maanantai 11. helmikuuta 2013

Florida

Dela - Sanibel Island, FL - Mika Bruun

Toissa yönä saavuimme Fort Mayersin kämpälle, Floridan länsi rannikolle. Retkeilysäät ovat mukavat 28 astetta, T-paita kelit. Ensimmäisenä päivänä tuli neljä elistä, Mottled Duck, Loggerhead Shrike ja Blue-gray Gnatcatcher. Snowy ja Wilson´s Plover on epävarmempia, en siis muista näistä, ainakaan ei ollut USAn pinnoissa. Retkeily oli melko vaatimatonta ja suuntautui ainoastaan kaupungin lähiympäristöön, eikä varsinaisille lintupaikoille.
Tänään retkeilin Sanibelin saarella koko päivän, elikseksi Pileated Woodpecker. Aamumuutto oli varsin yksipuolista, ainoastaan Yellow-rumped Warbler´ta oli liikkeellä. Niitä ynnäilinkin ohimennen mukavat 3.800. Muuten tässä saaren itäisessä kärjessä olikin hyvin hiljaista, paikallisia lintuja vaatimattomasti. Rannalla hiippaili joitain Pulmussirrejä, Nokisiipilokkeja, Deloja ja Brown Pelicaneja. Kalasääksi on tekopesien ansiosta käsittämättömän yleinen, taitaa olla pesiä 500 metrin välein. Saaren länsi päässä on varsinainen lintumesta, J. N. Darling Wildlife Refuge. Täällä olikin jo hieman enemmän katsomista, vaikkakin retkeily olikin päivän kuumimpaan aikaan. Mestassa oli sadoittain kahlaajia, haikaroita ja muuta perussälää. Varsinaisia targetteja en nähnyt, tosin ne ovat vaikeita tähän aikaan vuodesta. Suurin osa niistä on vielä tulematta, kuukauden päästä kaikki olisi helpompaa. Huomenna yritän uudelleen tästä paikasta, aloitetaan hämärissä täältä.

Kesy "Amerikan Jallu" 8-millisellä - Mika Bruun

Sanibel Lighthouse - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti