perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pantanal


28.3.2012

Shiny Cowbird - Pantanal - Mika Bruun

Viimeinen aamu Pantanalissa ja sählättiin lyhyesti lodgen ympäristössä. Paremmat havainnot, lue uudet lajit, jäivät toiseen kertaan. Pihassa oli kuitenkin mm Bare-faced Curassow perhe, pullukoita Capivaroja ja sympaattisia Krokotiileja. Viime mainitusta suurin pihassa lepäilevä oli noin kolme metrinen, se odotti polulla suu auki suomalaisia orneja. Kovasti yritettiin vielä alhaalta saada ns puutelistalta paria lajia, mutta turhaan. Matkalla ylöspäin avomaan lintuja selvästi enemmän tähän aikaan vuodesta kuin alhaalla. Lounas Rio Clarossa josta hoidettiin myös Nanday Parakeet helposti pihasta ja kuvailtiin kesy Solitary Sand pois. Retkeiltiin Pantanalissa noin neljään iltapäivään ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Cuiaban kautta Chapada dos Guimares:iin johon saavuttiin hämärissä. Ylhäällä oli syksyn ensimmäinen kylmä päivä, hieman tuulista ja sumuista. Luonnollisesti paleli vaikka lämpöä olikin reilusti yli 20 astetta. Oltiin jo totuttu mukavaan kosteuteen ja yli 30 asteen lämpöön. Pousada Cambara:n saapuminen oli taas erilaista, hieman eksyttiin pieneen keskustaan. Navigaattori hukkasi sumun takia yhteyden ja käsi GPS näytti vain suuntaa ja koordinaatit. Poliisien mielestä se oli vähintään epämääräisen näköistä touhua. Palaverin jälkeen paikallinen poliisi partio ajoi vilkut päällä läpi keskustan, me perässä. Fabiano tuli myöhemmin sopimaan huomisesta ja kertoi että vastaavaa kohtelua saa täälläkin ainoastaan V.I.P taso, se näköjään näkyin heti päälle päinkin.
Brasilia perinteitä noudattaen etsimme retken ensimmäisen pizzerian. Kerrankin olisi ollut myös muita vaihtoehtojakin, mutta pitäydyimme perinteissä.

Solitary Sandpiper - Pantanal - Mika Bruun

Green Kingfisher - Pantanal - Mika Bruun

Pantanal Wildlife Center - Pantanal - MIka Bruun

Narrow-billed Woodcreeper - ASA 12500

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti