tiistai 13. lokakuuta 2015

Sumua


Black-tailed Godwit - Mustapyrstökuiri - Mika Bruun
Yöllä Corvon ohitti erittäin voimakas ukkosrintama, meteli ja salamointi oli kovaa. Ehdimme onneksi irroitella piuhat ja johdot seinistä, kaikki eivät ehtineet. Guesthousesta meni latureita ja digiboxeja ja muutakin sekalaista epäkuntoon. Aamulla kaikki olikin ohi, ainoastaan kova sumu oli jäljellä. Tarkoitti lähinnä sitä että oli pysyttävä kylän alueella. Juurikaan mainittavaa uutta ei nähty, Pintail - Jouhisorsa oli ehkä paras. Indigo ja Peräsirrit ainoast jenkit edelleen alueella, ensin mainittu yhä hankala nähdä. Kuvia syntyi muutama tava lajeista, mutta valot olivat sumun takia epäsuotuisat. Päivällä alkoi ikävä tihkusade joka oli ikävää kuuroluonteista iltaan asti. Välillä ihan kiva sää ja ajoittain täysin mahdoton retkeillä. Illalla tuuli yltyi ja kääntyi luoteeseen, Cory´s Shearwater - Keltanokkaliitäjiä oli paljon (tuhansia) ilmassa, mutta staijaaminen jäi heikon näkyvyyden takia vaisuksi. Tänään Outer Hebrideilla Wilson´s Warbler, lintuja on siis liikkeellä. Ylä tuulet näyttävätkin neljä seuraavaa päivää hyvältä, täytyy vain toivoa että kausi jo alkaisi. Muuten käy ettei se alakaan meidän aikana ja syksystä tulee huonoin kautta aikain. Huomenna kun kaikki 37 ornia sukeltaa Ribeiroihin, pakko sieltä on jotain löytyä. Näihin tunnelmiin täältä sumujen saarelta tällä kertaa.

Grey Heron - Harmaahaikara - Mika Bruun
Grey Wagtail - Virtavästäräkki - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti