perjantai 11. lokakuuta 2019

Lisää vahvistuksia

Semipalmated Plover - Kanadantylli - Mika Bruun
Aamulla pienessä sateessa kierrettiin kylän peltoja, aika heikon menestyksin. Muutama SemiPlover hiippaili kentällä tamariskeissä ei mitään. Sateen loputtua päätettiin lähteä laaksoihin, itse jäin do Vinteen etsimään tarvitseville Hooded Warbleria valmiiksi. Lintu oli jälleen todella vaikea, kolmen tunnin ennakko etsinnällä havaitsin sen kahdesti, ja molemmat todella nopeita tilanteita. Vahvistusryhmä saapui kolmen pintaan ja ohjeet annettuani lintu sattui juuri olemaan peruspaikalla. Äänteli muutamia kertoja ja lopetti, eikä taaskaan löydetty sitä pusikosta. Puolen tunnin päästä saimme varoitus atrapilla sen ulos, mutta sattumalta se tuli eteemme niin etteivät sitä tarvitsevat nähneet lintua, joka taas hätäsesti poistui jonnekin. Seuraavat kaksi tuntia olikin sitten hiljaisempaa, eli lintua ei näkynyt loppu päivään. Viisi tuntia laakson pohjalla kävellen hiljalleen erittäin luikasta savista jyrkkää rinnettä ja linnun näki vain he joilla lintu jo oli, muut jäivät odottamaan parempaa huomista. Tällä välin alhaalla kylässä oli pitänyt kiirettä, Bobolink, Yellow Warbler ja jokusia eurooppalaisia lajeja. Kuten Common Swift ja Osprey, molemmat kovia lajeja Corvolle. Illalla yhteissafkalla laskimme että meitä oli jos hieman yli 40 ornia saaressa. Aamulla lienee jo toisenlainen meininki saaressa, jotain uutta mukavaa voisi löytyä. Jokainen silmäpari tulee tarpeeseen.

Päivän parhaat:

Hooded Warbler - 1 (same)
Yellow Warbler - 1 (same)
Bobolink - 1
White-eyed Vireo - 1(same)
REV - 6 today
Osprey - 1
Common Swift - 1

Common Swift - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti