perjantai 29. maaliskuuta 2019

Ahwaz

Graceful Prinia - Mika Bruun
Aamulla ennen auringon nousua ulos lentokentältä, pakko päästä ulos. Onneksi sain nukuttua hyvin sen reilun pari tuntia. Oli tunti aikaa retkeillä lentokentän pihassa. Paras havainto oli Apus a pekinensis, eli itäinen tervapääsky. Muutoin White-eared Bulbul yleinen, mahdollinen dukhuensis västäräkki ja tiltaltti sekä sylvia. Lisäksi perus hässäkkää. Onneksi päästiin lähtemään kohti Ahwazia turvallisella Iranilaisella koneella. Tosin viereisen koneen takaovi ei antanut kovinkaan vakuuttavaa vaikutelmaa. Ovi oli nimittäin korjattu jostain syystä jesarilla, piti oikein kiikarilla tarkistaa. No tuskin se sillä ainoastaan oli kiinni, tai mistä sen tietää? Meidän kone oli sekin melko vanha, nitisi ja natisi. Mutta menoa ei tuntunut haittaavan. Matkalla hienot lumi maisemat kun ylitettiin Zargos vuoret. Perillä taas odoteltiin, yksikään kulkuväline ei ole ollut vielä ajoissa tällä retkellä, jotain suuren suurta virkamiestä puolisen tuntia ennen kuin pääsimme koneesta pois. Saimme kaikki laukut ja lähdimme kohti pikkubussia. Kun päästiin bussille joku aavistuksen isompi lintu vilahti puskaan. Hetken kuluttua sain huutaa retken ensimmäisen pinnan, Afghan Babbler. Tästä se lähtee, matkalla hotellille nähtiin myös retken ainoa Indian Roller. Nopea vaatteiden vaihto ja ylimääräisten kamojen jättö hotellille meni putkeen ja pääsimme rivakasti maastoon. Siirryimme tunnin ajomatkan päähän Shoush´n kylään ja päädyimme lounaalle. Maukkaan lounaan jälkeen vihdoin maastoon, Khshan´n luonnonpuisto tyyppiseen pusikkoiseen maastoon. Joku metsänvartija tyyppi käveli ryhmän mukana. Emme vielä aavistaneet että jokaisella paikalla autoon tuli metsänvartija. Eihän ne mitään tehneet tai tienneet mutta olivat mukana, illallisella ja lounaalla joissa aina ensimmäisenä. Mutta pitäähän virkamiehellä jokin tehtävä olla hoidettavana, näillä oli syöminen. Päivän parhaat lajit; See-see Partridge, Black Francolin, Black-winged Kite, Short-toed Eagle, Hen Harrier, Red-wattled Lapwing,  Egyptian Nightjar, Indian Roller, Syrian Woodpecker, Mesopotamian Hooded Crow, Grey Hypocolius, Syke´s Warbler, Eastern Olivaceous Warbler, Afghan Babbler, Menetries´s Warbler ja Dead Sea Sparrow

Painted Lady, niitä oli liikkeellä kymmeniä, jos ei jopa satoja tuhansia

Black Francolin - Mika Bruun

Crested Lark - Mika Bruun

Lesser Whitethroat halimondendri - Mika Bruun

Egyptian Nightjar - Mika Bruun
Iran Airlanes

Saipa, Iranin suosituin auto ja teipattu kone

Zargos vuoret - Mika Bruun

Zargos vuoret - Mika Bruun

Zargos vuoret - Mika Bruun

Zargos vuoret - Mika Bruun

Khuzestan - Mika Bruun

Kaasukenttä - Mika Bruun

torstai 28. maaliskuuta 2019

Iran

Porkkalan yllä, matkalla Istabulin kautta Iraniin
Kentäällä hienosti ajoissa, jossa todetaan ettö lähtö on puolitoista tuntia myöhässä. Onneksi ei ole tiukka vaihto Istanbulissa. Maistellaan viimeisiä oluita, tosin vielä saa Efesit Istanbulissa. Mietitään lajeja mitä tuleman pitää ja kauhistellaan kaikkea mitä rajalla tapahtuu. Onko vakuutus kunnossa, viedäänkö kamerat, päästäänkö yleensä maahan ja onko viisumit kunnossa siellä päässä? Kauhukuvia paljon. Edessä pitkä matkustaminen ja yö unet jäävät lentokoneessa vietettyihin muutamiin tunteihin. Aamulla ei ehkä niin pirteä olo. Ensimmäinen lento meni hyvin ja saavuimme viimeisen kerran Istanbulin vanhalle kentälle, tullessa onkin jo uusi uljas tilalla. Kenttä olikin tupaten täynnä, niin kuin normaalistikin. Onneksi löytyi se Efes pöytä. Pääsimme lähtemään melko ajoissa portilta, mutta kone viivästyi teknisen vian vuoksi puolitoista tuntia. Se aika meni lueskellessa lintukirjaa. Vihdoin matkaan ja kohti Irania. Perillä tietty myöhässä. Viisumin hakeminen oli naurettavan helppoa, samoin passin tarkastus sekä tulli. Aikaa tuhraantui 20 minuuttia ja olimme tuloaulassa etsimässä opasta joka ohjaa meidät kuljetukseen toiselle kentälle. Nuori neito ohjasi meidän isoon bussiin ja alkoi tunnin ajo kehä tietä pitkin kotimaan kentälle. Matkalla Khomeinin mausoleum tai joku iso moskeija jossa tyypin viimeinen leposija. Hillittömän kokoinen. Täällä näimme myös oppaamme ensi kerran, Ali Alieslam. Ammattimainen opas joka on opiskellut simultantti tulkiksi Englanti-Farsi, joten kieli vaikeuksia ei ole odotettavissa. Kahden aikaan yöllä saimme nukuttua jälleen pari tuntia. Itse olin ottanut puhallettavan patjan mukaan joten nukkuminen oli melko vaivatonta lattialla.

Lähdön tunnelmissa, Petri, Roni ja väsyneen näköinen tyyppi, taustalla Hannu

Istanbul

Teheran, vasemmalta Ville, Ilpo, Timo, Roni, Marita Petri ja Hannu

Teheran by night

Mehrabad airport

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Viimeinen kokonainen retkipäivä

Corvon itä ranta laaksoineen - Mika Bruun
Viimeisen aamun aloitin alatieltä. Tarkoitus oli saada kuvattua dronella peruskuvat laaksoista. Edellinen kerta meni syystä tai toisesta puihin. Ehkä olin alustanut kortin väärin, en tiedä. Lähes kaksi viikkoa piti odottaa että on sateetonta ja heikko tuulista. Eli ei näitä kuvauspäiviä hirveästi ole ylimääräisiä. Katsoin toki alatien lähipaikat kaikki mutta huonolla saldolla. Mitään mainittavaa ei näkynyt, eikä kuulunut, edes atrappiin vanhat linnut vastanneet. Lähes tuuleton lämmin päivä meni lähes hukkaan lintujen kannalta. Tosin paluu matkalla testasin kauanko kestää "täyspakkauksella" juosten Fojon alimmasta kohdasta teiden risteykseen, eli toimistolle. Aikaa en muistanut kiireessä katsoa, mutta kasvoille valuvasta hien määrästä arvellen tein ennätykseni. Pete huudatti radiota Poco d´Aguan yläosasta, Pallid Harrier type flying south-north, sorry south. Eli lenteli sinne tänne, lopulta lähti kuitenkin etelän suuntaan hiljalleen. Ehdin lähes toimistolle kun huomasin vauhdista taivaalle nousseen suohaukan. Otin pari kaukokuvaa ja jatkoin offiiciin. Ehdin aavistuksen jopa katsomaan lintua ennen kuin se katosi Lighthouse Valleyn suuntaan. Onneksi Pete ja Daryl ehtivät saada hieman lähempää kuvat ja laji varmistui Pallid Harrier - Arosuohaukaksi. Ehkä sama lintu kuin keskiviikon, vielä avoin suohaukka. Se näyttää hieman oudolta edelleen, ehkä joku pro uskaltaa määrittää sen huonoista kuvista. Paluu matkalla hoidin päivän pinnaksi vielä INOn, joten kaksi siperialaista samalle päivälle on kova täällä keskellä Atlanttia. Blogi kuvat ovatkin kaikki maisemia, aavistuksen erilaisia kuin aiemmin.

The best of the Day:

Yellow-throated Vireo - still at Ponte
Swainson´s Thrush - new bird at Lighthouse Valley
American Redstart - still at Poco d´Agua
Magnolia Warbler - still at Lighthouse Valley

Pallid Harrier - 1stW at Poco d´Agua
Yellow-browed Warbler - 2 at Middle fields
Skylark - Two still
White Wagtail - still
Snow Bunting - 5 today
Dotterel - still
Chiftchaft - 4 today
Peregrine Falcon - still

Fojo Garden - Mika Bruun

Pico & Ponte - Mika Bruun

Pontesta pohjoiseen - Mika Bruun

Poco d´Agua, alhaalla keskellä WP pinnan Blue Grosbeak `reviiriä´

lauantai 27. lokakuuta 2018

Välipäivän fiilistä

Yellow-throated Vireo - Keltarintavireo - Mika Bruun
Aamu tuli nukuttua pommiin, ei mitään mahdollisuutta ehtiä ensimmäiseen taxiin. Onneksi olin nopea ja ehdin toiseen. Tosin se ei auttanut, myöhästyin pelipaikalta 4 minuuttia. Steffan oli nimittäin mennyt sovitusti heti aamulla Sora - Amerikanhuitti paikalle. Tyyppi oli lähtenyt originaali lammikosta juosten ojan takaosaan, eikä sitä enää koskaan näkynyt. Eli ei siitä olisi kuvia saanutkaan. Yritettiin kuitenkin Pete´n kanssa kovasti parikin tuntia, mutta turhaan. Lopulta tilanne rauhoitettiin, odotettiin ja soitin kutsu ääntä. Kerran kuului hyvin selvä vastaus, mutta siihen se jäikin. Pakko ihmetellä miksi se oli niin hyvin kuvattavissa vaikka paikalla oli lähes 20 ornia metelöimässä. Nyt sitä ei näe kirveelläkään, hämärissä tietty ehkä näkisi, mutta ne kuvat. No välillä tosiaan pyörähdimme Picossa, jossa vanhat tutut, Parula ja Yellow-throated Vireo. Siinä ne allekirjoittaneen jenkkilajit olivatkin tältä päivältä. Muutoin jouduin tyytymään eurooppalaisiin. Kuten kiuru, Tiltaltti ja Västäräkki. Ei välttämättä juuri niitä mitä tänne tultiin hakemaan, no näillä mennään. Iltapäivä meni Lapassa, Reservoirilla ja Tenneseessa, polvet olivat taas kovilla Tennesseen jyrkissä alamäki osuuksilla, tosin ei siellä muuta olekaan kuin alamäkeä kun ylhäältä tulee. Ihanaa piikkistä karhuvatukkaa täynnä koko mäki, jalat jäävät niiden köynnöksiin väkisin kiinni, piikit tulevat housujen läpi ja rinne viettää luikkaalla pohjalla jyrkästi alas. Vihaan tota rinnettä, mutta pakko sinne on vaan aina itsensä tunkea. Tuuli oli kohtalaisen kovaa itäistä sellaista, joten se haittasi melkoisesti havainnointia. Onneksi huomiselle, retken viimeiselle kokonaiselle päivälle on luvattu tyynempää säätä.

The best of the Day:

Sora - still at Ponte bridge
Yellow-throated Vireo - still at Ponte
Red-eyed Vireo - still at Ponte
Magnolia Warbler - still at Lighthouse Valley
Northern Parula - still
American Redstart - still
Blue-winged Teal - still at Caldeira
Spotted Sandpiper - still

Yellow-browed Warbler - 2 still, Lapa and Middle fields
White Wagtail  - still
Skylark - 3 still
Chiftchaft - 5 today
Spotted Flycatcher - Ponte
Peregrine Falcon - still
Dotterel - still
Great White Egret - found freshly dead at Caldeira
European Teal - 10 at Caldeira
Pink-footed Goose - still Caldeira

Cory´s Shearwater - meri nyt pullollaan nuoria liitäjiä

White Wagtail - noin 10 havaintoa Corvolta


perjantai 26. lokakuuta 2018

Sora

Peregrine Falcon - Muuttohaukka - ssp brookei? - Mika Bruun
Aamu lähti käyntiin ensimmäisen taxin pysähdyttyä Ponten sillalle. Erik löysi Sora - Amerikanhuitin päätien sillan alta kurkistelemassa. Oikeastaan se oli kuvassa ruudun täydeltä. Sinne ampaistiin matkaan "old style" tyyliin, Manuelin avolavalla ja 12 miestä kyydissä. Perille päästyämme lintu oli jo kadonnut ja hajaannuimme hieman ylä ja alavirtaan odottelemaan josko tyyppi ilmaantuisi uudelleen. Itse menin alimmaksi, josta oli tarkoitus vain kävellä rauhassa ylös. Aikaa siihen kuitenkin tuhraantui 45 minuuttia kun oli niin liukkaita kiviä ja piti ottaa varovaisesti. Minua oltiin huudeltu mutta ei sinne valleyn pohjalle vain kuulunut mitään. Vasta noin 80 metrin päässä sillasta Hannu sain minuun yhteyden ja kertoi että lintu olikin ollut ylä puolella. Löytäjältä oli unohtunut mainita että hän olikin hetken pois löytöpaikasta jolloin se oli livahtanut ylä osaan piiloon kun tulimme paikalle. No olin auttamatta myöhässä vajaan puoli tuntia. En halunnut katsoa niitä ruudun täydeltä olevia kuvia. No katsoin kuitenkin - arggggh. Oli mullakin kuva kanasta, nimittäin nokikanasta joka uiskentelee Ponten pohjalla olevassa vajaan parin metrin lammikossa aamuisin. Ollut jo pari viikkoa siellä, metsässä. No ei auttanut kun lähteä perään ylös. Onneksi kukaan ei ollut mennyt perässä kuvaamaan. Reilun vartin päästä olin jo oletetussa paikassa jossa aina on vettä. Varovaisen lähestymisen jälkeen huomasin ison kiven takana liikettä ja siinä se oli WPn pinna. Valitettavasti huomasimme toisemme samanaikaisesti. Toinen ei meistä ehtinyt tekemään mitään ja toinen juoksi ripeästi metsän suojiin. En ehtinyt edes kameraa ottamaan olalta kun tyyppi katosi. Odottelin kymmenisen minuuttia mutta muuta ei tapahtunut kuin Slovakki tuli paikalle. Tulikin sellaisella ryminällä että oksat ja kivet siirtyilivät. Herra nimittäin kaatui kahdesti liukkaalla rinteellä. Katsoin vain että ei loukkaantunut ja totesin että tämä taisi olla tässä. Joskus ei ehkä kannata ilmoittaa ihan heti linnun paikkaa? Tyyppi lisäksi hukkasi puhelimensa samassa rytäkässä. No ei siihen yhteyttä voinut saada kun makasi jossain maan rajassa. Kuin ihmeen kaupalla hän löysi sen puolen tunnin päästä, kun hämmästelimme touhua sillalta. Lintu ei palannut vielä iltapäivälläkään paikalle. Stefan päivysti paikalla, hän ei saanut tietoa kuin vasta iltapäivällä, kun tuli ulos Lighthouse Valleysta. Sovimme että katsomme paikan vielä aamulla aikaisin, jospa minäkin kateellinen saisin niitä ruudun täyteisiä? Iltapäivä meni Hannun ja Sepon kanssa Fojossa onnistuneesti. Indigo ja kaksi Rose-breasted Grosbeak tuli retken pinnoihin. Lisäksi hieno nuori Pere liiteli ylitsemme. Saattaa olla ssp brookei, selvästi punertava ja pieni lintu, jopa näyttäisi että ruumiin höyheniä olisi jo vaihdettu. Pitää kysyä viisaimmilta. Komppasin vielä Poco d´Agua n alaosan ja hyppäsin taxiin joka sopivasti ajoi ohitse. Sain hoidettua kaikki kaupunki/kauppa/pankki asiat näppärästi. Illalla vielä parin tunnin pelto komppausta kylässä, tuloksetta. Pojat näkivät vielä alas kävellessään Inon ja toinen ino ilmoitettiin Caldeirasta melko samaan aikaan. Oli pakko käydä katsomassa oliko vanha ino paikalla, ja siellähän se puuhaili. Eli kolme INOa saaressa, käsittämätöntä. Mitä muuta täällä on? Valitettavasti komppaajia on ainoastaan 10 plus Gerbyn ryhmä., Niillä mennään seuraavat kaksi täyttä vuorokautta. Lisäksi sunnuntai aamuna pitäisi mahdollisesti tulla uusia jenkkejä korkeilla tuulilla hetken aikaa. Katsotaan miten käy, toivottavasti hyvin.

The best of the Day:

Sora - 1st for Corvo, 6th for Azores
Yellow-throated Vireo - still at Ponte
Philadelphia Vireo - still at Ponte
Magnolia Warbler - still at Lighthouse Valley
Scarlet Tanager - still at Fojo
Indigo Bunting - 2 still at Fojo
Rose-breasted Grosbeak - male & female still Fojo
Dickcissel still at Middle fields

Blue-winged Teal - 2 at Caldeira
White-rumped Sandpiper - 5 at Caldeira

Yellow-browed Warbler - 1 still Middle fields, 2 new birds Lapa and Caldeira
White Wagtail - still
Skylark - 1 still
Coot - still at Ponte
Chiftchaft - Lighthouse Valley and Middle fields
Spotted Flycatcher - above Dump
Peregrine  Falcon - ssp brookei?

Eurasian Coot - Nokikana - Mika Bruun



torstai 25. lokakuuta 2018

Upea kiuru

Philadelphia Vireo - Kanadanvireo - Mika Bruun
Aamu käkäiltiin aamiaisella, Markku kuulema lähtee taas tänään. Ovat lähteneen joka aamu maanantaista lähtien, näkis vaan kun lähtevät oikeasti, lupaavat vaan. Aamupäivä pyörittiin alhaalla, kylän ympäristössä. Vihdoin sain pinnan, Kiurusta. Oli se hieno, lensi laulaa luritellen ylitsemme. Retki on onnistunut tämän tunnelmallisen hetken jälkeen ohi, se on siinä. Naula lyötiin arkkuun, kuin mummo vainaalla konsanaan. No, päätettiin jatkaa kuitenkin retkeä. Juuri kun pojat olivat lähtemässä kentälle Manuelin avolavalla, Invisible Man lavalla seisten, lapa ojossa. Tuli häly Lighthouse Valleysta, Northern Harrier. Pelimiehenä Markku vei laukut check iniin ja lähti bongaamaan private taxilla. Me hetken päästä perässä. Kaikki palattiin tyhjin käsin pois. Lisäksi näin illalla myöhään siitä kuvat, huonot. Oli joka tapauksessa sirosuo, luultavasti nuori Pygge. Eiköhän se selviä kun nähdään originaalit. Mutta aika pieleen meni havainnoitsijoilta. Sellaista sattuu, onneksi on kuvat. Täällä pitää ollakin kaikista ilmoitetusta kuvat tai ei kunnian kukko laula. Photo or no bird - motto on hyvä, toimii. Tullessani alas päin yksin, päätin poiketa Pico - Ponte metsikköön jossa on edelleen monta lajia paikallisena. Tänään kävi flaxi, näin kaikki joiden pitikin olla siellä. Kohteena oli pari kertaa todella surkeasti nähty Philadelphia Vireo - Kanadanvireo. Sain seurailla lintua ja sain pari ihan siedettävää kuvaakin aikaiseksi. Halusin henkilökohtaisesti varmistaa että kyseessä on todellakin Philly, eikä jälkeen päin määritetty Warbling Vireo. Valitettavasti oli Philly. Lopulta olin pitkään Pontessa, mutta ehdin juuri ja juuri kauppaan kuudeksi, jolloin se menee kiinni. Magnum Classic oli saatava, kun niitä taas on kaupassa. Kämpille palatessa huomasin että pojat olivat tosiaan päässet lähtemään, heti neljäntenä päivänä siitä kun piti lähteä. Veikeä suoritus. Illalla viimeinen iso ryhmä kasassa, 20 syömässä. Huomenna lähtee taas reilu tusina ja meitä jää viikonlopuksi ainoastaan 8 ornia. Eiköhän homma hoidu silläkin porukalla.

The best of the Day:

Yellow-throated Vireo - still at Ponte
Philadelphia Vireo - still at Ponte
Red-eyed Vireo - only one at Ponte
Ovenbird - still at Ponte and Poco do Agua
American Redstart - still at Poco do Agua
Magnolia Warbler sama as yesterday
Northern Parula - still at Ponte
Myrtle Warbler - still at Tennessee Valley
Dickcissel - still at Middle fields
Scarlet Tanager - still at Cantinho
Indigo Bunting - two still at Fojo

Yellow-browed Warbler - still at Vila do Corvo
Dotterell - still at reservoir
White Wagtail - still
Skylark - now 2+1 at Middle fields
Coot - still at Ponte
Chiftchaft - 3 today
Great Shearwater -three at sea
Montagu´s or Pallid Harrier 1st-winter at Lighthouse Valley

Blackcap - Mustapääkerttu - Mika Bruun

Kauan ja hartaasti odotettu lentokone

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Magnolia Warbler

Magnolia Warbler - Magnoliakerttuli - Mika Bruun
Aamulla paineltiin kiurujen ja Laulurastaan perässä, tuloksetta. Ei tullut Corvon pinnaa. Seuraavaksi rymisteltiin eilisen INOn perässä, nyt tuli vähän säädyllisempiä kuvia. Kova poika lentelemään, lensi hetkessä ympäri kylää satojen metrien siivuja. Yritimme pysyä perässä, mutta viimeinen 300 metrin pyrähdys taittoi meidän selkärangan. Ei pysty. Lopulta kaiken alhaalla keskeytti WhatsUp viesti; "American Warbler, mostly Magnolia in Lighthouse Valley". Neuvoa antavat kahvit ja lopulta matkaan. Samaan aikaan moni mietti voisiko se olla joku muu laji. Nämä herrasmiehet olivat lähdössä myös kentälle ja koneella pois saaresta, "Never leave Corvo", rule nro 1. No, tämähän oli vasta kolmas päivä tätä samaa, kone ei  tule. Mutta nyt tuli kaksi kertaa ja osa joutui poistumaan saaresta. Suomalaisista tämän kohtalon joutui kokemaan ainoastaa Petri, kukas muukaan. Ja heti tuli häneltä puuttuva laji, aika osuva. No me lähdimme oletetun perään taxilla. Paikalle tuli ainoastaan 15 ornia, hieman hämmentävää sillä lajia ei oltu varmistettu vielä silloin. Tunnin etsinnän jälkeen saimme linnun hallinttaan. Se todellakin oli Magnolia, valitettavasti vaikka kova laji onkin. Jossain tämäkin jenkki on saaressa luuraillut ennen kuin löytyi, sillä kolmeen päivään ei taatusti ole tullut yhtään jenkkiä saareen. Sen verran kovat tuulet koillisesta ovat puhaltaneet. Uudelleen löytötilanteessa ehdin saada ainoastaan nämä kaksi kuvaa, kun lintu taas katosi pariksi tunniksi.Paluu matkalla Blue Grosbeak - Sinikardinaali löytyi myös uudelleen, nyt läheltä Lighthouse Valleyta. Paluu matkalla törmäsin itselleni uuteen retken pinnaan Scarlet Tanager - Tulitangaraan. Loppumatkan tulinkin taxilla ja kuuntelin omistajan mietteitä meistä. Tullessani lähelle kylää Markulta tuli viesti että ovat edelleen saaressa, hämmästys oli suuri. Tämä oli jo kolmas päivä kun lonnot peruttiin. Tai tänään peruttiin vain viimeinen lento, suomalaisten ja puolalaisten lennot. Kone nimittäin hajosi. Huomenna taas uusi yritys, mikäli kone saadaan kuntoon. Ei hirveän kivaa maanantai lähtijöille, aamullahan on jo torstai. Peruutuksissa paukkuu ennätykset, kukaan ei muista näin montaa peruutusta samalle lähdölle. Aamulla nähdään mihin kukakin menee, allekirjoittanut joka tapauksessa retkeilee.

The best of the Day: 12 Nearctic landbirds still

Magnolia Warbler - new bird
American Redstart - new bird
Ovenbird - same as usually at Ponte
Red-eyed Vireo - 4 today
Philadelphia Vireo - same at usually at Pico
Yellow-throated Vireo - same as usually at Pico
Yellow-billed Cuckoo - still
Chimney Swift - still
Dickcissel - still present
Baltimore Oriole  still present
Blue Grosbeak - same individual, now near Lighthouse valley
Scarlet Tanager - same as usually
White-rumped Sandpiper - flock of 7 today
Pectoral Sandpiper - 1

Yellow-browed Warbler - same as yesterday
Chiftchaft - 5 today
Barn Swallow - still
White Wagtail - same as yesterday
Skylark - 2 birds various placed
Song Thrush - Vila do Corvo/Reservoir
Coot - still at Ponte

Magnolia Warbler - Magnoliakerttuli - Mika Bruun

Yellow-browed Warbler - Taigauunilintu - Mika Bruun

Willow Warbler - Mika Bruun