielä Paul da Praian. Siellä oli yllätyksekseni White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, tavallisesti tämä mesta on totutusti tyhjä. Capolla oli taas totutusti menoa kahlaaja puolella. Perusjenkit olivat mestoilla, Short-billed Dowitcher - Lyhytnokkakurppelo, Lesser Yellowlegs - Keltajalkaviklo, Semipalmated Plover - Kanadantylli, White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirrejä kuusi. Yllätyksiä ei valitettavasti ollut. Azoreiden retki loppui tältä vuodelta totaalisesti tähän. Ehkä samoin tämän vuoden ulkomaan retketkin. Retkipäiviä kertyi mukavat 93, sataan olisi vielä se viikko mutta lomat taitavat olla finaalissa. Vuosi oli muuten kirjattujen harrastusvuosieni 40. Niin ne vuodet vaan vierivät. Kiitoksia lukijoille, toivottavasti niitä on ollut? Väsyneenä kirjoittaminen on joskus hyvinkin vaikeaa, ja korjailut vieläkin vaikeimpia. Ehkä osa kuvista on miellyttänyt, ehkä se on parempaa osaamistani? Jatketaan tästä mahdollisimman pian. Over and out.

Mummon huudatuskuva - Mika Bruun

Capo da Praia - Terceira - Mika Bruun

The last picture - Vikakuva - Mika Bruun

maanantai 28. lokakuuta 2013

It´s over....

Chaffinch - Peippo - Mika Bruun

Jälleen se tapahtui, retken viimeinen ammu koitti. Kovaa yritystä kuitenkin oli vielä viimeisenäö aamuna. Lähdin hämärissä seitsemältä komppaamaan middle fieldseja, ei toivottua tulosta. Poco d´Aquaan pääsin liftillä, kävellen ja taxilla. Lähes koko yläosa tuli kompattua, samoin tullessa da Ponta. Mitään ei vaan irronnut. Paluu matkan ollessa jo lopuillaan, sendaria kukittaessa kiitokseksi sain päivän jenkin. White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri lensi Karikukko parvessa Suokukon kera ohitse ylös Reservoirelle päin upeasti myötä valossa. Sendari siis muisti hyvän "asiakkaan" viime metreillä :) Lopulta tuli kamojen kasaaminen ja meno kentälle. Sitten se koitti, jäähyväiset Corvolle ja lento Hortaan. Vaihdolla Terceiralle jossa hämärissä kulkuneuvon vaihto autoon. Illalla mexicolainen illallinen hotellin viereisessä suositussa raflassa. Kuvasetissä päivän kulkuneuvot ja viimeisiä retkikohteita. Aamulla parin tunnin aamuretki Capolle.

Poco d´Aqua - Mika Bruun

Vehicle - Kulkuneuvo - Mika Bruun

Seuraava saari Satalla - Mika Bruun

Terceiralla - Mika Bruun

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viimeinen kokonainen retkipäivä

Corvo tyhjenee, linnuistakin - Mika Bruun
Viimeinen täyspäinen aamu alkoi Cancelasta ylös, Fojosta alas, Picon kautta Da Ponteen josta Vinteen. Tulos oli nolla jenkkiä, ainoastaan jo perinteinen BtGW chippasi muutaman kerran. En jäänyt muiden tielle vaan jatkoin koska katsoin ettei linnusta saa kuvia koska siinä kohdassa tuuli liikaa, päätös oli oikea. Laaksoissa, varsinkin Cancelassa oli vettä tolkuttoman paljon, joistain kohdista oli jopa vaikea päästä yli. Mikään yllätys ei ollut se että rinteet olivat kuin luistinrata, ajoittain melko vaarallista touhua. Mutta kaikesta selvittiin ilman kommelluksia. Otin päivän teemaksi blogikuvissa sen että kaikki kuvat pitää ottaa 8mm fish-eyella, myös tuo perinteinen setin eka kuva joka pitää olla lintukuva. Näkyyhän siitä nyt jotain pisteitä, mutta aika hankala obiska lintukuvaukseen. Tänään se tapahtui, se matalapaine jonka piti tulla alempaa Atlantilla, siis täältä. Se aiheutti harmaita hiuksia, nimittäin Irlantiin eksyi Ruby-crowned Kinglet. Matis oli tilattu tänne, ei pohjoista reittiä. No homma on paketissa tältä vuodelta, ensi vuonna uudestaan. Löysinkin uuden mestan Corvolta, syvää tunnelia pitkin uuteen maailmaan jossa on ainoastaan jenkkejä, kuva alla. Aamulla kuitenkin vielä yritetään, Sendari lupaili vielä jotain extraa kun kukitin sen uusilla kukilla. Huomenna on the Aamu.

Pico - Mika Bruun

Cancelas - Mika Bruun

The New World - Mika Bruun

lauantai 26. lokakuuta 2013

Sumu pahenee

Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli - Mika Bruun
Aamun sumu oli pahin mitä saarella on viimeiseen mies muistiin ollut, näin kertoi Corvon keisari Manuel, 72. Tunnin Guesthousella pyörimisen jälkeen päätin lähteä ylös laaksoihin tarkistamaan onko ylhäälläkin sumu. Matkalla tarkistin White-crowned Sparrow - Juovapääsirkku mestan. Yllätyksekseni lintu hillui tiellä sumussa, tästä oli hyvä jatkaa kohti Picoa. Päätin mennä tarkistamaan oliko BtGW paikalla. Puolen tunnin haeskelulla kuulin vihdoin chip äänen ja löysin linnunkin. Valitettavasti sumu esti kuvaukset, ei ollut valoa tarpeeksi ja sumu näkyi kuvissa. Lintu oli kyllä kohtalaisesti paikoilla ja näkyvissä. Yllätys oli suuri kun metsästä alkoi kuulua meteliä ja eteen ilmaantui kolme norjalaista. En ollut muistanutkaan että saareen pitikin tulla Florekselta tyypit päiväretkelle. Hemmot hoitivat lajin melko nopeasti ja katosivat paikoilta. Tämän jälkeen siirryin luontevasti Poco d´Aquan alemmille osille näkemättä edes merta. päästyäni ylös tielle huomasin että sataa melko paljon, metsässä sitä ei huomannut. Takaisin talsimme Davidin ja Vincentin kanssa tietä pitkin kastuen aivan totaalisesti. Päivän lopuksi armoton bongaus Jannen löytämälle Ruff- Suokukolle, Corvon pinna tuli hoidettua. Bandiitoksilla illalla safkalla, nyt oli loistavat tsydeemit. Sendarin kukitus tapahtui kermanvärisillä kukilla höystettynä siemen heinillä. Huomenna on siis the Päivä. Kuvasetin lopussa muisto Polish birding teamin t-paidasta, hemmoilla uskomaton tuuri. Viimeisenä päivänä kova pinna ja tyypeillä oli paita valmiiksi painettuina.

Sumumetsää Picossa - Mika Bruun

Ruff- Suokukko - Mika Bruun

Vincent ja David - Mika Bruun

Polish Birding Team - Mika Bruun

perjantai 25. lokakuuta 2013

Sumujen saari

Cory´s Shearwater  - Mika Bruun
Heräsimme sateiseen ja sumuiseen aamuun. Ensimmäiset kaksi tuntia meni aamiaisella ja netissä, ja vettä tuli kaatamalla. Kun sade loppui Miradourosta ylös päin tuntui olevan erittäin tiheä sumu. Retkeilin siis alhaalla, viiden tunnin komppaus pelloilla ja reuna puskissa ei tuottanut positiivisia tuloksia. Iltapäivällä oli aika sanoa Petrille, briteille ja puolalaisille näkemiin. Kone pääsi vihdoin tulemaan ja pääsi myös lähtemään. Loppu aika menikin tuulimyllyillä merta ihmetellessä. Juuri lentoon selvinneitä Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjiä oli meri pullollaan. Monta laskeutumista meni harjoittelun merkeissä ja kuperkeikat olivat yllättävän yleisiä, hauskaa seurattavaa. Näin myös vilauksen hain evästä, valitettavasti ihailemaan ei päässyt. Toivottavasti huomenna olisi selkeä päivä ja pääsisi retkelle, sillä jäljellä on ainoastaan kaksi kokonaista päivää. Kuvasetin lopussa vanhoista Black-throated Blue Warbler - Sinikerttuli koiraista yhdistetty kuva, jossa näkyy pienet erot. Kyseessä siis kaksi eri yksilöä. Vasemman puolisella, eli ensimmäisellä yksilöllä on valkoinen kärki yhdessä tertiaalissa. Samalla linnulla on myös vaaleampi leuan yläosa. Naaman musta kuvio on myös erimuotoinen. Lisäksi muutamia pienempiä eroja, joita ei näy omissa kuvissani. Niitä on vertailtu muiden ottamien kuvien kanssa.

Old Corvo - Mika Bruun

Ruuhkaa - Mika Bruun

Päivän teema, sumu - Mika Bruun

Black-throated Blue Warbler - Sinikerttuli - Two individual - Mika Bruun