tiistai 21. lokakuuta 2014

Mahdollinen ja mahdollinen...

Collared Dove - Turkinkyyhky - Mika Bruun
Suurin odotuksin aamuksi hämärissä alatielle. Aloitettiin Cantinho:sta. Koko laakso alhaalta ylös ja takaisin, eikä mitään. Kalle ja Janne menivät päinvastaisessa järjestyksessä samoin tuloksin. Päätettiin mennä lounaalle Fojoon. Leivän mussutuksen jälkeen paikalle ilmestyi myös saksalais ornit, Thomas ja Jürgen. Kotvasen kuluttua Jürgen alkoi supista saksaksi jotain ja saimme selville sanan Vireo, se riitti. Hyppäsin pystyyn ja katsoin mihin hänen kiikarinsa oli suunnattu. Löysin heti lähimmästä puusta vireomaisen mönkijän josta näin vain pyrstön ja valkoisen alaperän, näytti hyvältä. Samassa lintu lähti sivuttain meistä katsottuna lentoon ja katosi pöheikköön. Juuri kun se lähti näkyi valkoiset siipijuovat hyvin ja lentäessä kirkkaan keltainen rinta joka rajoittui valkoiseen vatsaan. Naamaa en ehtinyt nähdä kunnolla, mutta olin aika varma lajista Yellow-throated Vireo. Mutta ihan näillä tuntomerkeillä ja lyhyellä havainnointi ajalla ei pinnaa heru. Saksalaiselta ei tullut mitään uutta tuntomerkkeihin. Näillä mentiin kuitenkin vauhdilla perään ja atrapilla yritin saada lintua esille. Lällätimme muutkin paikalle mahdollisena lajina, ja kaikki tulikin. Linnusta tosin ei tullut enää uutta havaintoa seuraavaan neljään tuntiin. Harmittavasti mukava laji oli pienestä kiinni, nyt sitä vain ei saatu naulattua. Toivottavasti lintu olisi huomenna paikalla tai löytyisi jostain lähistöltä. Niin kuin eilinen Yellow-billed Cuckoo – Amerikankäki. Tyyppi selvisi yöstä hengissä ja oli jaksanut liikuskella jopa lähes kilometrin kaupan lähistölle. Päivä oli melko surkea, vaikka kaiken piti mennä toisin. Sendarille vietiin sinistä, valkoista ja keltaista kukkaa. Huomenna on The Päivä.

Birds of the Day
Yellow-billed Cuckoo
Black-throated Green Warbler
Lesser Yellowlegs

Windmill - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti