maanantai 2. maaliskuuta 2015

Viimeinen retkipäivä

Coppersmith Barbet - Kilkkuseppä - Mika Bruun
Taas se on edessä, viimeinen päivä tästä retkestä. Aikainen aamu Bangkokin keskustan puistossa, tällä kertaa viereisessä Lumpini Park´ssa. Aamu oli poikkeuksellisesti pilvinen mutta erittäin kostea. Jopa kokeneellekin matkaajalle tapahtuu aloittelijan mokia. Matkaa oli vajaa kilometri ja en muistanut avata kamerareppua sen vertaa että sinne pääsee lämmintä ilmaa. Nimittäin nyt kun avasin sen vasta puistossa, tapahtui hillitön huurtuminen. Viileästä hotellihuoneesta kun lähtee lämpöiseen käy näin. Nyt kesti 45 minuuttia kunnes etulinssi lämpeni saman lämpöiseksi kuin ulkoilma ja huurtuminen loppui. Vihdoin pääsin kuvaamaan, muutaman herkullisen tapahtuman missasin oman mokani takia. Näitä peruslajeja on melko helppo kuvailla puistoissa, linnut ovat melko kesyjä. Valitettavasti aikaa oli rajoitetusti tänään mutta ihan mukavasti ehdin nähdä lintuja. Muutaman kuva raapaisunkin kaikesta huolimatta sain aikaiseksi. Tämän kertainen pieni Thaimaa tournee on ollut leppoisa. Muutama target kohde, Pak Thale/Laem Pak Bia sekä Kaeng Krachan. Vastakohtana loisto hotellit ja palvelut, kuten Bangkokissa oleva www.sukhotai.com Se on paras yksi parhaista jossa olen koskaan ollut. Viisi tähteä ei riitä tälle mestalle, suosittelen. Näin retkellä yhteensä 277 lajia, pari lajia on vielä tarkistettava kuvista ja äänistä. Ehkä sieltä löytyy yksi lisääkin. Seuraava Thaimaan retki onkin järjestettävä itäseen osaan, katkeaisi Thaimaan pinnoissa sataluku, eli 600. Illalla alkaa jyrkkä pudotus kohti arkea. Onneksi reilun viikon päästä pääsen Eilatin lämpöön ja keskelle lintumassoja. Champions of the Flyway tapahtuma on Eilatissa loppukuusta, ja joukkueemme Tarsiger Northern Lights aloittaa hirmuisen pohjustamisen. Seuraavaksi tarinaa siis Israelista.

Asian Pied Starling - Kyläkottarainen - Mika Bruun

Ashy Drongo - Tuhkadrongo - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti