maanantai 18. lokakuuta 2021

Meristaijailua

 

Common Ringed Plover - Tylli - Mika Bruun

Aamu venähti pitkäksi, hieman tarkoituksen mukaista niin hiljaista oli eilen. No tänään oli vielä hiljaisempaa. Aamukävely pelloilla ei tuottanut tuo taivaallista. Sendari on hylännyt meidät. Tuulee jostain Grönlannin ja Islannin välistä, eli melko suoraan pohjoisesta. Pohjan pojan puhallukset eivät koskaan ole suotuisia. Päädyimme Windmilleille staijailemaan seuraaviksi viideksi tunniksi. Lähes kaikki muutkin olivat päätyneet samaan, epämääräiseen haahuiluun. Päivän aikana ei havaittu mitään mukavaa lintua. Mutta kalan näin, nimittäin Common Dolphinfish. Kala on kuin mopsi (koira), seinään törmännyt. Jahtasivat silli parvia. Ensin ihmettelin hyppivästä parvesta että mitä noi ovat? Kun tajusin että on iso kalaparvi, samalla huomasin nämä kaksi metriset ja lähes 40 kiloiset vihertävät ihmeet niiden perässä. Hämmentävä näky, hyppivät 4 kertaa silli parvien perässä hienosti näkyviin. Kahvilakin oli syystä tai toisesta kiinni. Onneksi illalla saatiin ruokaa normaalisti. 

Päivän parhaat:

  • Northern Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • REV - Punasilmävireo, 2 (samat)
  • Semipalmated Plover - Kanadantylli, 2 (1 uusi)
  • Pterodroma sp - Viistäjä laji
  • Great Shearwater - Isoliitäjä
  • Manx Shearwater - Pikkuliitäjä
  • Osprey - Kalasääski

Cory´s Shearwater art

Muraali ravintolan seinässä




sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Glossy Ibis

 

Glossy Ibis - Pronssi-ibis - Mika Bruun

Ponta bridge - Pico - Officen ala pellot, neljän tunnin komppaus. Melko hiljaista, ainoastaan yksi REV äänteli Picon alarinteillä. Tuulikin yltyi melko voimakkaaksi. Mutta ei niin että se olisi häirinnyt laaksoissa. Kovasti oli välipäivän makua. Päätimme Markun kanssa palailla takaisin kylälle. Matkalla Glossy Ibis - Pronssi-ibis yllätti positiivisesti laskeutumalla eteemme, tosin en saanut kuin yhden sarjan kun se taas lähti. Kuvaaja peloitti linnun, uusi suomalainen ornisananparsi. Pieni kaffetauko Bombeiroksella ja hotellilla, kunnes päätimme lähteä iltastaijille Windmilleille. Sieltä tuli päivän paras havainto, joka oli melko odottamaton. Wood Sandpiper - Liro nimittäin tuli kuitattua Corvon pinnoihin. Lintu tuli korkealla saaren päällä suoritti ohi lennon ja katosi horisonttiin kaakon suunnalle, jatkuvasti äännellen. Illalla lähes täysi kuu. Aamulla ei ole odotettavissa mitään ihmeitä, tuuli kääntyy pohjoiseen. Grönlannista ei välttämättä tule yhtään kiinnostavaa lajia tänne asti. Mutta uusi retkipäivä on ainakin tulossa, siitä odotetaan jälleen kerran The Päivää.

Päivän parhaat:

  • Northern Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli (sama)
  • REV - Punasilmävireo, 3 (samat)
  • Ring-necked Duck, 4
  • Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri, 2 (samat)
  • Pectoral Sandpiper - Palsasirri (sama)
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, 2 (samat)
  • Wood Sandpiper - Liro



Iltastaiji - Mika Bruun

Yöstaiji - Mika Bruun

The Moon - Lähes täysikuu

Glossy Ibis - Pronssi-ibis - Mika Bruun


   

lauantai 16. lokakuuta 2021

Green Heron - Flores

 

Green Heron - Viherhaikara - Mika Bruun

Aamulla saimme ajatuksen rikkoa sääntöjä. Rule number one - Never leave Corvo. Ja sitten mentiin kohti Floresia, Sendari oli selvästi tietoinen tästä. Sadetta riitti koko päiväksi, laskin Windyn ennustuksesta että reilusti 100 milliä olisi satanut päivän aikana. Ei se ollut enää normaalia, kaatosade jatkui tunnista toiseen.  Lähtökin oli hankalaa, laivaa ei meinattu saada vesille koska iso kauhakuormaaja oli mennyt rikki. Pienen kuskia ei ilmeisesti saatu heti hereille. Lähtö myöhästyi lähes pari tuntia. Lisäksi merimatka oli enemmän kuin jännittävä. Heti lähdössä otin pienen muovipussin käteen penkin takaosasta, sitä tarvittiikin aika nopeasti. Kolmesti puhaltelin. Tietenkin tiesin tämän jo aamiaisella, enkä syönnyt juuri mitään. Kahvit tulivatkin melko samanlaisena pussiin, eihän ne ehtineet olla sisälläkään kuin pari tuntia. Horisontti näkyi ajoittain, mielestäni usein miten oikein päin. Yhteysalus oli kevyttä kauraa Atlantin pyörteissä. Aallot löivät muutaman kerran katon ylikin niin että vesi virtasi takaosassa kunnolla. Ovi oli onneksi auki ja ajoittain pystyi jopa katselemaan liitäjiä, joita oli kivasti liikkeellä. Tosin loppuvaiheessa veneessä oli aika hiljaista. Jutustelu loppui viimeistään siinä vaiheessa kun kojelaudalta putosi lähes kaikki tavarat ja katostakin jotain kiinnitettyä. Eikä se helpottanut yhtään asiaa kun vene kääntyi yli 90 astetta toiseen suuntaan kuin piti. Pari kertaa vene oli myös kallistus vakaajan mukaan yli sallitun. Tuuli oli lähellä Floresin satamaa yli 20 m/s. Taisi olla allekirjoittaneen hurjin venematka. Perille kuitenkin päästiin, vuokrattiin auto ja paineltiin kohti Faja Grandea. Poco Ribeira do Ferreiro oli paikan nimi jossa Green Heron - Viherhaikara oli ollut jo reilun viikon paikalla. Harmi vain ettei suunnittelemiani kuvauksia voinut suorittaa koska vettä tuli kaatamalla, linnun löytäminenkin tuotti tuskaa. Lopulta Ilkka löysi linnun isojen lehtien alta kyyryilemästä. Noin tunti jäi aikaa ihailla paikkaa ja lintua, joka piileskeli suurimman osan ajasta suurten lehtien takana. Alunperin meillä piti olla peliaikaa noin viisi tuntia. Takaisn tulo sujui normaalisti koska oli vain suuria maininkeja, eikä tuullut juurikaan. Aikaa meni nyt vajaaseen kahden tunnin tulomatkaan verrattuna ainoastaan 40 minuuttia. Juuri kun tultiin satamaan Guesthousesta tuli ilmoitus että Cape May Warbler oli otettu kiinni ja se on terassilla kädessä. Ehdimme paikalle juuri ja juuri. Tosin olen näiden harvinaisten lintujen rengastuksesta täysin erimieltä. Miksi niitä pitää rengastaa, koska ei ole kyse määrityksestä tai muustakaan syystä kuin pelkästää "ihailla" lintua. Täältä on parituhatta kilometriä joka paikkaan, tuskin siitä kontrollia kukaan saa. Kaiken lisäksi kun se päästetään hämärissä vapaaksi vieraalta paikalta, se ei edes selviä ensimmäisestä yöstään pultti jalassaan.

Päivän parhaat:

  • Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli
  • Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki (sama)
  • Green Heron - Viherhaikara (Flores)

Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka - Flores



Poco Ribeida do Ferreiro - Flores

Yhteysaluksen (Ariel) laskua

Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli - Mika Bruun

perjantai 15. lokakuuta 2021

Grey-cheeked thrush

Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas - Mika Bruun

Aamu aloitettiin Swainson´s Thrust - Korpirastaalla joka oli ollut paikalla jo edelliset neljä päivää. Olimme jo keskiviikkona yrittäneet sitä, mutta emme nähneet. Eilen se oli taas nähty Fojossa, joten päädyimme aloittamaan sieltä. Lintu löytyikin heti kun auto pysähtyi, samassa paikassa edelleen. Mutta lintu häipyi ennen kuin ehdimme katsoa sitä kiikarilla. Odotimme puoli tuntia kunnes lintu palasi metsästä takaisin Picnic placelle. Muutamat kuvat välittömästi ja sitten alkoikin pohdinta. Tämähän näyttää Grey-cheeked Thrush - Tundrarastaalta. Myös Britit olivat samaa mieltä. Alko uusi pohdinta siitä milloin laji on vaihtunut vai onko tämä yksilö ollut tässä aina. Markku joutui lopulta kävelemään sellaiseen paikkaan mistä pääsi kentille, saimme lähetettyä kuvat ryhmään ja kertoa että täällä oli uusi rastas. Swedut olivat aluksi sitä mieltä että allekirjoittaneen kuvat olivat huonoja, eikä niistä pystynyt sanomaan lajia. Lopulta saimme tyydyttävän vastauksen Guesthousista kun kuvia oltiin katsottu myös muiden laittamina faceen. Aiempi lintu tosiaan oli Swainson´s, uusi sen sijaan Grey-cheeked. Kahden linnun teoria olikin tällä kertaa todellista. Heräsi tietysti kysymys siitä, milloin laji oli vaihtunut? Se selvinnee pienellä tutkimisella, mutta ainakin osa on vain kuitannut lajin katsomatta lintua. Tämä lienee tuttua Suomestakin. Samaan aikaa ihmettelimme jälleen Suomen havaintoja 70-luvulta juuri näistä lajeista. Mitähän nekin ovat oikeasti olleet? Näiden kanssa jengi menee edelleen sekaisin ja nyt on kirjallisuutta ja netti josta näkee kuvia heti. Siitä huolimatta menee väärin. Niin eikä näistä ole edes suljettu Bicknell´s Thrush´a (ei tietoa suom. nimestä) pois. 70-luvun havainnot sen aikaisella kirjallisuudella ja kokemuksella ovat täyttä sekoilua. Ei ole mitään varmuutta mitä silloin on nähty, onko edes nähty Catharuksia? Mutta palataan jälleen Corvolle. Tämän huvittavan episodin jälkeen nousimme Cancelaksen ylös, josta puolesta välin koukkasimme Whale watching paikan läpi ylätielle. Radiolla kyselimme mikä oli tilanne Prothonotary paikalla. Vastaus oli melko hiljainen, lintua ei ole nähty tänään. Emme menneet paikalle, jatkoimme kohti kylää. Pienillä koukkaisulla olimme ilta kuudelta kaupalla. Ehdimme juuri sopivasti ostaa tarvikkeita, ennen kuin se sulkeutui. 13 kilometrin kävely oli tehnyt tehtävänsä, illallinen otti jo koville. Huomiselle luvattu sadetta koko päiväksi. Taas ollaan todennäköisesti alhaalla. Ylhäällä nimittäin sataa jatkuvasti ja näkyvyys on nollan tienoilla. 

Päivän parhaat:

  • Prothonotary Warbler - Kolokerttuli (sama)
  • Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas (sama)
  • Northern Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • REV - Punasilmävireo, 2 (1 uusi)
  • Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri (samat)
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri (samat)
  • Pectoral Sandpiper - Palsasirri (sama)
  • Spotted Sandpiper - Amerikansipi (sama)
  • Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka (sama)

Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas - Mika Bruun

Starling - Kottarainen - Mika Bruun

Azores Chaffinch - Azorienpeippo (tuleva splitti) - Mika Bruun












 

torstai 14. lokakuuta 2021

Semipalmated Plover

 

Semipalmated Plover - Kanadantylli - Mika Bruun

Ennusteen mukaan piti olla kova tuuli ja paljon sadetta, no ei ollut. Oli aika perustuuli ja sadekuuroja. Melko turhaa viivyttelimme aamupalaa, eikä kellokaan ollut soimassa. Lähdettiin kävelylle sadekuurojen välissä noin yhdeksän maissa. Liian myöhään, tosin tuskin olisimme tuulimyllylle raahautuneetkaan, koska ei ole kaukoputkia mukana. Sweduilla on, Olof ja Mårten huusivat radioon Gannet tyyppinen lintu lännen suuntaan. Osoittautui myöhemmin mahdolliseksi esiaikuiseksi Red-footed Booby - Punajalkasuulaksi. Selviää mahdollisesti myöhemmin kun kuvaa saadaan tulkittua paremmin. Olimme sadekuuroilta suojassa ravintolan terassilla useampaan kertaan. Muutoin hiippailimme sataman ja lentokentän välissä. Dela ja SemiPee kävivät tutuiksi tänään. Jälkimmäinen on tuottanut tuskaa, seitsemään päivään se ei ole osunut Suomi ryhmälle alkuunkaan. Aloimme jo epäilemään koko linnun olemassa oloa, onneksi se löytyi lopulta. Dela - Rengasnokkalokki kesyyntyi satamassa tämän päivän aikana, ja kaikki kävivät kuvaamassa sitä. Lokakuisia lintuja ei ole montaa nähtykään aiemmin täällä. Nyt vielä varsin mukavasti. Sadekuurojen kaikottua kaikki lähtivät maastoon, ja uusi tulokas löytyikin Upper Fieldsilta, Scarlet Tanager - Tulitangara. Länsi tuuli alkoi puhaltamaan täällä puolenpäivän aikoihin ja aamuyöstä voisi tullan taas kaikenlaista mukavaa saareen. Katsotaan huomenna oliko taas The Päivä.

Päivän parhaat:

  • Prothonotary Warbler - Kolokerttuli (sama)
  • Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli (sama)
  • Scarlet Tanager - Tulitangara
  • Grey.cheeked Thrust - Tundrarastas (sama)
  • Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki (sama)
  • Semipalmated Plover - Kanadantylli (sama)
  • Fea´ s Petrel type
  • Red-footed Booby (presumed)  

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun


keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Vaatimatonta

 

Collared Dove - Turkinkyyhky - Mika Bruun

Päivästä tuli hyvin vaatimaton. Komppasimme nelistään (Markku, Mikko, Ilkka ja allekirjoittanut) koko alaosan. Ei yhtään mitään uutta. Paitsi kuvasta myöhemmin määritetty Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas. No Alpine Swift - Alppikiitäjä porhalsi yli, sekin näkyi huonosti. Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli oli vakio paikalla, eli surkeasti näkyvissä. Esimerkiksi puolalaisilta jotka saapuivat tänään, laji jäi hoitamatta. Vain yksi REV oli uusi jenkki saarella, sekin on voinut vain siirtyä alemmaksi ylhäältä. Vaikea sanoa. 6 uutta miehittäjää saapui iltapäivällä, nyt meitä on noin 40. Saattaa olla tämän syksyn maksimi menossa, perjantaina tulee ja lähtee jota kuinkin yhtä paljon. Aamuksi luvattu hirveää keliä, tuulta noin 20 m/s, onneksi hieman hellittänyt eilisestä ennusteesta. Mutta sadetta tulee sentti tunnissa, ainakin kolmen tunnin ajan. Ei tarvitse herätystä aamuksi, lepopäivä tekee kaikille terää. 

Päivän parhaat:

  • Prothonotary Warbler - Kolokerttuli (sama)
  • Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli (sama)
  • Grey-cheeked Thrush - Tundrarastas 
  • Norther Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • Upland Sandpiper - Preeriakahlaaja (sama)
  • Cliff Swallow - Amerikanpääsky, 2 (samat)
  • Rough-legged Buzzard - Piekana (sama ssp sanctijohannis)
  • Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka (sama)
  • Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri, 2 (samat)
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, 3 (1 uusi)
  • Pectoral Sandpiper - Palsasirri
  • Alpine Swift - Alppikiitäjä

Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli

Westside - Länsikärki - Mika Bruun




tiistai 12. lokakuuta 2021

Prothonotary Warbler

Prothonotary Warbler - Kolokerttuli - Mika Bruun

Aamu aloitettiin vuodari yrityksellä, Swainson´s Thrush oli eilen paikallisena jokusen tunnin Fojo Picnic placella. No eilen oli eilen, ja tänään uusi päivä. Päätimme tehdä kuitenkin jatko koukkauksen Fojon rinteillä, reilu pari tuntia meni tässä rauhallisessa laaksossa. Ainut hieman mielenkiintoisempi lintu(t) oli REV - punasilmävireo. Hieman vingutin perinteilessä paikalla nauhaa, ja hopsan lintu pelmahti selän takaa oikeasti kahden metrin päähän tukka pystyssä sähisemään. Ei siinä pystynyt kuvaamaan, eikä iPhonella edes videota ottamaan kun siinä se ääni juuri soi. Hienosti tuli kuitenkin esille. Puolen tunnin päästä tuli toinen kun soitimme vähän parempaa Vireota. Tosin jäi aavistuksen epäselväksi olisiko tämä olla sama, mutta matkaa siitä oli jonkun verran ja tämä piti reviiriä tällä alueella. Tielle tultuamme Markku lähti tarkistamaan verkkoyhteyksiä, paikalta joutuu kävelemään 150 metriä "väärään" suuntaan että saa yhteyden. Koskaanhan ei tiedä, mitä yllätyksiä WhatsUp kertoo. Nyt mies tuli kovaa vauhtia käsinyrkki pumppausta näyttäen mäkeä alas. Lähdettiin Ilkan kanssa heti kävelemään ylämäkeä kohti päätietä. Sendari lähetti spaljon positiivisia, mutta myös hieman positiivisia viestejä. Pinna olisi tulossa, mutta ei kaikille. Olin tällä kertaa se joka ei tulisi pinnaa saamaan. Kyseessä oli Prothonotary Warbler - Kolokerttuli. Lintu oli löytynyt 20 minuuttia aiemmin läheltä Lighthouse Valleyta. Koska nopea kävely ei tällä kertaa oikein onnistu, päätimme siirtyä Officeen (risteys ala- ja keskitiellä). Siitä se taxi menee ohi joka tapauksessa. No nyt ei mennyt, vakio taxi oli kiinni turistikyydeissä ja muut taxit eivät vastanneet. Kävelymatkaa oli noin 2 kilometriä ylämäkeä. Reilun puolen tunnin odotuksen jälkeen ainut taxi tuli vihdoin rauhallisesti takaisin, ja saimme kyydin. Melkein viimeisinä ilmaannuimme pelipaikalle, mutta lintu oli kuitenkin pian kaikkien hoidossa. Näin ne bloggerit kaatuvat, laji oli hoidettu ainoastaan neljällä (PAC, Paul Frech, Jean-Pierre Jordan ja minulla). No lintu oli paljon makeampi kuin viimeksi puoli kuolleena nähty lintu. Kuvaaminen otti jälleen koville, kovaa sinkoilua ylös/alas. Aina oksaa edessä ja lintu kateissa, eikä kuvaustilanteilla mässäilty. Pari tilannetta oli, mutta en vaan ehtinyt. Lopulta kuuden tunnin päästä ehdin saada yllä olevan kuvan. Siihen täytyykin olla tyytyväinen, kiitettävä tällä kertaa. Kävi tuuri. Juuri ennen auringon laskua ehdittiin takaisin Guesthouseen. Nyt on pukannut melko mukavaa lajia. Huomista odotellessa. Ennuste näyttää että torstaista tulee varsin mielenkiintoinen. Ennusteen mukaan täällä tuulee lähes 30 m/s. Lähtö tuulelle on oikea, North Carolina. Selvästi eteläisempi kuin normaalisti ja vielä kun tiedetään se, että Nova Scotiaan ja Newfoundlaindiin harvinaisuudet tulevat nimenomaan lounaisella tuulella. Sää näyttää enemmän kuin lupaavalta. 

Päivän parhaat:

  • Prothonotary Warbler - Kolokerttuli
  • Cape May Warbler - Rusoposkikerttuli (sama)
  • Northern Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • Cliff Swallow - Amerikanpääsky, 2 (samat)
  • REV - Punasilmävireo, 5 (2 uutta)
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, 2 (samat)

REV - Punasilmävireo - Mika Bruun

Prothonotary Warbler - Kolokerttuli - Mika Bruun

Sateensuoja kuvassessiolla

PAC lepotauolla Prothonotary löydön jälkeen