keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hamningberg

Bluethroat - Sinirinta - Mika Bruun
Aamu alkoi siitä mihin se eilen jäi. Ensimmäinen mainittava havainto oli delfiineista, tosin määritys niistä on vielä kesken. Selviää kuvista kunhan ehtii vain tutustumaan paremmalla ajalla niihin. Määränpää oli tänään päiväretki Varangin pohjoiseen osaan, Hamningberg´in. Tämä hieman eristäytynyt kolkka on täynnä upeita maisemia ja lintuja. Staijipaikan editse menee jatkuva virta merilintuja molempiin suuntiin, lisäksi täältä voi nähdä ihan oikeaa muuttoakin jonkin verran. Suurin osa näistä linnuista pesii kuitenkin Vårdö´n vieressä olevalla Hornöija´n lintusaarella, täältä ne lähtevät kalastamaan lähiympäristöön. Paljon on lintuja myös kiertelemässäkin merellä, upea mesta. Tyynen päivän parhaita olivat kolme paikallista Jääkuikkaa ja Kyhmyhaahka. Iltapäivällä lounaan jälkeen teimme pikaisen retken Skagodden pohjoiskärkeen, josta avautuu niin ikään upeat maisemat pohjoiseen. Nisäkäs havainnot eivät ottaneet loppuakseen. Jo matkalla sinne näimme ensimmäiset Harbour Porpoise - Pyöriäiset ja perillä hämmästytti Minke Whale - Lahtivalas. Kuvaukset pysyivät normaalissa otoksissa, nyt kokonaista kaksi pikakohdetta. Suopöllö ja Sinirinta, jostain ne päivän blogikuvat oli hoidettava. Huomenna pitäisi olla jo mistä valita, sillä aamuretki suuntautuu Hornöijalle.

Short-eared Owl - Suopöllö - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti