lauantai 10. lokakuuta 2020

Mongoliankirvinen

Blyth´s Pipit - Mongoliankirvinen - Mika Bruun

 Aamu valkeni heikko lännen puoleisena tuulisena. Mietin mihin menen, ja poikkeuksellisesti en lähtenyt NW kulman pikku metsikköä komppaamaan. Siihen otti tuuli kohtalaisesti ja lintuja oli majakan ympäristössä kohtuullisesti. Joten jäin pyörimään majakan mäelle ja rakennuksien ympärille. Tämä kannatti, sillä melko nopeasti edestäni nousi iso kirvinen, joka ei äännellyt. Kierroksen lentäen, ja nopeat kuvat ottaneena olin aavistuksen hämilläni. Lintu lekutteli kerran, joka varsinaisesti ei auttanut yhtään. Onneksi lintu vain käväisi maissa ja tuli uudelleen lentäen yli ja laskeutui kalliolle. Nappasin muutaman sarjan ja istahdin rappusille katsomaan kuvat. Nopeasti selvisi että Suomen 30. Monkku oli varmistunut. Koska yksin on oli pakko saada vahvistus, tästä kiitos Petterille Poriin. Lintu oli vielä myöhään illalla paikalla. Linnun näkivät hienosti myös saareen saapuneet vahvistukset, Aarne, Arto, Ari ja Hessu. Lintu oli allekirjoittaneelle 300. sponde. Saaressa oli kohtalainen vilkas päivä. Paljon Punarintoja, Peukaloisia ja  perus sälää. Muita hyviä olivat herra Harjalintu, jota varpushaukka ahdisteli niin että herra joutui nousemaan noin 100 metriin ennen kuin nisari luovutti, mutta selvisi taas. Muuttohaukka ahdisteli lokkeja ja anaksia koko päivän, mutta pysyi ulompana luodoilla. Huomenna onkin taas luvattu koko päiväksi sadetta, toivottavasti edes pieniä taukoja että pääsee ulos.

Dark-bellied Brant - Sepelhanhi - Mika Bruun

Eurasian Hoopoe - Harjalintu - Mika Bruun

Västra Norrskär - Mika Bruun


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti