lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lintupäivä

Black Bush Robin - Mustaruostepyrstö - Mika Bruun
Ennen aamiaista retki suunniteltiin North Beachille ja lintuasemalle. Heti aamusta huomasi, vaikka oli hieman viileää, että on tulossa lintupäivä. Uusia muuttajia oli saapunut, Ruostepääskyä, Hietatiiroja ja Oenantheja sekä vähän hyönteissyöjiäkin. Pikaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme menopelin kohti ylänköä ja tarkemmin Neot Smadar´n altaille. Paikalla pienen käläilyn jälkeen pääsimme liikkeelle, ja jo 50 metrin jälkeen alkoi tapahtua. Jaloistani lähti jokin musta seuraavaan pusikkoon, en nähnyt oikein mitään muuta tuntomerkkiä linnusta. Ainoastaan epäilin heti kun se oli pusikossa, hetken kulutua lintu tulikin esiin uudelleen. Pyrstön levityksistä ei voi erehtyä, elis napsahti, Black Bush Robin. Lintu on Israelissa joka vuotinen, mutta ainoastaan vain muutama yksilö vuosittain. Saimme hölytettyä koko Birdfestival jengin paikalle suht nopeasti Jotvatasta ja kaikki olivat tyytyväisiä tämän jälkeen. Jatkoimme komppaamista, samaan aikaan kun jengi iloitsi ensimmäisestä linnusta Eva löysi toisen alueen vastakkaiselta puolelta, tämä onkin ihan peruskamaa. Sain onnekseni kuvata hieman lintua rauhassa ennen kuin iso porukka tuli mestoille, ja onneksi tuli muutama onnistunutkin kuva. Alueella oli muutenkin kivasti lintuja ja aika vierähti nopeasti. Päätimme siirtyä viereiselle Kibbuzille mutta portti oli sapattipäivän takia kiinni. Samoin kävi aiotulle kahvila tauolle, sapatti vei voiton. Parin tunnin komppaus the Secret Valley´lla oli niin ikään mukava. Tuli uusia lajeja kuten Scrub Warbler, Bar-tailed Lark ja White-crowned että Hooted Wheatear ja muita kuivan alueen lajeja. Iltapäivän lopuksi siirryimme K20 altaille jossa olikin mukavasti kahlaajia, mm White-tailed Lapwing. Retki loppui epätoivoiseen yritykseen K19 altaalle, jonne piti tulla Lichtenstein´s Sandgrouse, ei tullut. Illallisen jälkeen mielenkiintoinen esitelmä Sooty Falcon´sta by Meydad Goran. Laji on melko uhanalainen, maailmankanta on ainoastaan noin 1.000 paria. Niistä Israelissa pesiin 10% ja melko pienellä alueella. Tälä retkellä emme niitä näe, sillä ne saapuvat vasta toukokuussa. Lajeja päivälle ynnäsin 94, yhteislajimäärä on vielä vaatimaton 130.

Blackstar - Mustapyrstötasku - Mika Bruun

White-tailed Lapwing - Suohyyppä - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti