torstai 12. lokakuuta 2017

Kuuma kesäpäivä

Little Stint - Pikkusirri - Mika Bruun
Hieno kesäpäivä aloitettiin Caldeirasta, taxilla huipulle ja alas kävellen. Matkaa tuli melko tarkalleen 12 kilometriä. Caldeirassa jonkin verran katseltavaa, muualla ei tällä hetkellä ei ole mitään mielenkiintoista. Paikalla oli Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka, kaksi Blue-winged Duck - Sinisiipitavia jolla toisella oli rengas jalassa, kaksi Lesser Yellowlegs - Keltajalkavikloa, Spotted Sandpiper - Amerikansipi, Pectoral Sandpiper - Palsasirri, White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, 5 Bronze Ibis - Pronssiiibisistä, Ruff - Suokukko ja Little Stint - Pikkusirri. Puolikkaan kierroksen jälkeen päätimme että oikaisemme poikkeuksellisesti lännen puolelta Caldeiraa suoraan Reservouriin. Kostea sammalrinne osasikin olla kohtalaisen rankka taapertaa ylös. Alhaalta se näytti niin helpolta, mutta pystysuoraa lähentelevä yläosa oli aika vaativaa kiipeilyä. Menihän siihen nousuun reilu tunti aikaa mutta maisemat olivat tältä puolelta kraateria hienot. Matkalla Reservouriin ei kuitenkaan nähty mitään poikkeavaa, mutta sieltä oli havaittu Rough-legged Buzzard - Piekana ja Dotterel - Keräkurmitsa. Lopulta päädyin Tennesessee Valleyn hohtavan kuumuudesta kukittamaan Sendarin. Matkalla ei juurikaan lintuja näkynyt, lämpötilakin huiteli reilusti yli kahdessa kympissä, liian kuuma. Ehdin juuri ja juuri yhteisbongaukseen lentokentäntien reunoille josta yritettin löytää eilistä Common Gallinule - Amerikanliejukana ehdokasta. Lintu on 1st-winter, eikä ihan tarkkaa tietoa miten se edes määritetään. Kuvaa katsottiin kyllä uudelleen. Se ei oikein näytä meikäläiseltä. No aika sama tietty kun emme saaneet lintua näkyviin maissipelto viidakosta. jännityksellä jäämme odottamaan määritystä, ja sitä tuleeko siitä uusi laji WP:lle? Dinnerille mentäessä näin vielä saaressa jo kauan olleen Semipalmated Sandpiper - Kanadansirrin Corvo vuodariksi. Illalla pieni muotoiset Mikon tasaluvun katkaisulle. Aamulla luvassa sadetta ja mahdollisesti hyvää tuulta WNW:sta, saattaa olla lintupäivä tulossa. Toivottavasti vettä ei tule liikaa, ja pääsisi ulos. The Päivää odoteltaessa.

Caldeira - Mika Bruun

Caldeira - Mika Bruun

Päivän reitti - Mika Bruun

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Matkalla päämäärään - Corvolle

Matkalla - Mika Bruun
Matka oli jälleen mielenkiintoinen, kuusi lentoa ja 23 tuntia. Helsingistä lähdettiin myöhässä vajaa tunti. Lontooseen jäätiin koneeseen odottamaan kiitoradan päähän kolmeksi tunniksi. Yön kaksi aamutuntia meni Lissabonin kentän lattialla koomaillen. Lähdettäessä sieltä bussi juuttui reiluksi puoleksi tunniksi lähtö terminaaliin. Edellisen takia ehdittiin juuri ja juuri Hortan lennolle. Viimeinen lento pätkä onnistuikin jo kohtalaisesti, paitsi laskeutuminen oli surkein missä olen ollut. Mutta perille taas päästiin, tällä kertaa kuumaan Corvon "kesään". Lämpö huiteli lähempänä kolmeakymppiä, mutta aamulla oli alkanut tuulla, joten sää tulee muuttumaan. Hyvä niin sillä tänään oli nolla päivä. Ei ainuttakaan jenkki varpuslintua. Joitain ankkoja ja kahlaajia oli ollut Caldeirassa. Itse yritin lähimaastosta kevyesti jo kaksi päivää kateissa ollutta vesirastasta, eli Northern Waterthrush - Rantakerttulia surkein tuloksin. Mutta itselle jäi parempi mieli kun on edes hieman yrittänyt vaikka se olikin jo toivottoman tuntuista. Alueella havaittiin myös päivän paras laji, Liejukana. Ilmeisesti Espanjalaisista joku oli kuvannut linnun maissipellossa, täysin varmuutta tästä ei ollut illalla. Valitettavasti mitään tietoa siitä ei tullut kuin ruokailun yhteydessä. Kyseessähän voi olla jenkkiliejukana, minkä jo esimerkiksi IOC on splitannut. Se on toinen havainto Corvolta, ensimmäinen oli joitain vuosia sitten havaittu yhden ornin toimesta, nopea tilanne sekin. Mutta tämän päiväisestä on olemassa kuitenkin kuva. Toivottavasti lintu löytyisi uudelleen ja osoittautuisi jenkkiläiseksi, siitä tulisi WP:lle uusi laji. Päivän komppaukset jäivät saaressa varsin vaiheeseen, koska noin puolet olivat käymässä hylsyilemässä Floreksella Belted Kingfisher - Sepelkalastajaa. Huomenna on ensimmäinen kokonainen retkipäivä, siitä se oikeasti lähtee. Mutta miten, sen näkee päivän aikana.

Lower Middle Fields, päivän targetti alue - Mika Bruun

tiistai 10. lokakuuta 2017

Corvo Birders 2017

Corvo Birders
Blogi on jäänyt sitten keväästä melko vaiheeseen. Oikeastaan mitään ihme retkiä ei ole tapahtunut. Toukokuun lopussa pienoinen opastus, lähinnä karhu ja ahma kuvaukset jäivät itselle mieleen. Lintuja olen kuvaillut erittäin nihkeästi. Loppukesästä viikon mittainen Viron retki meni lähinnä mustalintuja ihmetellessä, en löytänyt Amerikanserkkua joten ei siitä sen enempää. Muutama bongaus tilannekin kesällä on sattunut kohdalle, mm Oriental Pratincole - Aasianpääskykahlaaja Joroisilla. Oli kaikkine tapahtumineen leppoisaa, ainakin allekirjoittaneelle. Elokuun lopussa ollut Eleonora´s Falcon - Välimerenhaukka bongaus lähes kotipiiristä ei ollutkaan niin mukavaa. Nimittäin en saanut sovelluksen kautta mitään viestiä siitä ja olin reilun puoli tuntia myöhässä tilanteesta ja lopulta lintu katosi. Koin töissä kauhun hetken kun hississä sattumalta vilkaisin facebookia. Eteeni lävähti herrojen Tuomela & Ohtonen lärvit ruudun täydeltä peukut pystyssä ja rastin merkkiä näyttäen. En oikein uskonut kuvaa ja mietin missä herrat oikein ovat? Ehkä viiden sekunnin päästä tajusin lukea tekstin uudelleen ja katsoin kuvaa ja ymmärsin että tämä oli Maarintornissa. Hissi pysähtyi ja juoksin niin kovaa kuin pääsin autolle ja pikavauhtia Maarille, niin liian myöhään. Onneksi lintu palasi pelipaikalle ohi lentäen keskeltä lahtea ja pääsin nauttimaan mukavasta eliksestä. Syksyllä kävin bongaamassa ainoastaan Stadin pinnaksi Tulipäähippiäisen Tähtikseltä, kiitos löytäjälle.

Syyskuun lopusta aika onkin mennyt Corvon havaintoja päivitellessä ja päivitellessä. Mukava hurrikaanin jäänne pusersi jenkkejä roppakaupalla Corvolle. Onneksi paikalla täsmäretken tehneet Skotit pääsivät todistamaan tätä hienoa virtausta. Myös kahden hengen ranskalaisryhmä oli myös saaressa, ja pienellä joukolla pojat kaapivat kasaan varsin kiitettävän listan jenkkejä. Retki alkoi 23.9 vaatimattomasti WP:n seitsemännellä Magnolia Warbler - Magnoliakerttulilla. Jatkui Black-throated Green Warbler - Seetrikerttulilla, Black-throated Blue Warbler - Sinikerttuli, WPn 9 ja päätyi WPn viidenteen Canada Warbler - Viirurintakerttuliin. Toki tällä syyskuun viimeisellä viikolla oli paljon muutakin; 4 Black-and-White Warbler - Kiipijäkerttuli, Ovenbird - Tulipääkerttuli, 3 Northern Waterthrush - Rantakerttulia, Philadelphia Vireo - Kanadanvireo, Common Yellowthroat - Naamiokerttuli ja 20+ Red-eyed Vireo - Punasilmävireota. Lisäksi muitakin ns tavallisia jenkkejä. Meno ei suinkaan hyytynyt lokakuun alussa vaan heti kun porukkaa tuli lisää saareen löytyi Belted Kingfisher - Sepelkalastaja, Scarlet Tanager - Tulitangara, Yellow-billed Cuckoo - Amerikankäki ja ns perusjenkkejä lisää. Itse pääsen töiden takia lähtemään aavistuksen myöhässä, eli vasta huomenna iltapäivällä. Perillä keskiviikkona puolelta päivin, silloin saaressa onkin jo yli 40 ornia. Seuraavalla viikolla lyödään miehitys ennätys sillä saaressa tulee olemaan 70 ornia parina päivänä. Yhteensä miehittäjiä on 80 tänä syksynä, syyskuun puolesta välistä marraskuun alkuun. Huimaa. Toivottavasti kuljetukset ja ruokailut sujuvat, tarvitaan varmasti hieman kärsivällisyyttä. Aina ne ovat lopulta toimineet, vaikka ei näytä alussa siltä. Keskiviikosta lähtien blogi päivittyy yön aikana, ei tosin itsestään. Yritän pitää Corvon henkeä yllä, toivotaan hyviä tuulia ja tuuria.
Loppuun muutama keväinen kuva alkutekstien mukaisesti.

Brown Bear - Karhu - Kuhmo - Mika Bruun

Wolverine - Ahma - Lieksa - Mika Bruun

Firecrest - Tulipäähippiäinen - Mika Bruun

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Viimeinen aamu

Kentish Plover - Mika Bruun
Taas se tuli, viimeinen aamu. Lyhyt retki Ville-Veikon ja Mikon kanssa North Beachilla. Aika perussettiä, paitsi että pohjois tuuli oli pysäyttänyt aamu muuton lähes kokonaan. Merellä seikkaili Anaksia, Tiiroja ja Lokkeja, nekin aika paikallisen oloisia. Rannoilla kahlaili kaksi Western Reef Heron, Butorides ja neljä lajia kahlaajia. Rantaviivaa pitkin meni jokunen Eastern Bonelli´s Warbler. Vaatimatonta. Hotelli alueella oli aavistuksen miellyttävämpää koska rakennukset estivät ikävän viileän tuulen. Peto muuttoa oli menossa heti aamusta. Onneksi kuljetus meni yläkautta ja matkalla näkyi muutamia Arokotkia ja satoja Hiirihaukkoja. Ovdan kentällä ei lintuja näkynyt, lukuun ottamatta pihassa olevaa Desert Larkia. Turvatarkastus oli hämmentävä myös pois lähtiessä. Laukut ja kaikki tarkastukset menivät kuin kotimaassa. Ainoastaan kymmenen kohdan kysymys setti heitettiin eteen. Siitä selvisi hyvin kun kertoi ettei puhu englantia juurikaan. Kysymykset tulivat paperilla suomeksi ja monivalinnan vastaukset pystyi vain näyttämään sormella. Aikaa tähän meni vajaat 10 minuuttia. Ovat ajat muuttuneet siitä kun tarkastuksiin saattoi mennä 3 tuntia. Hyvä niin. Retki oli lyhyt mutta loistava. Viikossakin ehti näkemään melko hyvin lintuja. Tosin loppu puolella oli aika kivasti lintuja. Esimerkiksi Holland Parkissa mielettömät määrät Rüppell´s Warblereita. Kuviakin tuli kohtalaisesti. Petoja en ehtinyt katsoa oikeastaan ollenkaan, enkä edes käynyt perinteisellä staijipaikalla vuorilla. Kiitokset Stefanille useamman päivän retkiseurasta. Samoin myös Mikolle ja Ville-Veikolle.

Common Ringed Plover - Mika Bruun

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Eilatin lähialueet

Little Crake - Mika Bruun
Aamun aloitus Holland Parkista. Tarkoitus oli saada kuvia hieman muistakin kuin Rüppeleista, mutta aina ei mene kuin elokuvissa. Ylimmässä punakukkaisessa pensaassa riitti kyllä kuhinaa, mutta pääosissa olivat juuri Rüppells herrat. Pitivät agressiivisesti huolen siitä ettei juurikaan muilla ollut asiaa kukkapensaaseen. Jokunen harhautus muilta onnistui koska aina silloin tällöin pensaasta löytyi muitakin lajeja. Parhaimmillaan tässä pienehkössä pensaassa oli vähintään 30 Rüppellsia. Kokonaisuudessaan laskin puistossa olevat noin 60 lintua, aika mukavasti tätä lajia. Muuten oli lintuja aavistuksen eilistä vähemmän, tosin uusia lajeja oli tullut ja oletettavasti myös osa vain vaihtunut. Puiston paras oli Cyprus Warbler, kuvia ei tosin irronnut koska lintu katosi johonkin mustaan aukkoon tai vastaavaan. Iltapäivä sujui lintuaseman ja altaiden välimaastossa. Siellä paras kuvattavana ollut laji oli Little Crake. Iltapäivä oli ensimmäinen oikeasti helteinen päivä, lämpö huiteli 27:n paikkeilla. Tarkoitti sitä ettei lintuja hirveästi ollut näkyvillä. Illan alkaessa päätin mennä vielä kertaalleen Holland Parkiin. Tyypit olivat vähentyneet noin puoleen päivän aikana, tosin ihan hyvä pössis oli kuitenkin päällä. Yläpuolella oli myös melkoinen meno, peto muutto oli alkanut. Laajalla rintamalla, altailta rantaan asti taivaalla meni peto "matto". Pääosin Hiirihaukkoja, mutta seassa luonnollisesti kaikkea muutakin. Kuten Arokotkia, Milkkareita ja Pennareita. Oli hankalaa kuvata maassa ja alaoksilla olevia kerttuja ja katsella samanaikaisesti zeniittiin. Viimeinen koko päivä olikin tässä, aamulla pakollinen lyhyt retki North Beachille jonka jälkeen suuntana Espoo.

Cretzschmar´s Bunting - Mika Bruun

Woodchat Shrike - Mika Bruun

Eastern Subalpine Warbler - Mika Bruun

Rüppell´s Warbler - Mika Bruun

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yotvata ja Holland Park

Rüppell´s Warbler - Mika Bruun
Aamulla suuntasimme Stefanin kanssa nokat kohti Yotvatan pusikoita ja peltoja. Kuivuus oli selvästi heikentänyt vanhoja paikkoja. Yotvatan Sewage oli kuivunut ja Arabian Warbler mesta näytti myös heikentyneen, ja ainakin muutama iso puu oli kaatunut. Lintuja, etenkin sylvioita edelleen kivasti. Myös muuttoa vihdoin havaittavissa, Lyvakeja, Phyllareita, Sylvioita, Caesioita ja Pääskyjä liikkui pohjoiseen. Myös muutama uusi laji havaittiin, Metsäkirvinen ja Käenpiika. Yotvatan pelloilla meitä odotti mukava yllätys, reilu 200:n parvi Apuksia oli pellon päällä saalistelemassa hyönteisiä. Tunti meni leppoisasti, lopulta käsi oli aika puutunut kuvauksesta. BigSix tuntui lopussa raskaalta. Parvessa oli Alpine, Pallid, Common ja Little Swift sekä kaikki tavalliset pienet pääskyt. Tämän lisäksi vähän väliä 250 Keltaväiskiä ja 50 Lyvakia nousivat säikähtäen pääskyjen sekaan. Soppa oli valmis. Nyt ymmärrän petolintujen vaikeutta valita saalis kohde kun lintuja on paljon yhdessä. Vaaleakiitäjä oli targettina, ja muutama onnistunutkin välittyi kovalevylle asti ja blogiin. Iltapäivän alku sujui leppoisasti Holland Parkissa istuskellen, Sylvioita hillitön määrä; 40 Rüppell´s Warbler, 15 Eastern Subalpine Warbler, 4 Eastern Orfeus Warbler ja 200 Lesser Whitethroat sekä paljon muuta. Huomenna aamupaikka on varmistuunut, kiitos Mikon ja Ville-Veikon laskujen.

Mika Bruun

Mika Bruun

Mika Bruun

Mika Bruun
Dorgas Gazelle - Mika Bruun

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ovda - Neot Smadar

Common Redstart (ssp samamisicus) - Mika Bruun
Hämärissä Ovdan perinteiselle "kiuru paikalle". Lintuja oli edelleen talven jäljiltä ihan kivasti. Tosin esimerkiksi Temminckii Lark´n määrät ovat murto-osa siitä mitä oli kuukausi takaperin. Silloin paikalla oli huimat 500 yksilöä, nyt näimme vaatimattomat 6 lintua. Onneksi saimme ihailla edes näitä. Paikalla oli runsaasti muitakin lintuja, kuten taskuja sekä oikeastaan kaikkia aavikon lajeja. Oli mukava kävellä tasankoa koleahkossa aamussa. Huomasin muutaman tunnin komppaamisen jälkeen villi aasin horinsontissa seisoskelemasta. Päätin lähteä yrittämään vasta tuuleen josko tyyppiä pääsisi lähestymään. Tunnetusti heillä on huonohko näkö ja pidin lisäksi auringon selkäni takana. Ajattelin pääseväni riittävän lähelle näillä eväillä. Puolessa välissä tuli mukava hidaste. Nimittäin edestäni lähti Hoopoe Lark, harmikseni en löytänyt lintua tarpeeksi ajoissa ja se ehti melko kauas ennen kuin sain kuvattua sitä. Eikä kaveri ollut yhteistyö kykyinen. Pienen viivytyksen jälkeen jatkoin lähestymistäni aasia kohti. Lopulta pääsin kuin pääsinkin riittävän lähelle sitä ja sain raapaistua muutaman kuvan. Lopulta se raahautui riittävän kauas enkä viitsinyt häiritä tätä vähälukuista lajia sen enempää. Vielä lähtiessämme alueelta tyyppi jäi seisoskelemaan samoille paikoille. Hieno kaveri. Iltapäivän aluksi "aamiainen" Neot Smadarin kahviossa Humeita katsellessa, sama lintu kuin pari päivää sitten. Iltapäivä pyörittiin Neot Smadarin ympäristössä ja Kippuzilla. Lintuja melko paljon, mm 30 Eastern Bonelli´s Warbler, kaksi Eastern Olivaeous Warbler ja perussälää. Tiltaltteja paljon, mm lammikon ympäristössä lähes 100 yksilöä. Iltaretki Yotvatan "sylvia" paikalle. Targettia eli Arabian Warbleria ei löytynyt, mutta esim Rüeppell´s ja Eastern Subalpine Warbler oli useita. Erittäin mukava lintupäivä.

Temminckii Lark - Mika Bruun

Hoopoe Lark - Mika Bruun

Spotted Sandgrouse - Mika Bruun
Onager - Villi Aasi - Mika Bruun