sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Merinisäkkäitä

False Killer Whale - Mika Bruun

 Aamu vedettiin innokkaasti ja tarmolla, ainakin pari kohdetta alatieltä. Ensi löytyi REV - punasilmävireo Lower Cantinho´sta ja sitten ei löytynytkään yhtään mitään. Tarmokkuus loppui jo toisessa laaksossa, eli Cancelaksessa. Se meni lähes vuorikiipeilyksi, kun päätettiin että käydään niin alhaalla kuin on mahdollista. Kyllä, sieltäkin löytyi lopulta se pystysuora seinämä josta vesi virtaa mereen. Takaisin tulo olikin sitten selvästi raskaampaa. Da Ponte jäi puoleen väliin, kun tuli Whitethroat - Pensaskerttu häly. Itse lähdin vain mukaan koska ei ollut muutakaan. Eikä me sitä lintua edes nähty. Mutta tuli jyrkkää ylä-, että alamäki kävelyä, polvet huutavat jo hieman hoosiannaa. Vasta viikko takana ja kaksi edessä, Pohjanmaa on aliarvostettua peltomaisemaa. Iltapäivä oltiinkin merieläin staijissa, piti mennä merilintu staijiin. No, 2cy Kittiwake - Pikkukajava porhalsi Windmill´lta länteen melko läheltä ja Corvon pinna plakkariin. Niin niitä nisäkkäitäkin liikuskeli mukavasti. Noin 40 Common Dolphin, 10 False Killer Whale, muutama jotain Dolphin lajia ja määrittämätön valaskin nähtiin tänään. Great Blue Heron - Amerikanharmaahaikara oli ilmestynyt Old Harbour - Black Beach välille koko päiväksi ja sitä sai kuvata "rauhassa". Illalla ihmeteltiin täyden kuun vieressä möllöttävää Jupiteria ja sen neljää kuuta, näkyivät hienosti. Täällä kun ei ole tuota ylimääräistä valosaastetta. Kylässä on yksi valaistu mainosvalo, pieni punainen lamppu baari oven päällä. Se ei haittaa hirveästi. 

Päivän parhaat:

  • Brown Booby - 2 (samat)
  • Great Blue Heron - 1 (eri kuin aiemmin)
  • Manx Sherwater - 1
  • Arctic Skua - 1 (sama)
  • Kittiwake - 2cy W
  • Lesser Yellowlegs - 2 (samat)
  • Semipalmated Plover - 3 (samat)
  • REV - 3 (samat) + 1 (new bird)
  • Common Whitethroat - 1

Great Blue Heron - Amerikanharmaahaikara - Mika Bruun






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti