maanantai 21. lokakuuta 2019

Elämää Corvolla

Corvo Middle Road - Mika Bruun
Lämmin aamu aloitettiin innokkaana Lower Poco do Agua´sta, Kävelimme tarkasti koko Valleyn, mutta tuloksena ainoastaan pari Woodcock - Lehtokurppaa. Säkähdyttävin hetki oli se kun toinen kurppa liiteli ohitseni osittain puiden takana. Tajusin vasta linnun laskeutuessa mikä se oli, en ollut ennen havainnut liitelevää lehtokurppaa. Tavallisesti lähtevät ryskyen, mutta tämä tuli takaa ohitse ja laskeutui kauas eteeni. Jatkoimme surkeaa komppausta Da Ponten yläosaa aina ylätielle saakka. Tämä osuus on vähän haastavampi ja siksi sitä ei varmaan kompata kovinkaan usein. No ei sielläkään kurppia kummempia ollut. Alpine Swift lenteli lähellä Caldeirao´ta selvästi pirteämmin kuin aiemmin, joko osaisi lähteä huomenna pois saaresta. Alas tulessa meillä oli valittavana joko Viiriäis tai Rääkkä komppaus, valittiin Viiriäinen sen takia koska se oli lähempänä tietä. Virhe, sillä mitään ei näkynyt ja Ruisrääkkä olisi ollut mestoilla. Eli se puuttuu edelleen Corvon pinnoista, huomenna paikataan. Illalla tunnin verran meristaijissa, ainoastaan Cory´s Shearwater - Macaronesianliitäjiä. Tämä päivä oli tällainen, linnut vähissä. Eikä huominenkaan hirveästi lupaile parempaa. Mutta koska kuitenkin ollaan Corvolla, ei voi tietää mitä näkee. Sen verran täällä on yllätyksiä vuosien varrella tullut.

Päivän parhaat:

REV - still
Blue-winged Teal - 2 still
White-rumped Sandpiper - still
Glossy Ibis - still
Alpine Swift - still
Pink-footed Geese - 2 still

Yksinäinen Staijari tähystää tyhjää merta - Mika Bruun

Corvo - Mika Bruun

Harvakseltaan kompattu Upper da Ponte - Mika Bruun

Bensajono, 15 autoa jonossa Corvolla, hämmentävää - Mika Bruun

Meristaijia a´la Windmill - Mika Bruun


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti