maanantai 9. huhtikuuta 2012

Itatiaia - Rio


6.4.2012

Burnish-buff Tanager - Itatiaia - Mika Bruun

Vika aamu Ype:n ruokinnoilla oli aika perus meininkiä. Lintuja jopa aamulla hieman vähemmän kuin iltapäivällä. Kuviakin syntyi melko vähän. Toinenkin paikallinen kuvaaja oli tullut mestoille. Hieman tuntui olevan molemmilla kuvaaminen alkuvaiheessa, mut kyl se siitä. Hyvä että on innostusta, ilmeisesti koko maassa ornit ovat lisääntyneet reilusti, mikä on tietysti positiivista. Sanoimme hyvästit 1.700 Rs hinnalla, siihen hintaa sisältyi kaikki paitsi juomat, ihan ok. Matkalla pieni poikkeama Penedossa, mutta erittäin pitkäpyrstöinen elis ei ollut näkyvissä - joku toinen kerta sit.
Päivän kuumin hetki mentiin moottoritietä Rio de Janeiroon. Tapahtumia riitti jälleen kerran, nyt kaksi tuoretta moottoripyörä onnettomuutta. Toisessa ei nähty kuin prätkä solmussa ja kypärä 50 metriä eri paikassa, voi vaan arvaila tuloksia. Toisessa valitettavasti nuoripari oli viimeisellä reissullaan, oli ajanut auton perään tuntuvalla nopeudella. Heti tämän perään totesimme elävästi kun kaksiko pujotteli prätkällä liikenteen seassa vaikka muillakin oli vauhtia yli 100 km tunnissa, ja tietty ilman kypäröitä, sekopäitä riittää. IPhonen - Navigonin navigaattori on loistava, ilman pienintäkään virhettä se selvitti reitin nopeasti Copacabanan viereen hotellin edustaan. On se niin helppoa nykyään kun ei tarvitse ihmetellä karttoja. Autotallikin löytyi viereisestä rakennuksesta mukavasti 70 Rs hintaan kahdelta päivältä, edullista. Mikäli auto on siellä kun sunnuntaina lähdetään :) Illalla tutustumista Copacabanan rantaelämään, lintujakin näkyi. Huomenna niitä näkyy oleellisesti vähemmän sillä tulossa turistipäivä, Jeppe ja sokeritoppa ykköslistalla.


Rufous-collared Sparrow - Itatiaia - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti