sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Mongoliankirvinen

Maanataina tulollaaan ollut kaakkoinen virtaus toi välittömästi lintuja maahan. Hyvät indikaattorilajit; Pikkulepinkäinen, Punavarpunen ja Kirjokerttu tähän aikaan vuodesta kertovat paljon. Keskiviikkona 4. marraskuuta löytyikin Mongoliankirvinen (Blyth´s Pipit) Taivalkoskelta, maan 21. havainto. Samana päivänä nähtiin myös Pietarsaaressa määrittämätön suuri kirvinen. Seuraavana päivänä, 5.11 nähtiin Raahessa hyvin todennäköinen Mongoliankirvinen (Blyth´s Pipit). Lintu onnistui piileskelemään kaikki kolme päivää kohtuullisen hyvin ruohikossa ja oli hyvin arka. Linnusta nähtiin kuitenkin melko paljon tuntomerkkejä sekä ääni kuultiin hyvin. Rariteettikomitea päättänee aikanaan hyväksytäänkö lintu listoille, jos hyväksetään se olisi 22. havainto Suomesta. Lauantaina ilmoitettiin Töyhtökiuru (Crested Lark) Järvenpäästä, maan 47. jos hyväksytään. Porista paikallinen "veneilijä" löysi syksyn ensimmäisen Pikkuruokkin (Little Auk). Lokkidyykkarit käänsivät Tampereella sunnuntaina 8.11. Harmaalokki massasta kaksi Aroharmaalokkia, vuoden 9. ja 10. havainto Suomesta.

Baltiasta löydetään nykyään jo vuosittain Vuorikirvisiä (Water Pipit), ensimmäinen löytyi maanantaina 2. marraskuuta Nemunas joen niityiltä, Uostasdvaris. Vaikka se oli vasta maan toinen, luulen että maasta löytyisi enemmänkin niitä, mutta orneja on vain tosi vähän komppaamassa niitä. Torstaina 5. päivä marraskuuta löytyi Latviasta maan 6. Vuorikirvinen (Water Pipit) läheltä Riikaa. Suomessa etelä tuulien jälkeen kannattaa varmasti mennä etsimään kosteilta niityiltä maalle uutta lajia, ehkä Utösta kompataan se ensimmäinen.

Tiistain rarivirtaus toi Puolaan maan ensimmisen Kalliopääskyn (Crag Martin), kaksi lintua havaittiin Krynica Morska, Pomoprskiem maakunnassa. Samana päivänä löytyi myös maan 13. ja toinen sisämaan Pikkuruokki (Little Auk) läheltä Varsovaa. Ruotsi jäi pahasti paitsioon menneellä viikolla. Ainoastaan Gislaved, Smålandin Kashmirinuunilintu (Hume´s Leaf Warbler) 6. marraskuuta pelasti lähes nolla viikon. Tosin hyviä indikaattoreita sinnekin eksyi, mm Ottenbyn Viitakerttunen sekä sitruunavästäräkki ja Punajalkahaukka tulivat viikon rarivirtauksessa.

Norja sen sijaan ei jäänyt paitsioon, keskiviikkona 4. marraskuuta löytyi Mongoliankirvinen (Blyth´s Pipit) ja perjantaina 6. päivä löytyi sekä Aavikkotasku (Desert Wheatear) että Nunnatasku (Pied Wheatear). Ensimmäinen maan 21. ja jälkimmäinen maalle 12. Sunnuntaina löytyi vielä toinen Aavikkotasku (Desert Wheatear), joten varsin mukava myöhäisyksyn setti tuli kasaan. Lauantaina 7.11 löytyi maan 10. Kuusilokki (Bonaparte´s Gull) Rogaland:sta. Joten norjalaisia orneja herkuteltiin myös jenkki lajilla.

Myös Englanti jäi viime viikolla hieman paitsioon itäisistä lajeista, ainoastaan kaksi Ruskouunilintua (Dusky Warbler) ja kolme Taigakirvista (Olive-backed Pipit) havaittiin. Lauantain hyvä läntinen jetstream toi myös Britaniaan heti mielenkiintoisia lajeja, Eskimosirrin (Bairdi´s Sandpiper) ja Amerikanvesipääskyn (Wilson´s Phalarope). Azoreille ei osunut sopivia tuulia kuin vasta loppuviikosta, torstaina 5. marraskuuta löytyi Floreselta saarille uusi laji, Tummajunkko (Dark-eyed Junco). Mielenkiitoista että Tummajunkosta on 35 havaintoa Briteistä, mutta vasta nyt ensimmäinen Azoreilta. Laji on havaittu muuten myös Puolassa, vuonna 1963. Azoreiden syksyn kovin laji löytyi 6. marraskuuta niin ikään Florekselta, Preeriakardinaali (Dickcissel). Havainto on vasta toinen Western Palearctiselta alueelta, lintuja oli peräti kaksi yksilöä. WP:n ensimmäinen oli Norjassa 29.7.1981, havaintoa on hieman outoon vuoden aikaan, mutta ilmeisesti hyväksytty Norjan RK:ssa A-kategoriaan?

Israelista, Hula Valleysta löytyi maalle uusi laji, Siperiantavi (Baikal Teal), naaras pukuinen lintu lymyili Hula Lakella perjantaina 6. marraskuuta.

Keskiviikon 4.11.2009 - NE euroopan virtaukset:
 





















Alla klassinen lähtö jenkeistä, 5.11.2009











- Tarsiger team

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti