sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Samat vanhat jenkit

Yellow-billed Cuckoo - Amerikankäki - Mika Bruun
Aloitus Da Ponte´sta, ajattelimme jos se Kanada olisi vielä paikalla. Suhailimme Markun kanssa rinteen edes takaisin. Yllätyksiä ei ollut, mikä ei todellakaan ole yllätys. Tuulet ovat syvältä, koillisesta tällä hetkellä. Tosin nekin alkavat toistaiseksi keskeltä merta, joten aika sama. Mutta Kestrel - Tuulihaukka oli löytänyt itsensä tänne. Pohjois Espanjasta lienee tullut, siellä oli eilen lähtö tyynehkö. Huomenna tänne voisi odotella sitä ensimmäistä Siberian Accentor - Taigarautiaista, oli loistava tuuli suoraan Shetlannista tänne. Jotain pitää toivoa, olkoon se sitten tuo, koska niiitä tuntuu olevan liikkeellä. Euroopan puolella jo noin 60 havaittua yksilöä, reilusti enemmän kuin aikaisemmalta vuosilta yhteensä. Ja takaisin Corvolle. Pontan jälkeen tuli radioviesti löytämästämme Bobolinkista, oli edelleen maisemissa. Hölmöiltiin tämä laji olemalla liian hätäisiä, no ei haitannut hirveästi kun oli jo nähty lintu. Iltapäivä kaffeet vedettiin Guesthousilla. Ne keskeytyivät pahasti kun kutsuttiin Amerikankäen olevan paikalla hienosti. Juuri ehdin taxilla Miradourolle kuvaamaan sitä. Vaiheeseen jäi, mutta pari sarjaa ehdin painella ennen kuin tilanne kävi mahdottomaksi. Saaressa muuten ennätyksellisesti orneja, yhteensä tänään 63 komppaajaa. No osan komppailut on vähän sitä sun tätä, mutta luultavasti ulkona käyvät.

Päivän parhaat:
Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka 2
Upland Sandpiper - Preeriakahlaaja 1
American Golden Plover - Amerikankurmitsa 1
Short-billed Dowitcher - Rämekurppelo 1
Pectoral Sandpiper - Palsasirri 3
Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri 1
Spotted Sandpiper - Amerikansipi 1
Lesser Yellowlegs - Keltajalkaviklo 1
Yellow-billed Cuckoo - Amerikankäki 1
Common Yellowthroat - Naamiokerttuli 2
Bobolink - Heinäturpiaali - 1


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti