torstai 26. lokakuuta 2017

American Robin

Purple Sandpiper - Merisirri - Mika Bruun
Pitkästä aikaan keksimme lähteä Caldeiraan, Hannukaan ei ollut käynyt koko retkensä aikana ja tänään siihen oli viimeinen mahdollisuus. Tuuli ylhäällä oli aamulla melko huimaa, 16 m/s. Alhaalla vain ajoittaisia puuskia ja länsi päässä jopa tyyntä. Päivä alkoi sikäli mukavasti että ensimmäisellä taxilla lähteneen Pete & Bob huusivat radiosta heti kun näkivät auton ylhäällä. American Robin - Punarintarastas oli heti alhaalla ns polulla. Kävin laittamassa tiedon parin sadan metrin päässä, paikasta jossa on yhteydet, ja painuimme alas kraateriin. Lintu näkyi heti ja jäimme odottamaan Jounia, jolta laji puuttui pinnoista. Kuvaukset olivat haasteita sillä lintuhan on iso rastas, eikä se päästänyt kovinkaan lähelle. Muutaman dokumentin sain tallennettua. Muuten alhaalla oli melko tavallista, paitsi alkusyksyyn verrattuna vesiäisiä oli runsaammin. Kuten kolme Ring-necked Duck - Amerikansotkaa, Blue-winged Duck - Sinisiipitavia sekä parvi Green-winged - Amerikantaveja ja Common Teal - Taveja. Jotenkin Pete & Bob olivat määrittäneet linut, mutta en tiedä miten, pitää kysäistä huomenna. Tämä selvisin kun näin kuvat, linnut olivat laskeutuneet heidän eteensä ja kuvista pystyi sanomaan siiven päältä kohtalaisen selvästi lajit. Neljän tunnin jälkeen hiippailin ylös ja suunnistin kohti Reservoiria, siitä tarkoitus oli oikaista Tennessee Valleyn kautta kylään. Pienillä poikkeamilla suunnitelma pitikin paikkansa. Matkan ainoa mainittava laji oli Upland Sandpiper - Preeriakahlaaja joka lähti edestäni lentoon kun nousin pienestä Ribeirasta ylös juuri sen kohdalla, tietämättä linnusta mitään. Se on ollut maisemissa jo viikon verran. Sitä on havaittu melkein päivittäin ja kaikki havainnot ovat olleet suunnillee vastaavia, bongattavana se ei ole toistaiseksi ollut. Aamulla oli löytynyt Purple Sandpiper - Merisirri satamaan. Kun saimme kylän näkyviin ja huomasimme Jounin alhaalla, kysyin onko lintu paikalla? Ei ollut, mutta muutaman minuutin päästä se löytyi ja lähdimme bongaamaan Corvon pinnaa. Lintu olikin tyypillisesti paikalla luottavaisena ja rauhallisena. Kerrankin sai kuvailla rauhassa, eikä tarvinnut pelätä että kohde karkaa paikalta liian nopeasti. Raskas päivä takana, 18 km kävelyä, 27409 askelta ja lähes 800 nousu metriä tuntui jaloissa illalla, etenkin alamäissä polvet "huusivat hoosiannaa". Huomenna pitäisi ottaa luultavasti kevyemmin että päästään samoilla jaloilla maaliin asti. Sillä vielä on viikko jäljellä. Huomenna uusi päivä.

White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri - Mika Bruun

Amerikan Robin - Punarintarastas - Mika Bruun

Teals - Tavi lintuja, 3 lajia - Mika Bruun

Teals - Tavi lintuja, kolme lajia - Mika Bruun

Local Birder, since 1950 - Mika Bruun

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ei uusia jenkkejä


Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttuli - Mika Bruun
Lajien kohdalta päivät alkavat toistamaan itseään ja päivät menevät sekaisin. Kaiken kukkuraksi kuvaajakin on täysin sekava. Väsynyt aamu alkoi Lighthouse Valley´sta. Komppasin ensin ylä osan kokonaan ja päädyin alas katsomaan vanhoja tuttuja. Siellä odotti vielä Bay-breasted ja Swainson´s, ensimmäinen ajoittain kuvattavissa. Tulos oli aina heikko, uusia lintuja ei todellakaan enää ollut tullut. Palasimme jyrkänteen reunaa Hooded Warblerin kautta Cantinhon puoleen väliin. Komppasin liukkaassa juuri sadekuuron kastelemaa rinnettä aivan alas, tyhjää täälläkin. Radiosta kuului sama laulu, "Ovenbird still in same place on Cancelas lower road". Päätin mennä sitä kautta, jos sattuisi olla kuvattavissa. Olihan se mutta päädyin väärälle puolelle tietä, kun lintu yllättäen tupsahti tielle. Aina ei voi onnistua, mutta onnistuisi edes kerran. Paluu matka oli vaikea, meinasin nukahtaa jokaisella kuuntelu tauolla. Onneksi tuli lähestyvä iso sadekuuro ja samalla taxi haki italialaisia pois tien päästä. Otin kyydin ja lopetin hetkellisesti hotellille. Pienet nokkarit auttoivat kummasti. Ehdin vielä iltaretkelle kunnes se tapahtui. Retken ensimmäiset Pulmuset. Olen aina sanonut että kun Pulmunen näkyy, syksy on ohitse. Toivottavasti ei tapahdu täälläkin niin kuin Suomessa. Kun vielä muistetaan se että joku kutsui lällärissä Tuulihaukan, niin ymmärtää ettei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Viikonlopuksi virtaus Marokosta, tulisiko jopa Maghreb Lark Corvon pinnoihin? Vai mitä sieltä voisi tulla. No jotain voi tulla jenkkienkin puolelta kun matala paine pyöriin luoteis puolella, ainakin sateinen viikonloppu tulossa. Onneksi alku viikosta pitäisi olla vielä eräänlainen länsi-luoteinen virtaus. Olisi edes jotain toiveita löytää joku hyvä laji.  Niitä odotellessa huomiseen.

Ovenbird - Tulipääkerttuli - Mika Bruun

Rideirat edestä alkaen, Cantinho, Cancelas Fojo, Poco do Agua ja Pico

Iltapäivän ja illan sadekuuroja

tiistai 24. lokakuuta 2017

Ovenbirds and Hooded Warblers

Ovenbird - Tulipääkerttuli - Mika Bruun
Aamu näytti loistavalta, lähes tyyntä, lämmintä ja puolipilvistä. Jäin taxista pois "toimistolla" ja kävelin alatien loppuun. Päätin yrittää Cancelaksen Hooded Warbleria ensin. Lintu löytyikin helposti, mutta teki katoamisen lähes välittömästi. Palasi vasta puolen tunnin kuluttua ja hävisi taas yhtä nopeasti. Toista tuntia en jaksanut leikkiä sen kanssa, pitäkööt laaksonsa. Komppasin Cancelaksen vielä lähes ylös, vaihdoin Cantinhoon ja tsekkasin ylä osan, tyhjää. Samassa tulikin kutsu määrittämättömästä jenkki Warblerista, joku Cape Mayn näköinen oli tullut Cancelaksen yläosasta ja jatkanut alas päin. Tunnin verran haettiin, mutta oli varmasti jatkanut matkaansa. Päätin taas vaihtaa Cantinhon puolelle, nyt taka osiin. Päivän toinen, se eilinen upea koiras Hooded, pitäisi saada hoidettua niin olisi kaksi tälle päivälle. Se olikin helppo nähdä, mutta kuvaus olikin tänään ihan toista. Puolessa toista tunnissa sain huikeat viisi otosta aikaiseksi, tarkoitti yhtä lyhyttä sarjaa. Onneksi pari niistä oli kelpoisia, ei huippuja tälläkään kertaa. Päätin vielä kompata vaihteeksi Cantinhoa, nyt ala puolta ja poistua ala tietä hotellille. Suunnitelmat muuttuivat nopeasti kun Gerby löysi Ovenbird - Tulipääkerttulin edellisten laaksojen välistä tieltä. Pitkähkön sateisen odotuksen jälkeen kaivattu lintu tipahti muurin takaan eteemme ja oli hetken jopa hieman kuvattavissakin. Valitettavasti oli sateista ja hyvin pimeää. Lopulta sade yltyi niin että oli parasta jättää pari viimeistä tuntia väliin. Juuri ja juuri ehdin kuudeksi kauppaan, ja sää oli muuttunut taas loistavaksi. Kentän ympäristöstä huudeltiin "peruslajistoa", aina peräsirristä yöhaikaraan. Tänään saaresta löytyi jälleen viisi uutta jenkkiä, joten jotain lännestä tulee koko ajan. Huomenna saattaa olla retken viimeinen länsivirtaus päivä, joten aamu on aloitettava taas Lighthouse Valleysta, mikäli ei sada.

Corvo Birders - Mika Bruun 
Hooded Warbler - Huppukerttuli - Mika Bruun

Päivän maisema, Upper Cancelas - Mika Bruun

maanantai 23. lokakuuta 2017

Stunning male Hooded Warbler

Hooded Warbler - Huppukerttuli - Mika Bruun
Aamu alkoi empien, tämän päivän lähtijät olivat kahden vaiheilla mitä pitäisi tehdä neljä käytössä olevalla tunnilla. Valinta oli oikea, Lighthouse Valley, sillä suunnalla olivat kaikki päivän parhaat lajit. Tosin Markku, Mikko ja Ilkka eivät kaikkea ehtineet nähdä, mutta pinnoja ei olisi ehkä tullut. Itse jäin hieman rauhallisemmin maastoon ja jäin muutamaksi tunniksi Lighthouse Valleyhin Pete, Bob ja Gerbyn kanssa. Jotain otoksia sain räpsittyä Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttulista ja Swainson´s Thrush - Korpirastaasta. Takaisin päin tullessani The Birder - Pete Stronach aloitti päivän Short-eared Owl - Suopöllöllä, ilmeisesti jenkki, koska aika tummempi puku kuin meikäläisellä. Pete löysi myös sulan ja se tutkitaan myöhemmin, usein onnistuneesti ja nopeasti Briteissä. Hetkeä myöhemmin viereisessä puskassa oli Philadelphia Vireo - Kanadanvireo, molemmat löydöt katsoin melko läheltä. Seuraavan sadan metrin päästä oli pakko pitää juomatauko, jonka Pete luonnollisesti keskeytti. 70 metrin päässä ollut puska alueen sisältä kuului chip ääniä. Koska näin miehen ottavan reippaita askelia lähemmäs, pakkasin tavarat nopeasti selkään ja kiihdytin paikalle. Hetkessä atrapin avulla esiin tuli valtavan upea Hooded Warbler - Huppukerttuli, vasta WP:n kuudes havainto ja tämän retken toinen. Hetkeksi jäätiin kaikki kuvaamaan sitä, mutta hiekosti se suostui tulemaan ulos puskastaan. Onneksi kerran. Ajattelin vielä jäädä kuvaamaan hetkeksi, mutta luovuin ajatuksesta nopeasti kun kuulin tilhen äänen. Samassa lälläristä kuului myös Cedar Waxwing - Amerikantilhi, lintu lähti, kenenkäs muun edestä kuin Pete´n. Lintu lensi melkein ylitseni ja katosi pohjoisen suuntaan. Hetken odoteltuamme linnun takaisin tuloa, mutta pellolla se ei ollut kovinkaan mukavaa koska satoi melko paljon. Siiryimme Cantinhon alaosiin, jossa Janne oli nähnyt hetkeä aikaisemmin myös Hooded Warblerin. Valitettavasti sen verran huonosti ettei osannut sanoa oliko se vanha viereisestä laaksosta vai ei. Meillä siis vähintään kaksi yksilöä saaressa tänään. Sillä ainakin puolelta päivin sama vanha oli Cancelaksessa paikalla. Emme nähneet mekään sitä lintua uudelleen. Mutta edestäni lähti juoksemaan Spotted Crake- Luhtahuitti. Onhan se aina eksoottista nähdä sellainen keskellä metsää kuivassa ojan pohjassa. Valitettavasti en saanut kuvaa linnusta. Pete sai jonkun epämääräisen että pystyimme sulkemaan Sora´n pois kuvioista. Valitettavasti näin tällä kertaa. Yritimme vielä Cantinhon ylä osan komppausta, mutta vesisade vain runsastui eikä siitä tullut mitään. Metsän alus savi oli kuin luistinrata ja pisaroiden ropinan takaa ei oikeastaan kuullutkaan lintujen ääniä. Päätimme läpimärkänä päivän ja tilasimme Fojosta taxin. Märkä mutta loistava päivä.

Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttuli - Mika Bruun

Swainson´s Thrush - Korpirastas - Mika Bruun

The Birder - Pete Stronach

Pitkänokkakyyhky, eikun paikallinen Sepelkyyhkyn poikanen

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Bay-breasted Warbler

Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttuli - Mika Bruun
Aloitimme hyvin persoonallisesti aamun. Olimme soittamassa "nauhaa" kuivahkossa joen uomassa jossa ei ollut juuri vettäkään Ralluksen ääntä. Ernie oli eilen nähnyt Luhtakanan Poco do Aguan ala osassa, pakkohan sitä oli yrittää. Oli siinä vielä pieni mahdollisuus Virginia Railiin, hyvin pieni. Olimme hämmästyneitä kun sitä ei löytynyt. Palattuamme tielle tapahtui edelleen outoa, Valkoperäsirri tuli alhaalta metsän reunaa ohitsemme, tuli jostain taivaalta saareen. Kun alhaalta tuli viesti Blackpoll - Viirukerttulista, tiesimme että on lintupäivä. Uusia lintuja on tullut yön aikana saareen, ihan niin kuin ennustuksesta pitikin käydä. Lähdimme välittömästi tarkistamaan seuraavaa lähintä laaksoa, Pontea. Siellä hyppeli ainoastaan mahdollinen Ovenbird, mutta tilanne oli liian nopea että olisimme naulanneet lajin. Pienen rupattelun jälkeen päätimme siirtyä ulos ja palata kuuluvuus alueelle. Se kannatti sillä heti tuli tieto Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttulista, löytäjänä oli David Monticelli. Lintu on vasta toinen havainto Western Palearctiselta alueelta. Ensimmäinen oli 1.10.1995 Cornwall´sta, Briteistä. Tässä jo Brittien RC:n hyväksytyssä havainnossa on useita kysymysmerkkejä, kuten esimerkiksi se missä se on kuvattu/videoitu. Epäilys lajin poistamisesta Brittien listalta on kiihtynyt. Noustuamme Pontesta juoksimme päätielle ja saimme tilattua taxin ensimmäisenä ja jäimme odottamaan sitä. Mutta Guesthousin omistaja Manuel sattui ajamaan lava-autollaan juuri sopivasti ohitse, 13 ornia ahtautui lavalle ja saimme siitä nopeamman kyydin perille. Kääntöpaikalta olikin aika tarkalleen kilometrin juoksu pelipaikalle. Kapeassa ja mutaisessa pellossa yksi sun toinen juoksi oman ennätyksensä tällä radalla. Jäin hopealle, koska PAC ohitti minut viimeisellä alamäki osuudella. Otin varovaisesti koska 115 kilon massaa tavaroineen on aika hankala pysäyttää. Huomasin linnun, lähes välittömästi ja sain heti perään sarjan ruutuja joista sain WP pinnan. Huimaa jälleen kerran. Samassa isohkossa kataja puskassa oli myös kaksi Blackpoll - Viirukerttulia ja Swainson´s Thrush - Korpirastas. Lisäksi PAC, Pete ja minä kuulimme täysin kirkkaasti ja selvästi noin 10 kertaa Eastern Wood-Peween äänen samasta paikasta kuin mistä se löytyi pari vuotta sitten. Nopeasti kaivoin atrapin, mutta vastausta tai lintua ei näkynyt. Ehkä se löytyy huomenna alueelta. Kaikki havaitut olivat uusia lintuja  ja tulleet hyvällä luoteis virtauksella, ja huomenna pitäisi tulla lisää. Ennustukset pitävät melko tarkalleen paikkansa ja tätä virtausta kestää aina tiistaihin saakka. Sen jälkeen on hieman epäselvää tilannetta tulossa. Katsotaan, sanoi tohtori. Olemme jälleen vaihtopäivän ongelmissa. Saaresta nimittäin lähtee noin 20 ornia pois, me jäävät kyllä selvitään hyvin tilanteesta. Olen enemmän huolissani lähtijöistä, kestääkö kuuppa? Sendarille vein eilen valkoisia kukkia, joissa oli punaista, mukana myös muutama keltainen. Enteellistä. Tämä oli vasta kolmas kerta kukituksia, ja joka kerta seuraavana päivänä on ollut mega pinna :) Huomenna The Päivä


Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttuli - Mika Bruun

Bay-breasted Warbler - Rusorintakerttuli - Mika Bruun

Blackpoll Warbler - Viirukerttuli - Mika Bruun

Twitching in Lighthouse Valley - Mika Bruun 

Twitching in Lighthouse Valley - Mika Bruun

lauantai 21. lokakuuta 2017

Muutama uusi Jenkki

Tennessee Warbler - Kanadankerttuli - Mika Bruun
Tuuli oli koventunut rajusti sitten eilisen. Pahimmillaan 13 m/s tuuli lounaasta ei ollut mitenkään mukavaa, puut heiluivat ja mitään ei kuullut. Kovasti kuitenkin koluttiin Ribeirojen pohjia, aamupäivä oli jopa eilisen jälkeen ihmeellisen hiljainen. Onneksi helpotti hieman kun tuli ensimmäinen uuden linnun häly. Ovenbird - Tulipääkerttuli hälytys tuli suoraan alapuoleltamme Cancelaksessa. Hetkessä olimme paikalla, mutta liian myöhään. Tätä on nyt yritetty jo liian monta kertaa, vaikka se ei ole edes pinna. Ehkä se vielä tulee jostain retken pinnaksi. Samassa hässäkässä kävin katsomassa vielä eilistä Hooded Warbleria, on se hieno. Seuraavassa laaksossa, Fojossa  havaittiin Red-eyed Vireo - Punasilmävireo. Josta puolalainen Hubert sai yllättäen pinnan. Tuulinen osuus painettiin tiukasti tietä pitkin ja vedimme Pontesta sisään metsään. Valitettavasti paikalla ollut Black-and-White Warbler - Kiipijäkerttuli sai jäädä odottamaan tulevia päiviä, koska tuli häly. Allekirjoittanutta kiertänyt Northern Waterthrush - Rantakerttuli oli nähty Lapassa. Samantien ylös laaksosta ja vajaa kilometri tietä pitkin ja seuraavaan laaksoon sisälle. Lintu oli kuitenkin kateissa, kuinkas muuten kun tulin paikalle. Tunnin verran jaksoin odotella kun päätin että laskeuduin komppaamaan joen pohjaa. Pitkä kierto kymmenen muurin yli ja sukellus syvään laaksoon. Linnun piti olla siellä toisessa päässä, mutta yllätykseksi se olikin alhaalla ja lähti edestäni lentoon. Seuraavan havainnon siitä mokasin koska se oli korkean kiven päällä, enkä nähnyt sitä. Kun katseemme kohtasivat, toinen meistä pakeni paikalta äännellen. Onneksi se lensi kaikkien paikalla olleiden edestä, kadoten ylä juoksuun päin. Yrityksistä huolimatta lintua ei enää tänään nähty uudelleen. Illalla Pierre-Andren 850 WP pinnan kakkujuhlat Guesthousessa, johon lähes kaikki paikalla olijat olivat saapuneet. On se huima luku, A-kategoria lajejakin on noin 825. Päivän paremmat lajit löytyvät Tarsigerista

Päivän reitti 10.75 km


Club WP850 - Ernie & Pierre-Andre

Corvon miehittäjät tänään
Hooded Warbler - Huppukerttuli - Mika Bruun

perjantai 20. lokakuuta 2017

What a Day!

Hooded Warbler - Huppukerttuli - Mika Bruun
Aamu alkoi hyvin heikko tuulisessa säässä Cantinhosta. Loistava kuuluvuus ja lämmintä. Eilen oli jo puhetta että tänään on hyvä päivä, jopa The Päivä. Eikä se siitä pahasti pieleen mennytkään. Reilun tunnin kaikki kauhoi tyhjää, mutta lopulta peli aukesi. Kohdallamme Cantinho oli tyhjä ja päätimme että menemme viereiseen laaksoon Cancelakseen, josta kuului lällätys että Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli olisi hyvin esillä ja perään jostain Catharus lajista. Paikalla oli runsaasti orneja, koska eilinen häly BtGW´sta tuli liian myöhään heille. Päästyämme Ribeiran reunalle kuului radiosta epämääräistä mölyä, HOODED, Hooded Warbler. Bongaus oli meille helppo sillä laskeuduimme 25 metriä alas ja pinna oli hoidossa. Muilla paniikki oli valmis, tosin osa porukasta oli syvällä muissa laaksoissa eivätkä tienneet pitkään aikaan mitään. Ennen kuin tulivat ulos kuuluvuus alueelle. Lopulta kaikki saaressa olijat saivat haluamansa pinnan. Osa myös tänään lähtijöistä ehtivät hoitamaan pinnan, osalla pakkaukset olivat pahasti kesken eivätkä uskaltaneet lähteä. Nämä ovat näitä vaihtopäivän hienouksia. Paikalla olleet BtGW ja Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas näyttäytyivät allekirjoittaneelle. Mahtava paikka tänään. Tosin muuallakin oli koko päivän vilinää. lähes joka laaksossa. Päivän aikana havaittiin yhteensä 14 lajia amerikkalaisia varpuslintuja. Lisäksi lajien laatu oli varsin kovaa luokkaa. Eiliset keltaiset kukat Sendarille olivat osuvia. Iltapäivällä aloimme hipsiä alatieltä takaisin ylös, muutamilla stopeilla näkyi luonnollisesti jenkkejä. Fojossa Red-eyed Vireo - Punasilmävireo, Indigo Bunting - Indigokardinaali ja Yellow-billed Cuckoo - Amerikankäki. Teiden risteyksessä, eli toimistolla, päätimme lähteä katsomaan puolalaisten kuvaamaa Blackpoll Warbler - Viirukerttulia, koska kuvasta ei voinut sulkea Bay-breasted Warbleria pois. Kiipesimme Markun ja Pierre-Andren kanssa Poco do Agua´n ylä osiin josta lintu löytyikin varsin helposti. Määritys oli oikea, valitettavasti. Jatkoimme päätietä takaisin päin ja Reservoirin kohdalla huomasimme että puolalaispariskunta kuvaili jotain tien reunassa, samalla tulikin tietö Rose-breasted Grosbreak - Punarintakardinaalista. Ajattelimme auttaa Mikkoa ja Ilkkaa pitämällä lintua hallussa siihen asti kun he tulevat paikalle. Tilanne kuivui kasaan kun lintu lähti. Lähdimme kävelemään kohti päätietä, jälleen ajoitus oli kohdallaan kun tuli hälytys 300 metrin päästä. Tennessee Warbler - Kanadankerttuli, paniikin omaisesti juoksimme jyrkkää alamäkeä, loppu matka korkeiden muurien ylitystä ja niiden päällä kävelyä. Ehdimme nähdä lintua noin pari minuuttia kunnes se katosi jyrkänteen reunan suuriin kaisloihin. Täydellinen lopetus päivälle. Illallisen jälkeen pienet juhlallisuudet, Pierre-Andre Crochet katkaisi toisena bongarina Hooded Warblerilla 850 WP:lla. Huima luku. Päivän parhaimmat havainnot jälleen Tarsigerissa.

Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli - Mika Bruun

Blackpoll Warbler - Viirukerttuli - Mika Bruun
Hooded Warbler twitching, Suomi ryhmä ottaa pinnan

Vasemmalla Cancelas ja oikealla Cantinho