tiistai 26. maaliskuuta 2013

Negev

Crowned Sandgrouse - Kruunuhietakana - Mika Bruun


Illallinen yöretki tuntui kuupassa kun herättiin kahdelta. Suuntasimme menopelin kohti Nizzanaa, kahvihetki Mizpe Ramonissa ja perillä aamu kuudelta. Hieman myöhässä, aurinko ehti nousta. Toisaalta ei menetetty ehkä mitään, samaa settiä tuntui olevan ilmassa. Pääosin ”kanojen” aamulento oli Pin-tailed Sandgrouse, oikeastaan ei nähty muita lajeja. Alueella oli kuitenkin 7 Maqueen´s Bustard ja 15 Cursoriusta sekä lisäksi paljon Lyvakeja että Pikkukiuruja. Jokunen Macro lenteli myös epämääräisesti alueella. Ezuzin alueella näimme 6 Arovarpusta ja 22 Crowned Sandgrouse joita päästiin hieman kuvaamaankin. Tunnissa muutti 16 Käärmekotkaa ja sekailainen määrä perussettiä. Paluu matkalla kuvailimme mm Kahlaajapääskyä, Arohihaa Milkkareita ka Kattohaikaroita. Myös Kulkusirkat aiheuttivat ihmetystä, muutaman kilometrin pituinen parvi oli velmun näköistä. Autolla ajaminen parvessa oli epämukavaa ja niinpä se olikin tehtävä rauhallisesti. Toiset vetivät parveen aika vauhdilla, oikein en ymmärrä sitä. Koomisesti ajoin vahingossa Sede Bogerin ohitse ja niin puistoalue jäi komppaamatta. Ehkä hyvä niin, sillä paluumatkalla keksimme että ehdimme K19 altaalle Lichschtestein´s Sandgrouse tuloon iltajuomiselle. Tällä kertaa meitä onnisti, yhteensä viisi lintua saapui juomaan altaan reunalle lähes pimeässä. Taas erittäin onnistunut päivä.


Long-legged Buzzard - Arohiirihaukka - Mika Bruun

Collared Pratincola -  Kahlaajapääsky - Mika Bruun

Brown-headed Raven - Arokorppi - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti