tiistai 28. tammikuuta 2014

Rio Silanche

Double-tooth Kite - Mika Bruun

Pienimuotoinen pöllö/kana retki aamu pimeässä ja hämärissä tuottivat ainoastaan hieman väsymystä. Yli neljää tuntia ei ole ollut vielä mahdollista nukkua, tähän tottuu. Ilmestyimme Rio Silanche´n poluille sopivasti auringon noustessa. Aamun ensimmäinen kierros oli melko hiljainen, linnut olivat selvästi vielä kohmeessa. Siirryimme latvustorniin mutta sielläkään ei juuri tapahtunut mitään kummallista, peruskamaa. Mutta sitten mopo lähti käsistä, lintuja ilmaantui todella mukavasti ja uusien lajien kirjoa ei voinut mitenkään välttää. Tosin ei sitä kukaan halunnutkaan. Suhailimme noin 1,5 km polkua myötä- ja vastapäivään useita kertoja päivän aikana. Joka kerralla löytyi uusia lajeja, ja paljon jäi vielä näkemättäkin. Näimme noin 120 lajia, joista allekirjoittaneelle uusia oli tasan 40. Olen saanut koko retkellä jo yli 100 uutta elistä, toiveena oli saada 300 uutta, saa nähdä onnistuuko. Päivän parhaita olivat; Tiny Hawk, Rufous-fronted Wood-Quail, Brown Wood-Rail, Pallid Dove, Pacific Parrolet, Orange-fronted Barbet, Checker-throated Antwren, Purple-throated Fruitcrow ja Yellow-tufted Dacnis. En ole kertonut säästä mitään, vaikka aihe on aina kiinnostava. No pakkasta ei ole ollut, koska käytiin Antisanalla ekapäivänä keskipäivällä. Yöllä on noin 12 astetta, olemmehan 1.770 metrin korkeudessa. Alempana selvästi lämpimänpää, tänäänkin oli melko hiostavaa koska olimme 400:ssa metrissä, T-paita keli. Aurinko on paistanut kevyen pilviverhon takaa päivittäin. Ylhäällä 3.000:ssa Cloud-forest´ssa luonnollisesti pilvet tihkuavat kevyttä kosteutta koko ajan alas. Tämä päivällä, sillä yöt onkin satanut melko reilusti, tällä hetkelläkin illallisen jälkeen on kaatosade. Onneksi kaikki on ollut ohi aamulla kun lähdemme retkelle, toivotaan samaa säätä huomiseksikin.

Checker-throated Antwren - Mika Bruun

Pale-mandible Aracari - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti