torstai 25. lokakuuta 2018

Upea kiuru

Philadelphia Vireo - Kanadanvireo - Mika Bruun
Aamu käkäiltiin aamiaisella, Markku kuulema lähtee taas tänään. Ovat lähteneen joka aamu maanantaista lähtien, näkis vaan kun lähtevät oikeasti, lupaavat vaan. Aamupäivä pyörittiin alhaalla, kylän ympäristössä. Vihdoin sain pinnan, Kiurusta. Oli se hieno, lensi laulaa luritellen ylitsemme. Retki on onnistunut tämän tunnelmallisen hetken jälkeen ohi, se on siinä. Naula lyötiin arkkuun, kuin mummo vainaalla konsanaan. No, päätettiin jatkaa kuitenkin retkeä. Juuri kun pojat olivat lähtemässä kentälle Manuelin avolavalla, Invisible Man lavalla seisten, lapa ojossa. Tuli häly Lighthouse Valleysta, Northern Harrier. Pelimiehenä Markku vei laukut check iniin ja lähti bongaamaan private taxilla. Me hetken päästä perässä. Kaikki palattiin tyhjin käsin pois. Lisäksi näin illalla myöhään siitä kuvat, huonot. Oli joka tapauksessa sirosuo, luultavasti nuori Pygge. Eiköhän se selviä kun nähdään originaalit. Mutta aika pieleen meni havainnoitsijoilta. Sellaista sattuu, onneksi on kuvat. Täällä pitää ollakin kaikista ilmoitetusta kuvat tai ei kunnian kukko laula. Photo or no bird - motto on hyvä, toimii. Tullessani alas päin yksin, päätin poiketa Pico - Ponte metsikköön jossa on edelleen monta lajia paikallisena. Tänään kävi flaxi, näin kaikki joiden pitikin olla siellä. Kohteena oli pari kertaa todella surkeasti nähty Philadelphia Vireo - Kanadanvireo. Sain seurailla lintua ja sain pari ihan siedettävää kuvaakin aikaiseksi. Halusin henkilökohtaisesti varmistaa että kyseessä on todellakin Philly, eikä jälkeen päin määritetty Warbling Vireo. Valitettavasti oli Philly. Lopulta olin pitkään Pontessa, mutta ehdin juuri ja juuri kauppaan kuudeksi, jolloin se menee kiinni. Magnum Classic oli saatava, kun niitä taas on kaupassa. Kämpille palatessa huomasin että pojat olivat tosiaan päässet lähtemään, heti neljäntenä päivänä siitä kun piti lähteä. Veikeä suoritus. Illalla viimeinen iso ryhmä kasassa, 20 syömässä. Huomenna lähtee taas reilu tusina ja meitä jää viikonlopuksi ainoastaan 8 ornia. Eiköhän homma hoidu silläkin porukalla.

The best of the Day:

Yellow-throated Vireo - still at Ponte
Philadelphia Vireo - still at Ponte
Red-eyed Vireo - only one at Ponte
Ovenbird - still at Ponte and Poco do Agua
American Redstart - still at Poco do Agua
Magnolia Warbler sama as yesterday
Northern Parula - still at Ponte
Myrtle Warbler - still at Tennessee Valley
Dickcissel - still at Middle fields
Scarlet Tanager - still at Cantinho
Indigo Bunting - two still at Fojo

Yellow-browed Warbler - still at Vila do Corvo
Dotterell - still at reservoir
White Wagtail - still
Skylark - now 2+1 at Middle fields
Coot - still at Ponte
Chiftchaft - 3 today
Great Shearwater -three at sea
Montagu´s or Pallid Harrier 1st-winter at Lighthouse Valley

Blackcap - Mustapääkerttu - Mika Bruun

Kauan ja hartaasti odotettu lentokone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti