torstai 14. maaliskuuta 2013

Eilat

Afrikanhanhi - Egyptian Goose - Mika Bruun
Pakkasaamut jäivät tänään taaksen kun suuntasimme kohti Eilatia. Perillä odottikin mukavat 37 astetta, Lamminsalon mukaan Kuusamossa oli saman verran asteita, mutta merkki edessä oli eri kuin täällä. Kaikkien sähläyksien jälkeen pääsimme pikaiselle retkellekin. Tsekkasimme nopeasti K19 altaan, rajaojan ja North beachin. Parhaaksi havikseksi jäi Peltotulkku ja Afrikanhanhi, oikeasti villejä ja vapaita. Täysin eri fiilis kuin esim Hollannissa :) Allekirjoittanut sain jokusia WP´n pinnoja koska ei ole aiemmin tässä lähinaapurissa vieraillut, taisi tulla jopa eliksiäkin. On se niin kiva ruksia pinnoja :)
Hotelli ei ole mikään viiden tähden mesta, antaisin kuitenkin kaksi tähteä. Toinen siitä että tämä on viereinen talo Eilatbirdfestival´n hotellista, Agamim´sta. Autonkuljettajani E. Valsta näet asuu siellä. Toinen pinna tulee uimaaltaasta, se antaa pikkuisen fiilistä kun hämärissä tulee ja lähtee hotellilta. Naapurihuoneesta kuuluu keskustelu samaan tapaan kuin avoimesta komerosta, olenkin jo pariin kertaan tarkastanut vaatekomeron ettei vaan siellä olisi paikallinen perhe.
Aamulla alkaakin tosi retki, lähtö neljältä Eilatin hemmojen kanssa Nizzana & Negev kokopäivä retkelle. Eiköhän siellä jotain mukavaa näe. Ainakin kukkaloistoa, sillä aavikko on "vihreänä ja värimerenä" kun on satanut talven aikana niin paljon. Toisaalta täällä oli valtava kulkusirkka parvi, kuulema 12 km pitkä joka tuhosi paljon. Mutta myös paikalliset tuhosivat kun myrkyttivät täydellä teholla viljelyksiään, siinä sivussa meni kehrääjiä, trappeja ja muuta vähälukuista lintua sivussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti