maanantai 23. helmikuuta 2015

Kaeng Krachan

Asian Barred Owlet - Raitavarpuspöllö - Mika Bruun
Pimeässä Kaeng Krachanin portille ja sisään kauan odotettuun luonnonpuistoon. Välittömästi huomasi että ollaan tultu oppaan Mr Paik´n kanssa oikeaan metsään. Ilmassa liikkui Oriental Pied Hornbillejä, Greater Flamebackejä oli äänessä lähes joka suunnalla. Warblereitä, Bulbuleja ja Barbetteja paljon. Aloitimme räväkkäästi kuitenkin Blue Pitta - Safiiripitalla. Nökötimme viereisen teltan vieressä reilun tunnin matoruokinnan edessä. Ainoastaan jotain sattunnaisia muita lintuja kävi nappaamassa lähes pimeässä mestassa matoja. Pitta loisti poissa olollaan, äänteli tosin melko vieressä. Ehkä sillä ei vaan ollut nälkä tänään. Onneksi lähdimme pois tästä pimeästä kolkasta. Tallustelimme tasaista osuutta kolmisen tuntia. Parhaana Dusty Broadbill - Kultakurkkuharlekiini josta tuli eliskin. Samalla voin poistaa Birds of Thailand´sta Broadbill sivun, ne on nähty. Näimme myös kolme muutakin Broadbillia aamulla. Myös Crested Jay - Viidakkotöyhtönärhi ja Green Magpie - Viherharakka olivat mukavia ja hauskan näköisiä veijareita. Korkeammalla viipotti mm Brown-backed Needletail - Jymykiitäjiä ja olipa ilmassa Silver-backed Needletail - Luotikiitäjäkin, vain Bongariliiton nimikkolintu jäi puuttumaan. Söimme lounaan Campingin ruokalassa ja suuntasimme iltapäiväksi yläosiin. Oppaani poimi tarkasti matkalta pinnoja pois. Tutuimmasta päästä näimme Idänpikkusieppoja, Siperiansieppoja, Ruskosiepon ja Harmaakurkkurastaan. Yläosan helmiä olivat Ratchet-tailed Treepie - Okapyrstöharakka, Streak-throated Woodpecker - Intianvihertikka, White-browed Piculet - Valkokulmatikkanen, Red-throated Barbet - Punakurkkuseppä, Emerald Cuckoo - Himalajankäki, Emerald Dove - Smaragdikyyhky ja Ferruginous Partridge - Ruostepuupyy. Paljon oli muutakin ja osa jäi tässä hätäillessä mainitsemattakin. Tämä on varmasti yksi parhaista paikoista Thaimaassa vaikka onkin suhteellisen vähällä retkeilyllä eurooppalaisten puolelta. Lisänä täällä on paljon eläimiä, vaikka nyt ne jäivätkin puuttumaan miltei kokonaan. Pari apina lajia ja kolme oravaa sekä jokin maaeläin. 14 tunnin retken päätteeksi täyttämään iltahuutoilistaa sänkyyn, toivottavasti uni ei tule ennen kuin lista on tehty. Aamulla taas sama setti uusiksi.

Long-tailed Broadbill - Harakkaharlekiini - Mika Bruun

Collared Owlet - Raitavarpuspöllö - Mika Bruun

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Baanmaka

Chinese Pond Heron - Kiinanriisihaikara - Mika Bruun

Pienien Google mutkien kautta selvisin perille Baanmakaan. Välillä oli tullut kohtalainen muutos tiekarttaan koska melko hyvä tie päättyi suoraan uuteen tekojärveen. Sikäli hauskaa ettei siinä ollut mitään puomia tai muutakaan estettä, olisi voinut ajaa huoletta kuuttakymppiä mutkan jälkeen järveen. Elämä on. Mukavan oloinen paikka, rauhallinen ja linturikas. Kymmeniä Inoja vinkui pihassa ja toki muutakin näkyi. Päivän elis oli kauan odotettu Chinese Goshawk – Sammakkohaukka. Oli ihan viittä vailla etten saanut siitä kuvaa kun se istui isohkossa puussa, jouduin kuitenkin kiertämään liian kauan eikä se kestänyt sitä. Illalla pihassa näkyi ja kuului useita Large-tailed Nightjar – Pitkäpyrstökehrääjiä ja muutama Collared Scops Owl – Sepelpöllösiä. Netti on surkea, eikä iPadin sim-korttikaan pelitä täällä korvessa. Joten saattaa olla että nämä päivitykset kestää.

Collared Scops Owl - Sepelpöllönen - Mika Bruun

lauantai 21. helmikuuta 2015

Välipäivä

Pacific Golden Plover - Siperiankurmitsa - Mika Bruun
Tänään melko totaalinen välipäivä. Siksi myös kuvissa poikkeuksellisesti alkupäivien lintukuvia tutuista lajeista. Aamupäivän suunnitelma oli univelkojen nukkuminen pois. Se onnistuikin mainiosti, sillä heräsin sujuvasti kolme minuuttia vaille puolen päivän. Iltapäivän retki beachille ja viereiselle kukkulalle toivat päivän lajimääräksi huimat 13 lajia. Huomenna alkaakin retken pääkohde, seuraavat neljä päivää Kaeng Krachanin metsissä. Toivottavasti muutamat kohdelajit onnistuvat.

Long-toed Stint - Siperiansirri - Mika Bruun

perjantai 20. helmikuuta 2015

Valkoisia pinnoja

Nordmann´s Greenshank - Täpläviklo - Mika Bruun
Aamulla yrittämään Nordmann´s Greenshankia ja Asian Dowitchereita. Ensimmäiset löytyivät hienosti, mutta jälkimmäisille kävi heikommin. Löysin vain muutamia yksittäisiä lintuja. Parven ajoi pois, kukas muukaan kuin herra Pere. Vajaan sadan linnun hieno parvi katosi pohjoiseen, enkä löytänyt uudelleen. Nordmanneista sain raapaistua parvipönöt, lintuja oli yhteensä 38 kahdessa parvessa. Muita kahlaajia oli näilläkin altailla tuttu määrä, paljon. Aamuretken lopuksi Oriental Pratincole - Aasianpääskykahlaaja paikalle jossa muutama kuva väreilystä huolimatta. Lintuja siellä oli kolmisen kymmentä. Aika loppuu aina kesken, nytkään ei millään ehdi tsekata altaita ja kuvata. Ehkä täällä pitäisi olla pari viikkoa putkeen, näkisi ainakin suurimman osan linnuista hyvin. Puolelta päivin pikanen pakkaus ja hyvästit kahlaajille tältä erää. Iltapäivällä suunnistus Tonyn löytämälle "uudelle" järvelle, Wat Khao Takrao temppelin pohjois puolen alueelle. Parin tunnin retkellä näkyi mm kaksi elistä, huh. Heti rantaa saapuessa oli havaittavissa paikan hyvyys. Ensimmäiset linnut olivat Painted Stork - Aasianiibishaikaroita, yhteensä 30. Hetken päästä pääsin nauttimaan eliksestä, Black-headed Ibis - Aasianpyhäibis. Niitäkin oli mukava määrä, 21. Eikä mennyt kauankaan kuin elikseni sain kaverin, yksinäinen Black-faced Spoonbill - Pikkukapustahaikara ihmetteli maailman menoa tuhatpäisessä Jouhisorsa parvessa. Hyvillä mielin ansaitulle pinnalounaalle temppelin suojiin. Illaksi suunnistimme Huan Hin sekavaan menoon. Huominen hieman kevyemmin ja sitten luonnonpuistoon täysillä.

Black-headed Ibis - Aasianpyhäibis - Mika Bruun

Oriental Pratincole - Aasianpääskykahlaaja - Mika Bruun



torstai 19. helmikuuta 2015

Kahlaajia

Peregrine Falcon - Muuttohaukka - Mika Bruun
Vaikka otsikko ei täsmääkään aluksi täysin otsikon kuvaan. Kyseinen muuttohaukka kuuluu olennaisesti päivän tapahtumiin. Aamun aloitus piti tehdä Spooney paikalta, mutta juutuin päätielle kuvaamaan Swiftlettejä. Kerrankin ne lensivät alhaalla, tosin sehän tarkoitti pilvistä ja epämääräistä tihkun tyyppistä. Hetken päästä en pystynyt ajamaan 400 Great Knot - Vuorisirri parven ohitse. Ehkä olisi pitänyt, sillä ne eivät juurikaan lentäneet altaan keskiosasta mihinkään. Lopulta selvisin peruspaikalle, siellähän herra S odottikin. Täsmälleen samalla paikalla kuin eilen. Paikalle tuli myös tanskalainen ryhmä, ja ystävällisesti huidoin heidät paikalle ja odotin. Lopulta kun kaikki olivat nauttineet eliksensä lähdin kävelemään altaan toiselle puolelle. Samaa ajatteli myös lähistöllä lintuja syövä ystäväni herra Pere, hän on vain hieman nopeampi liikkeissään kuin meikäläinen. Jäin siis toiseksi, taas. Hän piti huolen ettei kahlaajilla ollut hetkenkään rauhaa seuraavaan tuntiin. Arvatenkin Spooney katosi jäljettömiin. Toisaalta sain jokusen kivan parvikuvan, kiitos siitä Perelle. Ennen puolta päivää vaihdoin etelä altaille, ja kas tuli elis. Paikalla oli 25 Painted Stork - Aasianiibishaikaraa. Jostain syystä laji oli karttanut minua tähän päivään asti. Alueella oli ollut hetkeä aiemmin myös kaksi Lusikkasirriä, mutta täälläkin oli Pere. Näin vain parven jossa ne olivat, ehkä eiliset yksilöt. Tony oli järjestänyt iltaretken Sandsplitille Mr Dang;n veneellä. Sielläkin oli lintuja paljon, lähinnä Sand Plovereita, Lesser ja Greater, arviolta 600. Särkillä oli myös kivasti Malaysia Plover - Sundantylli ja White-faced Plover, en tiedä suomenkielistä nimeä. Onko sillä edes? Venematkalla Thaimaan pinnoihin saan raapustaa myös Chinese Egret - Kiinanjalohaikaran. Sellainen hillui mangrovissa paluu matkalla. Pieni huikopala venekuskin kotona päätti upean veneretken. Illallinen tuttuun tyyliin hotellilla. Huomen aamulla vielä "puuttuvien" kahlaajien kuvausta.

Sand Plovers - Mika Bruun

Great Knot - Vuorisirri - Mika Bruun

Marsh Sandpiper - Lampiviklo - Mika Bruun

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Spoony

Spoon-billed Sandpiper - Lusikkasirri - Mika Bruun
Aamulla suurin odotuksin Pak Laemiin, lusikka mestoille. Tunnin verran jouduimme Tonyn kanssa hakemaan lintua. Olimme jo hieman luovutus fiiliksellä, koska olimme tsekanneet kaikki normaalit mestat joissa lintuja on tänä talvena ollut. Kunnes vierestäni kuului outo ääni itselleni ja katsoin ohitse lentävää pientä kahlaajaa. Aivan kun olisin nähnyt lusikkamaisen nokan, mutta lintu lensi altaan toiselle puolelle. Putki äkisti oletettuun suuntaan, ja siinä se hillui Spoon-billed Sandpiper - Lusikkasirri - elis! Aika nopeasti lähdin kiertämään allasta, mutta Tony huikkasi että siinä vieressä on myös kaksi lisää. Pientä pakkia ja rauhallinen katseluhetki oli välttämätöntä tehdä. En ehkä näe kolmea Spoonya hetkeen tämän jälkeen. Sitten pikaisesti liukastelua suola-altaan toiselle puolelle. Pääsinkin muutaman varaotoksen jälkeen kivasti mestoille ja jäin odottelemaan että lähin lintu tulisi kunnolla avoimeen kohtaan. Tyyppi päätti kuitenkin jäädä muiden peruskahlaajien taakse hengailemaan. Lopulta se kävi vain pari kertaa hieman avoimesti kun äkisti koko jengi päätti siirtyä sata metriä seuraavan altaan reunalle. Joten kuvat jäivät vaiheeseen, niin kuin monta kertaa aiemminkin kuvaksissa meinaa käydä. Koko aamupäivän jaksoin pyöriä altailla, mutta paahde pakotti siirtymään kuumimmaksi ajaksi hotellin hoiviin. Iltapäivällä rentoa kuvausta paikallisten peruskyyhkyjen kanssa. Lounas www.thefishermansresort.com hotellissa noin 5 km etelän suuntaan. Tätäkin paikkaa suosittelen, aavistuksen kauempana pelipaikoilta mutta vastaavasti hieman halvempikin. Ruoka kuulopuheiden mukaan parasta ja ainakin tämä lounas vastasi annettua mielikuvaa. Aamupäivän kahlaajasaldo oli hämmästyttävä, vielä en ole ehtinyt arvioida lukuja. Voin kuitenkin vakuuttaa että tänne paikalle kannattaa tulla käymään. Huomenna vielä uusi tsekkaus Spoonille ja sen jälkeen muutama muu mielenkiintoinen kahlaaja kohteeksi.

Red-necked Sandpiper - Rusokaulasirri - Mika Bruun

tiistai 17. helmikuuta 2015

Thailand

Long-toed Stint - Siperiansirri - Mika Bruun
Turkish Airlines lens näppärästi länsi Ukrainan poikki, ja tapahtumiakin näkyi tulomatkalla. Tosin ei mitään dramaattista, mutta kävipähän 10 hävittäjää tsekkaamassa koneen Ukrainan yllä. Erilaista. Matka oli tasaisen puuduttava, mutta perille saavuttiin tiistai aamuna mukavaan 30:n asteeseen. Hertz oli hölmöillyt auton varauksen, eikä navigaattoria löytynyt koko toimistosta. Onneksi mukana oli iPad. Ostin siihen parin viikon paikallisen pre-paid sim-kortin rajattomalla datalla. Google maps opasti kivuttomasti perille, loistavaa. Muuten olisikin ollut melko tuskaa, Bangkokin moottoriteiden rampit eivät ole ihan helppolukuisia. Liikenne on vasemman puoleinen ja meno on erilaista kuin mitä Espoossa. Iltapäivällä leppoisaan majoitukseen i-Tara Spa&Resort, lähin hotelli Spoon-billed Sandpiper. Tapasin heti parkkikselle saavutttuani Tony´n, britti orni. Hän kertoi että viime viikolla niitä oli ollut noin kuusi yksilöä ja tänään näkyi vain yksi, tosi Pere piti huolen parvien liikkumisista. Iltaretki suuntautui Laem Pak Bialle, sielläkin mukavasti kahlaajia. Mukavimpana oli Long-toed Stint, joita oli mm 15 yksilön parvi. Nopealla retkellä ei ehtinyt paneutua kuin lähimpiin lintuihin, niitäkin riitti. Paras havainto oli itselleni Lesser Adjutant - Pikkumarabu, elis. Hotellin safka oli maittava ja runsas, Tarsiger suosittelee tätä hotellia Pechapurin retkeilijöille.

March Sandpiper - Lampiviklo - Mika Bruun