maanantai 5. lokakuuta 2009

Tarsiger blog avattu

Lokakuun ensimmäinen viikko toi Suomeen hieman itäisiä harvinaisuuksia sekä jäämeren herkkua.
Pirkanmaan veljekset Rantala&Eisher yhyttivät Västra Norrskärilta naaras Nunnataskun.
Se on 31. havainto lajista Suomesta, ensimmäinen oli legendaariselta Lågskäriltä 19. lokakuuta 1979. Nunnatasku havainnot Suomesta. Merellisiä herkkuja porhalsi maamme vesille voimakkaan luoteisvirtauksen aikana, lauantaina 3. lokakuuta Lågskärilla muutti etelän suuntaan nuori Tiiralokki.
Se on vasta 11. havainto maasta, muut Tiiralokki havainnot Suomesta.

Syyskuun viimeisenä päivänä löytynyt Eskimosirri oli viimeisen kerran näytillä 4.10.
Loistavasti kuvaajien iloksi esillä ollut lintu oli hyvin peloton ja kuvaajien kennot paloivat punaisena useana päivänä. Hyväksyttyjä Eskimosirri havaintoja Suomesta on vasta 5, tältä syksyltä on tämän linnun lisäksi yksi jota RK käsittelee aikanaan.
Nykyään pikkurariksi lukeutuva Sinipyrstö kompattiin esiin 2.10 Utösta. Maassamme pesikin ennätysmäärä Sinipyrstöjä, vähintään 50 paria. A. Rajasärkän johdolla Kainuun taigametsistä
kompattiin noin 380 reviiriä, joten ei mikään ihme että niitä näkyy jo syksylläkin.
Viikon pikkuharvinaisuuksista Taigauunilintuja nähtiin ainoastaan 3, myöhäinen nuori Arosuohaukka näyttäytyi Parikkalassa. Samaisessa paikassa näyttäytyi myös Punakaulahanhi, laji tuntuu tosin kärsinyt jo pahan inflaation muutaman kesyn linnun voimalla. Lajia on vaikea enää kuitata harvinaisuutena, uskottavuuskin on kadonnut tästä lajista lähes täysin.

Baltiasta kuului mukavia, sekä Virosta että Liettuasta. Uku Paal löysi maalle uuden lajin, Tundrakurppelon Haapsalun etelä puolelta Pögarinlahdelta, Ridalasta. Liettuassa verkkoihin pelmahti maan toinen Sinipyrstö. Norjassa ja Englannissa on päästy ihailemaan niin Sarasirkkalintujen kuin Tundrakirvisten määriä. Gustaveja on havaittu jo 12 yksilöä ja Certhiolia 5. Sieltä ne ilmeisesti pohjois-Suomen oli lentelevät, luultavasti. Jostain ne kuitenkin aina keski-Norjasta löytyvät ensiksi, lopulta päätyvät Shetlantiin. Viikonloppuna löytyi Sarasirkka Hollaninsta, maan ensimäinen bongattava jonka noin 30 bongaria ehti hoitamaan listoilleen. Faroeltakin laji löytyi sunnuntaina, se oli saarelle uusi laji. Lokakuun alun kovin havainto tuli kuitenkin Norjasta,
Juovapääsirkku (White-crowned Sparrow) löytyi Ona, Sandøylta. Tämä jenkki vieras oli luonnollisesti maalle uusi laji, WP:n alueellakaan lajia ei ole havaittu kuin 11 kertaa aiemmin.

Alkava viikko tuskin tuo Suomeen mitään mullistavaa, sen verran voimakas länsivirtaus ravistelee maatamme. Tosin koskaan ei voi tietää, jos vaikka kovat tuulet pyyhkäisevät jotain merilintu tyyppistä Itämeren puolelle. Etelä-Ruotsista havaittiin viikonlopun aikana kovat määrät mm, tiiralokkeja, nokiliitäjiä, myrskykeijuja ja pikkuliitäjiä.

- Tarsiger team

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti