sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Ring-billed Gull

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun

Sadepäivä alkoi hitaasti. Vasta yhdeksän pintaan pääsin ulos, muita ei näkynyt. Sade oli juuri loppunut, tarkistin satamat ja jäin tuhkusateen jumittamana ravintolan lipan alle suojaan istuskelemaan.  Cory´s Shearwatereita lenteli ja jokunen Azorienlokki, vai mikäliesuominiminen, paikallinen kuitenkin.  Hetken kuluttua huomaan että joku toinenkin on päättänyt lähteä kokeilemaan välikelin kenkiä ulos. Samalla huomaan pienemmän lokin kiitoradalla, myös hän havaitsee lokin. Hänellä alkaa pieni paniikki. Minulta molemmat ovat aavistuksen liian kaukana, tosin hahmosta olen aika varma että orni on Thierry. Hetken kuluttua selviää lajikin WhatsUpin kautta, Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki. Samassa lintu lehteen lentämään lähemmäs, ja laskeutuu jokseenkin toiselle puolelle kenttää. Harmittelin tilannetta, sillä kamera on tällä retkellä ajoittain liian raskas kantaa. Kevään sairastumisesta toipuminen tuntuu olevan vielä pahasti kesken. Päätän kuitenkin lähteä hakemaan kameraa, sillä tänään tuskin näkyy parempaakaan lintua. No ei ollut yllätys että lintu oli lähtenyt kun 20´n minuutin päästä palasin. Mutta onneksi se palasi hieman myöhemmin ja kameralle oli käyttöä. Päivä meni aika tarkalleen ravintolan terassilla staijatessa,  ohella kahvittelussa ja sateen pitämisessä. Ne joilla oli kaukoputki yrittivät parhaan mukaan staijailla sillä merelle. Paras merihavainto oli Rissa, sen nuijasin. Olin ilmeisesti kiertämässä tamariskejä silloin. Päivän toinen jenkki oli White-rumped Sand - Valkoperäsirri, niitä lenteli päivän aikana parikin lintua ympäri rantoja ja lentokenttää. Muutoin oli aika tylsä päivä. Myöhään iltapäivällä tuli risteilyaluksesta Corvon pinna. Koskaan aiemmin ei ole näkynyt moista vekotinta näillä vesillä. Piti oikein googlata mikä oli homman nimi. Kohtuullisen hinnakas risteily oli toteutettu Kanarialta. Kiertää kaikki Azorien saaret, varmaan käy useimmissa maissakin. Ymmärettävistä syistä ei täällä. Kiertoveneily kestää 12 päivää ja hintaa näkyi olevan halvimmillaan noin 7.500 euroa. Aavistuksen kalliimpi kuin Ruotsin risteily, ymmärettävästi hytitkin olivat hieman suurempia ja kattavampia. Illalla idän suunnalla näyttävää salamointia, toivottavasti pysyykin siellä. Aamulla pitäisi taas päästä oikeasti maastoon. Sillä eilen saapuneet linnut ovat vielä paikalla, huomenna on vielä aikaa löytää ne. Tätä lopetellessa alkoi hirmuinen kaatosade, ehkä se ukonilma ei mennytkään ohi.

Päivän parhaat:

  • Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri
  • Upland Sandpiper - Preeriakahlaaja
  • Black-legged Kittywake - Pikkukajava

Hapag-Lloyd Cruises

Ring-billed Gull - Rengasnokkalokki - Mika Bruun








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti