tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hotel Ypé


2.4.2012

Black Jacobin - Itatiaia - Mika Bruun

Aamuretki hotellista ylöspäin tien loppuun asti. Yllättävän positiivisesti lintuja, kuvaamisesta tosin ei tullut mitään. Tuntui että kaikki linnut piileskelivät tiiviisti bambu pöheikössä, oikeastaan en ottanut yhtään kuvaa parin tunnin kävelyllä. Lopullisesti sumu sekoitti pakan ja valot katosivat miltei kokonaan. Oli hyvä tekosyy palata aamiaiselle. Pitkän aamiaisen aikana sumu katosi melko nopeasti ja ruokinnalle muodostui melkoinen hula baloo. Reilun neljän tunnin päästä huomattiin että onkin jo lounas aika. Muuten kuvaamisen ja lounaan voi hoitaa täällä samanaikaisesti. En muuten tiennytkään että Humminbirdit syövät kädestä. Valitettavasti ei ole oikeaa obtiikkaa tähän tilanteeseen, hemmetin painorajoitukset lentokoneessa. Lopettelimme ruokinnalla neljän pintaan ja siirryimme vielä toviksi uima-altaalle. Sielläkin oli helppoa kuvailla, koska olemme hotellin ainoita asiakkaita. Palvelu pelaa, hillittömät safka valikoimat ovat aika privaatin tuntuisia tällä hetkellä. Täydellinen kattaus meille ja linnuille. Tarjoilijat kiikuttivat hedelmiä ruokinnalle tasaiseen tahtiin, samoin kuin täyttivät kolibri automaattia. Illalla leppoisaa löhöilyä takkatulen ääressä. Aika hieno päivä jälleen kerran.

Green-headed Tanager - Itatiai - Mika Bruun

Sirystes - Itatiaia - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti