lauantai 26. huhtikuuta 2014

Noarootsi

Shelduck - Ristisorsa - Mika Bruun


Aamun aloitus oli Noarootsista, Kiljuhanhien vakio pelloilta. Harmikseni en löytänyt hanhia tarpeeksi nopeasti, sillä paikallinen isäntä oli sitä mieltä että hanhethan eivät hänen heiniään syö. Kipakasti gubbe käveli hanhia kohti ja ajoi ne pois. Maalais-purjutaja sanon minä. Tilanne meni totaalisesti vihkoon, päätin siirtyä pettyneenä Põõsaspeaan. Tilanne oli tyynessä niemen kärjessä jokseenkin hiljainen, hieno aamu mutta linnut eivät liikkuneet. Mieleen jäävin tapahtuma oli Ristisorsien hölmöilyt. Koiraat kävivät todella kuumana, niin toisilleen kuin naaraillekin. Ja niin siinä lopulta kävi. Koiras hukutti naaraan parittelun yhteydessä, tai mitä raiskausta se nyt olikaan. Vaikka naaras oli ollut hengetön meressö jo kymmenisen minuuttia, kyseinen herra kävi vielä yrittämässä. Aika rajua meininkiä on Ristisorsillakin. Parin tunnin merelle ihmettelyn jälkeen päätin painua metsään. Kävin nopeasti jo ennen kuin tulin merelle, sain päähäni etsiä Metson soitimen. Yllätys oli itsellenikin suuri kun löysin sellaisen, paikalla yksi ukko ja kolme naista. Tosin pari koppeloista oli noin 500 metrin päässä, mutta hengailivat lähistöllä. Näin alueella myös Teeriä sekä Pyy pariskunnan, aika kivaa metsää. Iltapäivä menikin ajeluksi, yritin tsekkailla vanhoja mestoja huonolla tuloksella. Illalla safkan jälkeen katselinkin hanhien ohi lentoa majapaikasta, lajeja kaksi. Päivän vaatimattomat parhaat; Kiljuhanhi, Metso, Ruokosirkkalintu, Törmäpääsky ja Sinirinta

Bean Geese - Metsähanhi - Mika Bruun

Capercaillie - Metso - Mika Bruun

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Audru

Citrine Wagtail - Sitruunavästäräkki, Kabli B. O. - Mika Bruun


Herätys tyyneen mutta viileään aamuun, ei ehkä paras muuttopäivä. Aurinkoisen, tyynen ja lämpimän aamupäivän muuttosaldo oli niukkaa; Pikkulokki 640, Järripeippo 350, Hernekerttu, Pensastasku, Turkinkyyhky ja 4 koiras Sitruunavästäräkkiä. Vesiäisiä ym muuta merellä kellujaa oli ilmaantunut yöllä mestoille. Noin 2.500 Allia, 400 Melanittaa, 20 Silkkiuikkua ja 10 Härkälintua. Aseman pihalla viipotti kaksi Harjalintua yhtenään, toivottavasti pesivät. Tornin positiivisin asia olikin Wlanin toimiminen ylhäällä boxissa. Puolilta päivin suuntasin kohti Audrua. Olipahan upea ilmestys, noin neliökilometrin kokoinen tulva-alue ja täynnä lintuja. 5.000 hanhea, 2.000 anasta, joista 360 Lapasorsaa ja 40 Heinätavia sekä kaksi Lampivikloa. Myös Ruokosirkkalintu surisi ruovikossa. Sain samalla huomata kuinka Sitruunavästäräkki on yleistynyt muutamassa vuodessa todella paljon. Löysin kaksi pesää rakentavaa paria sekä 4 yksinäistä koirasta ja yhden naaraan, yhteensä siis 9 lintua. Illaksi Haeskaan pohtimaan Kiljuhanhi projektia. Onneksi törmäsin Kiljuhanhi työryhmään, jossa olen itsekin ollut useana vuotena. Sain hyviä vinkkejä huomiseksi, kiitos Ristolle. Matsalu oli pullollaan lintuja, harmi että suurin osa niin kaukana. Yö mestan etsiminen oli taas kiven takana, vasta neljäs paikka oli avoinna. Päädyin Linnamäen Kiigen Guesthouseen, pikku uusi mökki 15 euroa. Päälle loistava kotiruoka illallinen 3 euroa ja mestassa hyvin toimiva netti sekä saunakin. Nyt on edullista. Ilta päättyi hienoon Kangaskiurun lauluun.


Little Gull - Pikkulokki - Mika Bruun

White-fronted Goose - Tundrahanhi - Mika Bruun

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kabli B. O.

Lesser Spotted Eagle - Pikkukiljukotka - Mika Bruun


Auringon sarastaessa kömmin Kablin torniin. Hämmästyksekseni siellä staijaili joku suomikilvin varustettu orni. Erittäin poikkeuksellista ajattelin, ylhäällä selvisi että M. Ellermaa oli tullut ihmettelemään laskentojen ohella aamumuuttoa. Hyvä niin ei tarvitse yksin seisoskella ja Margushan on tunnettu kovaksi laskijaksi, eli sitäkään ei tarvitse tehdä. Aamu oli kuitenkin melko vaisu, tai miten sen ottaa. Olihan vasta huhtikuun 24. ja yöt vielä kylmiä. Ehkä lintuja vain odotetaan liikaa? Muutolta mainitsemisen arvoisia määriä olivat; Sepelkyyhky 800, Pikkulokki 1300, Kuovi 450, Meriharakka, 230, Järripeippo 1500, Metsäkirvinen 120, Haarapääsky 160, Räystäspääsky 35, Käki 2, Nokkavarpunen 25, Tilhi 350, Västäräkki 120. Parempina Keltahemppo, Harjalintu 2 ja viisi Jalohaikaraa. Iltapäivällä tein perinteisen sisämaa käynnin. Lajitkin perinteisiä; 5 Pikkukiljukotkaa ja Mustahaikara. Illan ihmettelin Häädemeesten niityllä ja asemalla, parhaimpina 4 Sitruunavästäräkki koirasta ja vanha Pikkusieppo koiras sekä Sirittäjä, myös 9 Lapinsirkun parvi oli mukava. Illan viimeisillä hetkillä tuuli kääntyi ikävään suuntaan, luoteeseen. Saa nähdä pitääkö pakata tavarat heti aamu varhaisella ja suunnata Audruun ja kadota Haeskan suunnalle. 

Geese - Hanhia - Mika Bruun