sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Helmareita

Helmipöllön lounas - Mika Bruun
Yöllä alkanut luoteistuuli ei luvannut kovinkaan hyvää. Ihmettelimme yöllä myös Suopöllön puuhasteluja, se lenteli majakan valoissa ja pyydysteli rastaita ja muita yömuuttajia. Tosin keli oli sen verran heikko että homma tuntui jäävän yrityksiksi tällä kertaa. Aamulla tuuli oli onneksi heikentynyt ja lintuja tuntui olevan kohtalaiseti liikkeellä jo hämärässä. Lähinnä tosin Hippiäisiä ja Laulu- ja Punakylkirastaita. Aarne Lahti, Arto Keskinen ja Tomas Lövdahl sekä allekirjoittanut muodostavat tehoryhmän tällä kertaa uudelle havaintoasemalle. Täälläkin on otettu käyttöön aina niin typerä aamuvakio, onneksi ainoastaan kaksi tuntia auringon noususta. Mutta sekin aika on menetettyä komppausaikaa, ja sitä parasta mahdollista. Ihan niin kuin täällä muuttaisi oikeasti jotain :) No, tänään kirjattiin mm Järripeippo 81, Räkättirastas 120, Urpiainen 376. Samat linnut tosin näin vaikka olin komppaamassa, ilman aamuvakioita. Yllätys yllätys juutuin pahasti Helmipöllö kuvauksiin. Toisella hemmolla oli jopa lounas katettuna pikkulinnun pöntön päälle. Se oli pyydystänyt sen hetkeä aikaisemmin ja nuokkui lounaansa vieressä. Aikani kun odottelin se alkoi varovaisesti syödä Lapinmyyräänsä. Enpä ole ennen nähnyt kun Helmipöllö saalistaa ja syö lopulta saaliinsa, sillä oli aika hienosteleva tyyli, nirso. Hieno tilanne.
Harvinaisuudet jäivät tänäänkin odottelemaan löytäjäänsä. Parhaimpina olivat jälleen Sepelrastaat, nyt kolme ja yksinäinen Merisirri. Tavallisista lajeista voisi mainita Tilhi 300, Punarinta 20 ja Suopöllö 2. Vaikka päivällä oli hyvin heikko tuulinen vaihe hyönteissyöjiä ei vain tullut saareen, vähän isompaa lintua kyllä liikkui. Illan suussa heikot tihkusade kuurot pakottivat lopettamaan komppauksen, lintujakin oli saaressa enää olematon määrä. Päivän lajimäärä oli tänään 58, huima parannus eiliseen.
Forecan mukaan yöllä heikkoa itä tuulta joka valitettavasti voimistuu aamuksi ja kääntyy koilliseen. Bonuksena olisi vielä vesisadetta. Mikäli ennusteeseen on uskominen, retki kannattaisi jo skipata. Sillä loppu viikoksi on ennustettu pohjois/luoteistuulta aina torstai päiväksi asti - great! Se niistä kaakkois virtauksista, elämä on.

Västran keskiniittyä - Mika Bruun

Helmipöllö ja Lapinmyyrä - Mika bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti