keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Eilat

Rufous Bush Robin - Ruostepyrstö - Mika Bruun
Varsinainen ensimmäinen päivä Eilatissa aloitettiin rauhallisesti North Beachilta, eilinen painoi vielä. Pohjoistuulen vallitessa meno oli hyvin hiljaista, lue olematonta. Piristystä toi Western Reef Heron - Riuttahaikara joka kalasteli ojan reunalla. Agamimin ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen suuntasimme Holland Parkiin, siellä oli aamulla ollut Black Bush Robin - Mustaruostepyrstö. Tavallinen nähtiin mutta tummempi versio oli piilottelevalla päällä emmekä löytäneet sitä. Paikalla oli kuitenkin mukavasti lintuja, kuten 7 lajia sylvioita. Iltapäivän säädimme altailla jossa jonkin verran kahlaajia, peruslajeja. Parhaana oli Greater Sand Plover - Aavikkotylli. Illalla Noam Weis´n esitelmä Israelin lintuasemista ja tulevaisuudesta. Kovasti laittavat rahaa lintuturismiin, meille lähes tähtitieteellinen summa jonka tosin jätän mainitsematta. Hienoa, suunnitelmat ovat loistavat ja lintukeskuksia olisi tulossa useita ja niihin palvelut päälle.

Slender-billed Gull - Kaitanokkalokki - Mika Bruun

Western Reef Heron - Riuttahaikara - Mika Bruun

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Champions of the Flyway pohjustusta

Cretzschmar´s Bunting - Ruostekurkkusirkku - Mika Bruun
Lähdimme, Janne Aalto, Jände Nordblad ja allekirjoittanut kohti Eilatia. Tarsiger Northerns Lights ryhmä lähes kasassa, ainoastaan Erkki Valsta puuttuu, mutta tulee piakkoin pohjustamaan. Startti oli rankka, jos en sanoisi, hyvin rankka. Kone lähti maanantai iltana 20:05 Helsingistä, perillä Tel Avivissa 00:30. Tunnin käkäilyt auton kanssa Europcarin kanssa, saimme tosin paremman auton, uuden Mitsu Outlanderin. Nyt voi poiketa pois tieltäkin jos tarve niin vaatii. Ajoimme suoraan Nizzanaan ja olimme perillä sopivasti pimeässä. No tunnin yökuuntelu vain piristi tunnelmaa, ainoastaan koirat haukkuivat. Pohjustimme sovittuja alueita koko päivän, mitään megaa löytämättä. Muutama kiva laji löytyi ja osa paikoista tuli hyvinkin selväksi, tästä se lähtee. Itse sain Israelin pinnan Syyriantikasta, ehkä paras laji. Tosin upeita lajeja olivat Idänkaulustrappi, Aavikkojuoksija ja Arokiuru. Mutta ne olivat jokseenkin tiedossa. Israelin päässä oli kaikki asiat järjestetty upeasti ja toimivasti, kiitos Elena Negut ja Jonathan Meyrav. Illalla ehdimme juuri ja juuri valoisassa hotellille, Isrotel Agamim. Perinteinen Eilat Festival hotelli jossa järjestetään myös vuotuinen kevät festivaali. Luvassa muutama esitelmä ja retkikin. Tosin nyt osallistutaan ainoastaan pohjustamiseen. Päivän ihmetys oli petolintujen täydellinen puuttuminen. Näimme ainoastaan kolme Hiirihaukkaa, Pikkukiljukotkan ja kaksi määrittämätöntä kotkaa. Ai niin olihan tietysti upeat kolme Varpushaukkaa ja muutama paikallinen Tuulihaukka. Outoa. Upean illallisbuffeen kautta keräämään voimia aamun herätykseen. Huomenna pakko olla lähipaikoilla, muuten veto loppuu kokonaan.

Spanish Sparrow - Välimerenvarpunen - Mika Bruun

Desert Lark - Aavikkokiuru - Mika Bruun

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Viimeinen retkipäivä

Coppersmith Barbet - Kilkkuseppä - Mika Bruun
Taas se on edessä, viimeinen päivä tästä retkestä. Aikainen aamu Bangkokin keskustan puistossa, tällä kertaa viereisessä Lumpini Park´ssa. Aamu oli poikkeuksellisesti pilvinen mutta erittäin kostea. Jopa kokeneellekin matkaajalle tapahtuu aloittelijan mokia. Matkaa oli vajaa kilometri ja en muistanut avata kamerareppua sen vertaa että sinne pääsee lämmintä ilmaa. Nimittäin nyt kun avasin sen vasta puistossa, tapahtui hillitön huurtuminen. Viileästä hotellihuoneesta kun lähtee lämpöiseen käy näin. Nyt kesti 45 minuuttia kunnes etulinssi lämpeni saman lämpöiseksi kuin ulkoilma ja huurtuminen loppui. Vihdoin pääsin kuvaamaan, muutaman herkullisen tapahtuman missasin oman mokani takia. Näitä peruslajeja on melko helppo kuvailla puistoissa, linnut ovat melko kesyjä. Valitettavasti aikaa oli rajoitetusti tänään mutta ihan mukavasti ehdin nähdä lintuja. Muutaman kuva raapaisunkin kaikesta huolimatta sain aikaiseksi. Tämän kertainen pieni Thaimaa tournee on ollut leppoisa. Muutama target kohde, Pak Thale/Laem Pak Bia sekä Kaeng Krachan. Vastakohtana loisto hotellit ja palvelut, kuten Bangkokissa oleva www.sukhotai.com Se on paras yksi parhaista jossa olen koskaan ollut. Viisi tähteä ei riitä tälle mestalle, suosittelen. Näin retkellä yhteensä 277 lajia, pari lajia on vielä tarkistettava kuvista ja äänistä. Ehkä sieltä löytyy yksi lisääkin. Seuraava Thaimaan retki onkin järjestettävä itäseen osaan, katkeaisi Thaimaan pinnoissa sataluku, eli 600. Illalla alkaa jyrkkä pudotus kohti arkea. Onneksi reilun viikon päästä pääsen Eilatin lämpöön ja keskelle lintumassoja. Champions of the Flyway tapahtuma on Eilatissa loppukuusta, ja joukkueemme Tarsiger Northern Lights aloittaa hirmuisen pohjustamisen. Seuraavaksi tarinaa siis Israelista.

Asian Pied Starling - Kyläkottarainen - Mika Bruun

Ashy Drongo - Tuhkadrongo - Mika Bruun

lauantai 28. helmikuuta 2015

So Good(son)

Black-collared Starling - Kauluskottarainen - Mika Bruun
Aamulla metrolla Chatuchak puistoon ja Butterfly house "metsään". Kohteena Hartlert´s Leaf Warbler - Phylloscopus goodsoni. Lintu on ollut paikalla kolmisen viikkoa ja se on ensi havainto Thaimaasta. Mikäli tämä todetaan täksi lajiksi, ei ole ihan helppoja nämä vasta P. reguloideksesta splitatut lajit. Onneksi linnulla on yksi varvas poikki, joten tällainenkin tumpula pystyy tunnistamaan sen. Tai lähinnä yksilöimään. Tyyppi oli melko hankalasti aamulla korkealla enkä saanut kuvia. Harmittaa hieman sillä tästä tuli ylivoimaisesti kaukaisin bongaukseni koskaan. Pahimmassa tapauksessa se vielä todetaan tava reguloidekseksi, no ei kai sentään. Yllättävän paljon oli puistossa lintuja, keskellä Bangkokia. Sai katsella mm Radde´s Warbler - Siperianuunilintuja, Brown Shrike - Siperianlepinkäisiä sekä luonnollisesti Yellow-browed Warbler - Taigauunilintuja. Niitä nyt on lähes joka puskassa. Mukava kuuden tunnin puistoretki, sain useita retkenpinnojakin.

Olive-backed Sunbird - Oliivimedestäjä - Mika Bruun

Collared Scops Owl - Sepelpöllönen - Mika Bruun

perjantai 27. helmikuuta 2015

Peto(ja)

Black-shouldered Kite - Liitohaukka - Mika Bruun
Päiväretki petoparatiisiin oli hiukan pettymys. Petoja ei juurikaan näkynyt, ei ainuttakaan kotkaa tai Pied Harrier koirasta jonka olisin halunut. Nimenomaan vanha koiras, upea ilmestys. Jos Black-eared Kite - mikäliemilkkareita ei olisi laskettu Black-shouldered Kite - Liitohaukat olisivat jääneet ainoaksi petolajiksi. Ne pörräsivät kyllä hienosti. Alueella oli kyllä valtavasti lintuja mutta aika tavanomaista lajia, kuten Openbilleja, Pitkäjalkoja ja Germains Swiftletteja. Tosin sain retkenpinnaksi Lapinkirvisen ja jonkin sortin "stejnegerin", pitää yrittää ihmetellä mikä se on? Illaksi tuskaista ruuhkaa Bangkokiin ja lopulta upeaan Sukhothai hotelliin loppureissuksi.

Asian Openbill - Aasianrakonokka - Mika Bruun

Germain´s Swiftlet - Mika Bruun

torstai 26. helmikuuta 2015

Viimein KK aamu

Black-Naped Monarch - Sinimonarkki - Mika Bruun
Viimeinen aamu tämän upean puiston osalta. Aloitin pääportilta pimeässä heti kun portti oli avautunut. HIeman oli isommat pöllöt ajatuksissa, mutta tuli hukka keikka. Oppailtakaan en saanut ongittua mitään illalla, ei kuulema ole täällä ja pöh. Nisäkkäitäkin oli niukasti, vain muutama pieni sinapin värinen "poro". Aamun mukavin lintu oli Black-thighed Falconet - Himalajanhaukkanen. Itse pelipaikoille päästyäni päätin mennä Pitta polkua syvemmälle metsään. Kävelinkin pari tuntia lännen suuntaan hiljalleen ja käännyin kymmenennen joen ylityksen jälkeen takaisin, metsäkin alkoi hiljentymään. Mukavan tuntuinen polku, näin Grey Peacock Pheasant - Harmaatäpläfasaanin, Ferrugions Partridge - Ruostepuupyy pariskunnan sekä Blue Pitta - Safiiripittoja kaksi lintu että kuulin 1-2 yksilöä. Black-and-yellow Broadbill - Kirjoharlekiini oli lähes ainut kuvausyritys koko aamupäivällä, sekin lentokuvaus epäonnistui koska se liikkui liian korkealla. Töherryskuvia sain kyllä kaikista edella mainituista lajeista mutta niitä ei kehtaa julkaista, taidekuvia. Iltapäivän paluumatkalla pientä petostaijia. Muutama Rufous-bellied Eagle - Punavatsakotka ja Oriental Honey Buzzard - Idänmehiläishaukka. Päivän ainut elis tuli Baanmakasta Lesser Necklaced Laughingthrush - Pikkukorutimalista. Neljän pintaa iltapäivällä poistuin alueelta hyvillä mielin. Retki tänne oli kaikin puolin onnistunut vaikka monta lajia jäi vielä odottamaan seuraavaa käyntiä. Merenranta kattoterassi odottaa Hua Hin´ssa, matkaa on vain reilu tunti. Seuraava vuorokausi menee levätessä ja seuraavana on Bangkokin puistot ja etenkin Hartert´s Leaf Warbler. Sille ei taida olla suomenkielistä nimeä?
Blog kuvissa on teeman säilyttävä, joten etukuvaksi sininen lintu ja muiksi kuviksi peto ja pääsky :)

Oriental Honey Buzzard - Idänmehiläishaukka - Mika Bruun

Ashy Woodswallow - Nokileiju - Mika Bruun
 

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kauan odotettu

Velvet-fronted Nuthatch - Mustaotsanakkeli - Mika Bruun
Aamu hämärissä haahuilua Camping alueen reunassa, lähinnä pöllön odottelua. Olin myöhässä ja hemmo oli mennyt goisimaan. Pitää siis yrittää iltahämärissä. Hämärää oli kuitenkin vielä hitusen jäljellä, joten päätin mennä tarkistamaan voisiko kuusi aamua vanha Giant Pitta - Sulttaanipitta mahdollista etsiä. Pääsinkin hyvin joen yli melko kuivin jaloin ja lähdin taapertamaan metsään, suuntaan johon se oli kadonnut. Soittelin hieman ääntä, mutta ei vastausta. Olin jo hieman luopunut toivosta kun edestäni rinteestä alkoi kuulumaan ääni. Soitin muutaman kerran atrappia ja totesin että nyt on kova. Nopeasti nauhuri taskusta ja päälle, samalla hamusin mikkiä toiselta puolelta. Hämmästys oli melkoisen suuri kun kädessäni oli vain pistoolikahva jossa oli ainoastaan patteriosa. Ihmeissäni katselin ympärilleni mutta missään ei ollut mikkiä, se oli pudonnut. Olin kävellyt reilut 300 metriä umpi metsässä, mitä ihmettä teen? Pittakin hiljeni kiroamisessani, soitin vielä mutta se ei heti vastannut. Päätin lähteä yrittämään kulkea jälkiäni, helppoa. Ajattelin ettei mitään toivoa, se oli löydettävä tai kaksi oleellista päivää jää aivan vajaaksi ilman äänityskamoja. Puolen tunnin  taapertamisen jälkeen osuin kohdalle. En voinut uskoa silmiäni, siinä se makasi kuivilla lehdillä täysin puhtaana. Uskomaton tuuri niin Pitan kuin mikinkin kanssa. Olin enemmän kuin hyvin iloinen, ei ollut sanoja iloon. Palasin autolle ja lähdin ylös päin. Onnessani myös unohdin että tiehän on yksisuuntainen aamupäivällä. Se selvisi minulle kun törmäsin vartijoihin puolessa mäessä. Lupasin kääntyä, mutta arvaatte varmaan käännyinkö :) Matka jatkui samojen tähtien alla mistä se oli aamulla alkanutkin. Parin kilometrin jälkeen näin Grey Peacock Pheasant - Harmaatäpläfasaani pariskunnan tiheässä jyrkässä rinteessä, pinna napsahti. Tästä noin kilometri ja edessäni oli kiva näköala, kaivoin putken takaluukusta ja haravoin isoja puita. Eikä kauankaan kun löysin 3 Yellow-vented Green Pigeon - Malakanpuikkokyyhkyjä, tämäkin aivan mahtava laji täällä. Samasta paikasta katselin ihmeissäni kotkien paljoutta, 5 Black Eagle, 4 Changable Hawk-Eagle ja Mountain Hawk-Eagle. Lisäksi ilmassa oli paljon Shikroja (10) ja Needletaileja ja Pacificuksia. En ole vieläkään ihan varma onko kuvassani White-fronted Needletail (Ssp nudipes - Himalayan Needletail, tuliskohan tästäkin laji joskus?) vai Silver-backed? Miltähän nuori bongariliiton nimikkolintu tuota alalajia mahtanee näyttää tähän aikaan? Tapahtumia riitti koko matkalla ylös, jossa oli vasta kolmelta iltapäivällä. Tuntuu olevan hyvä reitti mennä ylös, tosin se on kiellettyä. Lintuparvia oli mahtavasti, tosin pysähtelin todella paljon, ehkä sekin vaikuttaa. Yllätyksiin kuului myös White-crested Laughingthrush - Valkotöyhtötimali, en muistanut että se on näinkin etelässä. Tosin pitää muistaa että tämä on huikean suuri alue ja tänne mahtuu kaikenlaista ihmeellistä. Päivä yllätyksiin lasken myös Everett´s White-eye - Harmaakuverilli, sain kuvattua linnut ja sitä kautta myös määritettyä nopean tilanteen. Upea koiras Crimson Sunbird - Karmiinimedestäjä näkyi hienosti putkella, tämä jäi kaivelemaan kun en saanut kuvaa. Se on hienon punainen. Tänään näkyi myös tavallisia lajeja selvästi enemmän kuin eilisellä täsmä retkeilyllä. Esimerkiksi Radde´s Warbler - Siperianuunilintuja oli lähes parikymmentä, eilen vaivainen yksi. Myös muita ns meitä kiinnostavia lajeja pääsi ihmettelemään ja niitä myös oli runsaasti. Kuvaamiset jäivät tänään vähemmälle. Lounastin ylhäällä ja päätteeksi klo 16 kun sai lähteä ajamaan alas päin, yksisuuntainen liikenne, pysähtelin niissä paikoissa lyhyesti joissa en tullessa pysähtynyt. Muutama retkenlajin sain kerättyä. Kunnes vähän ennen ns tasaista tien yli meni komea Kajil Pheasant - Teräsfasaani. Sain napattua pyrstö kuvan ennen kuin se katosi. Kun yritin sitä vielä tähystää, perässä tuli naaras. Aaaah mikä moka, tosin se meni aika lujaa tien yli mutta olisihan Canon ehtinyt. Paljoa enempää ei voisi toivoa lajeilta, tämäkin vielä. Jo on tähdet kohdallaan. Ajoin onnesta sekaisin vajaan kilometrin ja törmäsin jälleen kerran Aussi orniin. Ainut orni lisäkseni puistossa. Jengiä kyllä on jopa liiaksi, mutta kaikki Aasialaisia kuvaajia. Suurin osa ei tiedä yhtään mitä ne kuvaa, tai tietää että lintuja. Hän oli juuri sattumalta kohdalla jossa eilen oli ollut äänessä White-fronted Scops-Owl - Valko-otsapöllönen. Siis se jota olen jo kauan odottanut ja joka Thaimaan retkellä yrittänyt. Etsimme hämärissä jospa se olisi edellis vuoden päivehtimis bambuissa, ei ollut. Päätettiin atrapoida, no tännän se tietenkin onnistui. Tyyppi aloitti pulinansa lähes samantien. Niin hämilläni olin ja kiirekin oli ulos koska puomi menee kiinni, enkä tajunnut äänittää. Sam pää kesät talvet. Päivä oli loistava, paras minkä olen Thaimaan retkilläni tehnyt. Huomenna viimeinen aamu täällä, joitain lajeja on vielä jäljellä, oikeastaan useitakin.

Silver-backed Needletail - Luotikiitäjä - Mika Bruun

Mountain Hawk-Eagle - Mahtijalokotka - Mika Bruun