tiistai 4. joulukuuta 2012

Fox Sparrow - Kettusirkku

Fox Sparrow - Kettusirkku - Estonia - Mika Bruun
Aivar Veide löysi eilen 2. Joulukuuta Viron Haapsalun puhdistamolta mega rarin, Kettusirkun. Havainto on vasta 3. Westernilta, aiemmat Islannista 1944 ja Irlannista 1961. Islannin lintu otettiin museoon talteen ja Irlannin lintu puolestaan rengastettiin. Muut Euroopan linnut ovat olleet häkkilintuja, ainakin osa niistä on ollut Sooty alalajeja jotka ovat mm tummarintaisia. Eivätkä ne ole pitkänmatkan muuttolintuja kuten tämä iliaca alalaji. Joten mitä ilmeisemmin tämä lintu tullaan hyväksymään A-kategoriaan aikanaan.
Myrsky toi ilmeisesti hyviä lajeja Atlantin yli sillä tämän ei ollut ainut löytynyt Nearctinen laji. Eilen löytyi Ruotsista Amerikansipi ja Espanjasta Pikkutelkkä. Päivä on muuten tasan sama kuin 25 vuotta sitten kun bongasin Pikkutelkkää Enosta (nykyisin Joensuuta). Kohta koittaa päivä jolloin sekin tulee pinnaksi, oletan että RKssa tehtäisiin vihdoin päätös - herätys siellä jo! Mutta palataan aiheeseen, tuliko sirkku näillä tuulilla vai onko se tullut jo aiemmin. Onko se menossa etelää kohti kun ankara talvi yllätti? Ja miten herra Kettu on Haapsaluun päätyi? Oletettavasti päässyt jonkin laivan kyydissä, ainakin jossain vaiheessa merta ylittäessään. Mutta tuliko se laivalla Itämerelle vai pohjois Norjaan ja jatkoi siitä etelään? Paljon mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin valitettavasti ei koskaan saada vastausta. Skeptikot ja asiaan perehtymättömät lyttäävät luonnollisesti havainnon häkkilinnuksi :) Minkähän ikäinen lintu on? Hankalaa kun ei ole juurikaan kokemusta lajista, ainoastaan muutaman olen havainnut Cape May´ssa. Mutta toiset saavat siitä pinnan, tai jopa useammankin. No oli se hieno joka tapauksessa. Käyttäytyi aivan samaan tapaan kuin jenkeissäkin, suhteellisen luottavainen mutta valpas. Viihtyi tiheässä pensaikossa ja safkasi erittäin aktiivisesti. Kaiveli jaloillaan maata kanalintumaisesti, potkien maata molemmilla jaloilla taakse päin. Tasaisesti sieltä tuntui jotain löytyvän, ainakin jokin toukka ja marjoja havaitiin sen nappaavan.
Ensimmäisessä bongaus aallossa oli kahdeksan suomalaista, paikalliset ehtivät luonnollisesti jo heti aamu hämärissä. Markku Santamaa sai Westernin nro 771 linnusta, Palojärven Hannu katkaisi 750 ja Haataja sekä Ihanus 690, me muut hieman pienempiä numeroita. Osa jätti linnun rohkeasti seuraaviin päiviin, myöhemmin selviää kannattiko. Mukavasta päivästä ja retkiseurasta kiitokset Jändelle, Tompalle, Markulle, Olaville, Hannulle, Karille ja Jukalle.

Onnistunut bongaus

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ohotanlokki

Ohotanlokki - Slaty-backed Gull - Mika Bruun
Oho, aamupala keskeytyi upealla tavalla. Tekstiviesti kertoi että Ämmässuon kaatiksella on havaittu Uusi. Eli maalle uusi laji, nopeasti luettuani viestin selvisi että kyseessä on Ohotanlokki. Kamat niskaan ja menoksi, puolen tunnin päästä olinkin jo ihmettelemässä Kirkkonummen puolella männikössä tilannetta kaatopaikalla. Lokkeja paljon, lintu oli lähtenyt jokin aika sitten etelän suuntaan, pahus. Linnun oli nähnyt ainoastaan löytäjä porukka. Lyhyen haastattelun jälkeen selvisi uskomaton löytötarina. Antero Lindholm, Annika Forsten ja Visa Rauste olivat peruslokki retkellään. Autossa keskustelu oli virrannut ja juttu oli kääntynyt jossain vaiheessa Ohotanlokki määritykseen. Antero oli lopulta kysynyt että miten tämänkin lokin kohdalta määritysperusteiden käyttökelpoisuuksista, katseli lähimpää tummaselkäistä lokkia. Samassa tajunnut että hän oikeasti katselee Ohotanlokkia. Autossa oli varmasti tullut jonkinmoinen paniikki kun lintua kuvattiin dokumentointia varten. Lintu kuitenkin lennähti tönnään taakse ja oli katosi. Kuvia selaillessaan määritys oli alkanut varmistua ja linnusta lähti tieto lintutiedotukseen. Mutta lintu oli hukassa, onneksi se löytyi uudelleen kipiltä hetken päästä. Mutta valitettavasti se otti siivet alleen ja oli suunnannut etelän suuntaan. Tässä vaiheessa allekirjoittanut saapui aidan taakse ihmettelemään. Tunnin verran ehdimme ihmetellä lokki massaa, kun tuli hyvin epämääräinen viesti. Ehkä tämä lintu oli Vitträsketillä ja ehkä lentänyt pois. Tätä kummallista viestiä pohtiessamme päätimme siirtyä sinne. Vajaan vartin päästä saavuimme pelipaikalle, lintu olikin kuvattu ja se oli jo varma. Tätä tietoa ei vaan kukaan paikalla olleista ollut saanut lähetettyä lintutiedotukseen. Vaikka kyseessä on Suomenpinna ja paikka on vajaan 10 kilometrin päässä edellisestä paikasta. Selitykset olivat lähes käsittämättömiä, ollaan niin vanhoja ettei tekstiviestiä voi laittaa, tai on niin helppo soittaa kaverille ettei ehtinyt. Aika moni olisi ehtinyt paikalle, no nyt tiedotus meni näin. Mukavat 40 minuuttia niille jotka eivät olleet vielä nähneet lintua. Onneksi lintu löytyi piakkoin uudelleen alkuperäiseltä paikalta. Vartin tästä ja olimme paikalla, lintu nökötti matalimmalla valotolpalla. Ja jaksoin olla paikallaan lähes tunnin, aika moni ehti hoitaa linnun täältä. Myöhemmin lintu palasi jälleen järvelle jossa se oli hoidettavissa hämärään saakka. Toivottavasti huomennakin, olisi mukavaa jos se viihtyisi paikalla pitempään ja sitä pääsisi ihmettelemään jossain vaiheessa lähempääkin. Onnittelut löytäjälle Anteo Lindhomille sekä löytöporukalle, Annika Forstenille sekä Visa Rausteelle tästä erittäin kovasta lajista. Annikan hyvä kuvasetti Tarsigerissa sekä Visan mainio kuvasetti. Suomenpinnan lisäksi se oli vasta neljäs Western Palearctic´lta, kaikki havainnot linkkeineen. Ensimmäinen näistä oli Liettuassa 17.11.2008 ja sama lintu löytyi 13.4.2009 Latviasta. Voisiko tämä olla sama lintu, se selviää varmasti piakkoin kuvista joita löytöporukka on saanut. WP´n toinen lintu oli Lontoossa 13.1.2011 ja myöhemmin Essex´ssa helmikuussa. Islannista löytyi tänä keväänä, 14. toukokuuta Westernin kolmas. Joko tämäkin laji on laajentanut esiintymistään tai laji on opittu tuntemaan paremmin. Loistava bongaus tämäkin, vaikka en saanutkaan WP´n pinnaa, sattumalta olin Latviassa retkellä 2009 keväällä.

Löytöporukka ja Ohotanlokki

Lintu oli helppo löytää, koska se oli ainut joka ei ollut ilmassa.

Ohotanlokki - Slaty-backed Gull - Mika Bruun

Pinnakärki Jukka Sillanpää 424 ja Pekka Komi 400+

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lähtöaamu

Västran Norrskär harbour - Mika Bruun
14.10. Sunnuntaina se jälleen koitti - lähtöpäivä. Suurin odotuksin lähdimme komppaamaan viimeiseen aamuun tällä kertaa Västra Norrskärin rantoja. Olihan tuuli kääntynyt yöllä itään, valitettavasti tuulee kuitenkin ehkä liian lujaa, 9 m/s. Ensimmäinen lintu oli tosin retkenpinna, Pyrstötiainen, niitä olikin lopulta noin 30 parvi. Lupaavaa, varsinkin kun majakan ympärillä pyöri hippiäisiä ja tiltalttikin. Ensimmäinen kierros kuitenkin paljasti totuuden, vain hieman liikettä ja ilmakin alkoi selkenemään. Joten harvinaisuuden piti melkein unohtaa täktä retkeltä tähän. Tosin aivan viimeiseen niitä kuitenkin kompattiin. Aamupäivän parhaat olivat edellisen lisäksi; Pikkutikka ja vanhat tutut Merisirrit (6). Päivän lajimääräksi sain noin 52 ja retken lajimääräksi saimme yhteensä 89. Ihan mukavasti vaikka pohjoistuulet haittasivatkin melkoisesti retkeilyä ja etenkin saareen saapuvia lintuja. Näin tässä taas kävi, samaan tapaan kuin viime keikalla. Ei kolahtanut mitään kovaa tällä kertaan, pantataan ne seuraavaan. Saarella on kuitenkin nyt leppoisat oltavat ja se on hirveän potentiaalin omaava. Tarvitaan vain kosolti onnea matkaan.
Ps. Lopussa retkueemme urhoolliset jäsenet, Aarne Lahti, Arto Keskinen, Tomas Lövdahl ja Mika Bruun.

Västran Kuusikko - Mika Bruun

Aarne "Mr. Norrskär" Lahti - Mika Bruun

Arto "aamuvakio" Keskinen - Mika Bruun

Tomas "floggå" Lövdahl - Mika Bruun

Mika "BigSix" Bruun - Aarne Lahti

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sadetta ja tietopaketti

Pulmunen - Mika Bruun
Erittäin synkkä aamu, pohjoistuuli on voimistunut eilisestä, puhalsi reilua 12m/s. Aamu reippailu tuotti yhden punarinnan, rautiaisen, viherpeipon ja kaksi peippoa. Yksinäiset Urpiainen ja Vihervarpunen seikkailivat saaressa ja pari tilhi ja Räkätti parvea muutti yli. Ei ollut hippiäisiä, ei pajusirkkua tai niittykirvistä. Muistelin edellistä reissua tänne, pitäisikö vetää johtopäätöksiä? Ehkä kolmas kerta toden sanoo, yritetään vielä kerran. Mutta silloin on otettava vene jostain mukaan, pääsee käymään tarvittaessa Östralla. No jos aamu oli synkkä, päivä ei muuttunut yhtään paremmaksi. Nimittäin yhdeltätoista rupesi satamaan, ja satoi pimeään asti. En jaksanut mennä kastelemaan itseäni, pari kertaa tähyilin putkella merelle terassilta. Mutta sielläkin oli liian kylmä etelän miehelle. Niinpä naputtelin aikani kuluksi Norrskärin rarilistaa, se on tuolla alhaalla. Illalla lähtö sauna ja pakkaamista. Huomenna on se oikea rariaamu, sillä on luvattu yöstä alkaen heikkenevää tuulta joka kääntyy kaakkoon ja päivällä itään. Se oli sit siinä, Suomen pinna on jo melkein plakkarissa :) Päivän paras oli jo eilen löytynyt Maakotka joka näkyi aamulla Östralla. Uusi laji retkelle oli nuori Selkälokki, joka oli uupunut kovassa tuulessa satamaan. Päivän lajimäärä oli 45 ja retken lajimäärä on tällä hetkellä 86.

Sadetta - Mika Bruun

Mr. Norrskär ja Selkälokki - Mika Bruun


Pieni tietopaketti harvinaisuuksista kiinnostuneille Norrskärin saarilta.

Retkeily Norrskärilla on aloitettu Vaasalaisten toimesta vuonna 1984. Alku aikoina saarissa vierailtiin myös keväisin. Joka kevät noin viikon retki, muutamana keväänä jopa teltta majoituksella. 2000-luvulla kevätretket ovat jääneet kokonaan pois kuvioista. Syysretkeily on ollut aktiivisempaa, enimmäkseen 1-2 viikon pituisissa jaksoissa noin yksi per vuosi. Joukossa on pari pitempää, 5 viikon pituista jaksoakin. Östran majoituksena oli alussa kalastajilta vuokrattuna ollut mökki, mutta sitä ei jatkossa ole voinut enää vuokrata. Tämän jälkeen ns Stolbben pikkumökki on ollut käytössä, nykyään se on jo melko huonossa kunnossa. Östralla ei ole tällä hetkellä majoitukseen kelpaavaa tilaa. Västralla käytettiin aiemmin armeijan tai merenkulkulaitoksen tiloja, ne eivät ole nykyään lintumiesten käytössä. 
Nykyään ornien käytössä on metsähallituksen talo. MLY on perustanut ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi saarelle havainnointiaseman. Hyvässä kunnossa oleva rakennus onkin mitä oivallisin majoitus tässä pienessä saaressa. Myös sauna kuuluu aseman mukavuuksiin. Sähköä on saatavilla saunarakennuksessa ja asemalla oman aggrekaatin avulla. Lisää tietoa asemasta löytyy Merenkurkun lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta, www.merekurkunlty.net. 
Nopeasti laskettuna saarilla on retkeilty siis edelleen erittäin vähän. Mutta kovia lajeja on nähty retkeilymäärään nähden paljon. Nyt Västran fasiliteetit on hyvin kohdillaan aseman puolesta. Vain vene puuttuu, jotta hyvällä kelillä pääsisi käymään Östralla. Ensi syksynä kannattaa tulla käymään, tai vielä tänäkin vuonna ehtii.

Harvinaisuushavainnot Norrskärilta: (kirjoittaja ottaa kaiken vastuun virheistään tai sitten ei)

36. Tunturihaukasta kaksi havaintoa nuorista linnuista Västra Norrskärilta 24.09.1993-25.09.1993 ja 24.10.1996

35. Sepeltasku yhteensä 7 havaintoa vuosilta 1984-2003

34. Lampiviklo 28.07.1993 Västra Norrskär

33. Arosuohaukasta kaksi havaintoa Östra Norrskärilta 03.05.1992 ja 03.09.2001-04.09.2001

32. Isokirvinen 4 havaintoa vuosilta 1984-93, havainnot tässä ainoastaan RK:n ajalta

31. Mustaotsalepinkäinen havaittu kaksi kertaa Västra Norrskärilta, 7.7.2010 ja 25.-26.06.1998  

30. Isovesipääsky on havaittu 5 kertaa, Östra Norrskärilla kolmesti 9.10.1987, 7.10.1988  ja 2.10.1996. Västra Norrskärilla kahdesti 1.10.2002 ja 19.7.2008

29. Sitruunavästäräkki on tavattu Östra Norrskärilla kaksi kertaa, 1.9.1986 ja 03.05.1993

28. Palsasirri myös kahdesti 30.9.1998 Västra Norrskär ja 24.9.1990 rengastettiin Östra Norrskärilla

27. Amerikajääkuikka on muuttanut Östra Norrskär, ohitse kahdesti syksyllä, 9.10.1998 ja 6.10.1999

26. Pilkkaniska on puolestaan havaittu kahdesti paikallisena keväällä. Ensimmäinen 8.6.1985 ja toinen 18.6.1988, molemmat Östra Norrskärilla

25. Pikkukultarinta on rengastettu kahdesti, 24.9.1990 Västra Norrskär. 5.10.1999 Östra Norrskärilla rengastettu lintu löytyi seuraavana päivänä Västran luoteiskärjestä. Lisäksi on yksi maastohavainto Östra Norrskärilta 26.8.1996  

24. Lyhytvarvaskiuru on havaittu ainoastaa kerran, Östra Norrskär 9.10.1987

23. Harmaasirkku kerran, 22.5.2000 Östra Norrskär.

22. Mehiläissyöjä vasta niinkin myöhään kuin 25.5.2005, kolme lintua Östra Norrskärilla.

21. Ruostesorsa havaittiin vaellus vuotena 1994, 23.07.1994-24.07 Västra Norrskärilla, jolloin laguunissa oli paikallisena 6 yksilöä 

20. Siperiankurmitsasta on kolme havaintoa, joista 25.6.1973 Västra Norrskärilta löydetty vanha lintu oli Suomen ensimmäinen. Muut kaksi olivat Östra Norrskärilla 10.10.1992 ja 24.09.1996. Lisäksi määrittämätön (fulva/dominica) 02.10.1996 niin ikään Östra Norrskärillä. 

19. Sinipyrstö on havaittu molemmilla saarilla, ensimmäinen 24.09.1990 Västra Norrskär ja jälkimmäinen 29.09.1995-03.10.1995 Östra Norrskär.

18. Kashmirinuunilintu jälleen molemmilla saarilla, joista ensimmäiseksi Östralla 16.10.2000 ja Västralla 11.10.2008

17. Isokihu on havaittu kerran 19.10.1999, Västra Norrskär.

16. Taigakirvinen on vieraillut saarilla neljästi. Kahdesti vuonna 1993 2. ja 9. lokakuuta, molemmat Östralla. Vuonna 1996 laji havaittiin myös kahdesti, lokakuussa 11. Östralla ja 14. Västralla. 

15. Ruskouunilintu on havaittu saarilla ainoastaan kerran, vuonna 2001. Se rengastettiin 17. lokakuuta Östralla. Löytötilanteessa lintu oli menossa kovaa vauhtia lähteen "taksuttaen" iltahämärissä.

14. Tulipäähippäinen on vieraillut Östralla "kotimetsässä" 30.5.1992.

13. Mustanmerenlokki, nuori lintu löytyi 19.9.2010 Västra Norrskärilta.

12. Kenttäkerttunen on yhytetty kolmesti Östralta. Ensimmäinen 7.6.1987 ja seuraavana vuonna uudestaan, 4.6.1988. Kolmas havainto on 30.5.2005. Kaikki havainnot tyypillisesti alku kesästä.

11. Nunnatasku naaras löytyi 10.10.1991 Östra Norrskärilta kämpän vierestä. Nuori koiras puolestaan löytyi Västralta rakennusten katolta 3.10.1996. Västralta löytyi myös 2.10.2009 oleva naaras pukuinen lintu.

10. Etelänsatakieli lauloin keväällä 1987 Östralla. Tämä 31.5.1987 havaittu koiras oli maan 11. havainto. Norrskärin toinen löytyi 29.9.1999 Västralta etelälepikosta Sch rengastuksen yhteydessä, se vain tupsahti siihen viereen löytäjien mukaan. Lintu oli Suomen 21. havainto.

9. Siperianuunilintu löytyi maastossa, mutta varmistetiin rengastamalla samana päivänä ja samasta paikasta kuin "megari". Eli 29.9.1999 Västra Norrskärin etelä lepikosta, lintu oli Suomen 13. havainto.

8. Palmukyyhky seikkaili 14.6.1972 Västra Norrskärilla. vaikka se kategorioidaan D sarakkeeseen, sen luonnonvaraisuudesta voidaan olla toistakin mieltä, siksi se on Norrskärin harvinaisuus taulukossa sijalla 8.

7. Mongoliankirvinen oli Suomen 10. havainto kun se löydettiin 28.9.1995 Västra Norrskärilta. Se rengastettiin "kiinalaisella" metodilla, jossa verkot laitetaan maahan lappeelleen. Havainto oli "normaalia" selvästi aikaisempi kuin aiemmat euroopasta löydetyt. 

6. Idänturturikyyhky, nuori lintu poukkoili kaakkoin bunkkerilta Västra Norrskärilla 3.10.1988. Lintu katosi löydön jälkeen suopöllön ajamana kohti Ruotsia. Se oli maan kuudes tästä lajista.

5. Aavikkotulkku löytyi "vaellus" vuonna 2005, jolloin niitä havaittiin useissa keski- ja pohjois-Euroopan maissa. Suomen toinen ja ensimmäinen bongattavissa ollut lintu oli 16.7.2005 Östra Norrskärilla länsilaidan kahlaajarannan reunassa.

4. Rubiinisatakieli oli Norrskärin toinen Suomen pinna. Tämä nuori smyygari löydettiin Västra Norrskärin pohjoiskärjestä, lähes viimeisestä katajasta 15.10.1991. Nopeat paikalliset ehtivät bongata linnun jo samana päivänä. Lintua yritettiin bongata suuremmalla joukolla seuraavana päivänä, mutta tuloksetta.

3. Burjatinuunilintu löytyi tiistaina 2.- 3.10.2002 Östra Norrskärin itäisestä rantalepikosta. Se oil maan ensimmäinen ja 7. havainto Westernilta. Lintu olisi ollut bongattavissa ainakin Västran porukalle, mutta vuonna 2002 lajia ei oltu vielä splitattu. Vaikkakin sen splittaamisesta olikin jo ennakkotietoa, hirveä moka bongareilta. Podium paikka  plumbulle.  

2. Paksunokkakerttunen saa hopealusikan, hoppee ei oo häppee, sanotaan. Västra Norrskärilta 11.10.1994 löytynyt aedon oli maalle luonnollisesti ensimmäinen ja 4. Westernilta. Lintu ilmeisesti havaittiin jo aamulla, mutta sitä ei saatu määritettyä edes suvulleen. Samasta vattupuskasta se löytyi tiistai päivällä. Määrittämisessä oli ollut suurta problematiikkaa, mutta hiljainen "määrittäjälegenda" Östralta tuli ja pelasti porukan. Seuraavan päivän bongauskeikka epäonnistui totaalisesti koska vene ajoi karille matkalla saareen. Tosin lintuakaan ei oltu havaittu aamulla saarelaisten toimesta. Kuriositeettina voisin mainita että allekirjoittanut poistui saarelta kahta päivää aikaisemmin, eli sunnuntain vaihdossa. 

1. Valkosiipikiuru, legendaarinen vanha havis vuodelta 1971 vie kirkkaan voiton. Lintu löytyi itäsuomalaisten toimesta kesäretkellä ja eräs kuuluisa orni kävi vain bongaamassa linnun Norrberget:lta 9.6.1971, se on pieni saari Östran ja Västran puolessa välin. Sanomattakin selvää on että lintu oli maan ensimmäinen, lisäksi se oli sitä myös koko Länsi-Euroopassa. Lajia ei ole tähänkään päivään mennessä havaittu kuin pohjoismaissa. Yhteensä 7 kertaa, kaksi Ruotsista ja Norjasta ja meillä kolmesti. Rarien luvatussa maassa, Englannissa lajia ei ole vielä edes havaittu. 


perjantai 12. lokakuuta 2012

Saarelle uusi laji

Hiiripöllö - Mika Bruun
Keli oli odotettu, pohjoistuuli ja melko kylmä sellainen. Mutta kaikesta huolimatta aamu alkoi hyvin, saimme retkelle uuden lajin - Kanahaukka. No ei ehkä ihan sitä lajistoa mitä tänne tultiin hakemaan. Aamu komppauksella tuli heti perään toinen uusi laji, Hiiripöllö. Lintu tuli ilmeisesti Sweduista ja lähti puolelta päivin Östran suuntaan. Tämäkään laji ei ollut hakemaamme, se oli nimittäin jo neljäs pöllölaji tällä retkellä. Tästä tuli siis pöllöretki Norskille. Aamukierros oli muuten todella tyhjä, maalintuja yhteensä noin 20 yksilöä. Jos yli muuttavia tilhiä, räksiä, urpiaisia ja jne lasketa. Lounaan jälkeen kävely saaressa ei ollut kovinkaan tuottoisa, koska osa linnuista poistui johonkin. Iltapäivän kuvaukset epäonnistuivat totaalisesti, yritin Merisirrejä koska muutakaan saaressa ei ollut. Ei onnistunut, ei. Illalla kun olimme jo lopetelleet retkeilyn, Aarne sanoin katsovansa vielä pihasta vähän ympärilleen. Eikä mennyt kuin muutama minuutti, kun saarelle löytyi uusi laji. Maakotka sai kyytiä kahdelta vanhalta Merikotkalta Östran yläpuolella. Se oli Norrskärin 265 laji. Muuten niin tyhjä päivä oli mukava lopettaa saaren uuteen lajiin. Päivän parhaat siis Merisirri 6, Hiiripöllö ja Maakotka. Päivän lista näytti yllättäen peräti 52 lajia, retken lajimäärä nousi jo 85:een.

Hell´s Kitchen - Mika Bruun

Master Bedroom - Mika Bruun

torstai 11. lokakuuta 2012

Hiljaista

Isolepinkäinen - Mika Bruun
Niinhän siinä kävi että aamun sääennuste piti paikkansa. Pohjoistuuli jaksoi puhaltaa ja taivaalla näkyi sinistä sekä idästä nousi jotain kirkasta. Lintuja sen mukaan aamu kierroksella. Neljässä tunnissa saari oli kompattu ja tulos erittäin vaisu. Mitään poikkeavaa lajia ei näkynyt, peruskauraa. Sitäkin vähän, mm vain 7 Punarintaa, 2 Rautiaista, 2 Tiltalttia ja 20 Hippiäistä. Päivällä hippuleita oli todennäköisesti selvästi vähemmän, sillä Isolepinkäiset pitivät välipaloistaan huolen. Useampi niistä päätyi oksan haaraan, sen verran tehokkailta nämä kaksi veijaria olivat. Iltapäivällä keskityin totaalisesti Merisirreihin, koska valoa oli selvästi aiempaa enemmän. Valitettavasti myöhästyin tyrsky kuvista, mutta pose kuvaa syntyi riittävästi. Iltapäivällä tapahtui myös jotain ihmeellistä. Tuuli tyyntyi kokonaan, outo fiilis kun kuului lintujen ääniä ja meri oli täysin pläkä. Tätä riemua ei tosin kestänyt kuin ilta pimeään, pohjan poika aloitti jälleen soitimensa. Se siitä hyvästä tulevasta aamusta. Illalla lämmitettiin jälleen sauna, leppoisaa. Päivän parhaita olivat, Muuttohaukka ja Merisirri 8. Päivän lajimäärä oli kuitenkin 55 ja retkelle saatiin yksi uusi, Kaakkuri.

Västran männikkö - Mika Bruun

Merisirri - Mika Bruun

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pohjanpoika puhaltaa

Merisirri - Mika Bruun
Tylsä pohjoinen tuuli piiskasi aamusta alkaen saarta. Tuulimittari näytti 12m/s. Tästä huolimatta painoimme tukka hulmuten ympäri saarta. Aamulla oli vielä sateen uhka kova. Östralla ja mantereella näytti satavan kovasti, toivottavasti se on vettä. Onneksi sade ei koskaan yltänyt meille. Lintuja oli aamukierroksella hyvin vähän, ainoastaan nuori Muuttohaukka piristi komppaajien mieltä. Se söi jotain lintua lounais kärjessä, varmaankin joku kova rari kun ei tänäänkään löydetty. Vaikka se rari olikin ilmeisen lähellä. Sillä luoteis kärjessä hiekalla olevissa ruohotuppaissa juoksenteli jokin luscinia tyyppinen hemmo. Saimme sen neljästi näkyviin mutta aina se oli liian piileskelevä. Koskaan sitä ei näkynyt paikoillaan. Lintu muistutti erittäin paljon calliopeaa. Tasainen vaaleahko selkäpuoli ja pyrstö, pitkät vaaleahkot jalat, naamaa näkyi ainoastaan murto-osan ja sillä oli skj, "jonkinmoinen". Ainakin kerran se juoksi pyrstö pystyssä tuppaasta toiseen. Viimeisellä kerralla lintu otti hatkat kärjestä ja painui lepikkoon. Sieltä sitä ei enää löytynyt eikä se palannut löytöpaikalleen, vaikka paikka tarkistettiin vielä myöhään illalla viimeisen kerran. Nää on näitä haviksia. Iltapäivällä kompattiin tämän veijarin takia saari vielä kertaalleen tarkasti, mutta mitään mullistavaa ei löytynyt. Päivän parhaita olivat; Merisirri 5, Muuttohaukka ja Luotokirvinen. Uusia lajeja tuli kahden edellisen lisäksi Ampuhaukka ja Pikkuvarpunen. Päivän lajimäärä oli 54 ja koko retken määräksi tämän päivän jälkeen tulee 81. Huomenna odotettavissa mielenkiintoinen päivä sillä sääennuste lupaa samansuuntaista tuulta kuin tänään, pohjoisesta. Mutta aurinkoista, sehän tarkoittaa että linnut vähenee entisestään. Pitää toivoa ettei sääennuste pidä paikkaansa. Alla muutama kartta tästä mystisestä rarisaaresta, kaukana merellä ollaan.

Norrskär

Merenkurkku