keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Atlasta pukkaa edelleen

Atlas Pied Flycatcher - Atlaksensieppo - Mika Bruun
Aamu aloitettiin kevyesti hotellilta josta hiippailimme läheiseen puistoon. Ihan mukava lähiretki ennen aamiaista. Uutena lajina mm Melodius Warbler - Taiturikultarinta. Nyt löytyi myös kuvaajaystävällisempi Atlas Pied Flycatcher - Atlaksensieppo, oikeastaan pienellä paikalla oli kaksi paria. Omelettien jälkeen suuntasimme ylämetsiin. Matkalla mm Thekla Lark - Kivikkotöyhtökiuru, eilen "unohdimme" koko lajin, kuka noita tökejä jaksaa seurailla. Vuoren rinteillä yritin kuvailla Vuoriuunilintuja, mutta tulos oli surkea sillä ei kuvan kuvaa. Syystä tai toisesta yksikään ei suostunut yhteistyöhön. Muuten lajisto oli luonnollisesti melko samaa kuin eilen. Iltapäivällä poikkesimme hieman kaavasta ja kävimme Azroudin pelloilla ihmettelemässä kuumuutta. Paikalla perussettiä, Harmaasirkkuja, Serinuksia muuta sälää. Iltaretki meni hotellin terassilla, ei vaan jaksanut. Aamulla viimeinen ylänkö aamu, iltapäivällä pohjoisen suuntaan.

Seebohm´s Wheatear - Atlaksenkivitasku - Mika Bruun

Greater Spotted Woodpecker - Käpytikka - Mika Bruun

Melodious Warbler - Taiturikultarinta - Mika Bruun

Thekla Lark - Kivikkotöyhtökiuru - Mika Bruun

Woodchat Shrike - Punapyrstölepinkäinen - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti