sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Leppälintu

Black Beach

Aamiainen vauhdikkaasti sillä oli mentävä bongaamaan Corvon pinnaa. Leppälintu. Sateeseenkin oli odotettavissa Sendarin lupaama tauko. Se kesti reilun tunnin ja siinä ajassa Leppälintu hoitui hienosti. Portugalin pojat olivat innoissaan, mutta meiltä jäi vähän piippuun tuo iloisuus linnun näkemisestä. Suomalaiseen tapaa hurrattiin muutamalla sanalla, se on tossa. Yritin kuvata reilun vartin, ei tullu enää näkyviin ja sitten alkoi kaatosade. Pari tuntia meni toisella aamiaisella ja varhaisilla päikkäreillä. Iltapäivä oli lähes satamatta, lukuunottamatta vartin välein nopeasti ohittavia tihkukuuroja. Tuulikin oli reipas 15 m/s länsilounaasta. Hiekohko keli, ylöshän näillä keleillä ei kannata lähteä. Toki uuden saareen tulijat joutuivat kömpimään Da Pontan pohjalle katsomaan Northern Waterthrushia. Siellähän se taas oli, kaverilla jo 15. yksinäinen päivä. Iltapäivä notkuttiin Campsiten ympäristössä, lähinnä sen takia että siinä oli sateen- ja tuulen suojaa. Sekä lintuja. Mr. WP,  kaivoi siinä ohessa vielä eilisen Common Cuckoon esille. Oli selvästi arempi ja pirteämpi kuin eilen, ei päästänyt lähellekään enää. Cory´s Shearwater parvia liiteli oikealle ja vasemmalle ihan tarpeeksi, arvioin 1500. Lopussa muutama todella surkea kuvatus, anteeksi. Kolme tylliä joista oli keskustelua paikan päällä. No eihän niissä mitään ihmeellistä nyt ole, kun on kuvat. Ja kerrassaan häikäisevä Azoreiden 5. leppälintu.


The Best of The Day:

Semipalmated Plover 1 at Black Beach (same)
Red Knot 1 at New Harbour (same)
Common Cuckoo 1 at Pig Farm (same)
Common Redstart 1 at High Fields (same)
Northern Waterthrush 1 at Ribeira da Ponte (same, 15. Day)


Common Ringed Plover - Tylli

Common Ringed Plover - Tylli

Semipalmated Plover - Kanadantylli

Common Redstart - Leppälintu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti