torstai 21. lokakuuta 2021

Vila do Corvo

 

Sanderling - Pulmussirri - Mika Bruun

Pakollinen välipäivä, kahden rankan päivän jälkeen. Suomi ryhmä pieneni jälleen, eilen lähti setä miehet, Jouni, Seppo ja Jari. Tänään Markku, monien mutkien ja lentojen kautta. Alhaalle jäi yllättävän paljon porukkaa, ehkä eilinen mahdollinen Trindade Petrel kiinnosti edelleen. Merilinnut olivat valitettavasti liian kaukana heti aamusta, eivätkä illallakaan tulleet tänään lähelle. Muutoinkin päivä oli hiljainen lintujen suhteen. Heikkotuulinen ja suorastaan painostavan kuuma, vaikka lämpötila oli se melko normaali 23 astetta täällä aöhaalla. Ylhäällä on sopivampi, eli pari astetta vähemmän. Kiertelimme koko päivän alhaalla kylän ympärillä ja parhaaksi lajiksi jäi tuttu Semipalmated Plover - Kanadantylli. Itse olin väärällä  puolella kylää kun lintu oli hyvin kuvattavissa. Omat kuvaukseni jäivät pulmusirriin. Auringonlaskun aikaan olin menossa illalliselle ja viime hetkellä ennen ravintolaan sain idean kuvata tuulimyllyistä silhuettia. Annoin putken Ilkalle ja lähdin nurmikon poikki kohti myllyjä. Pääsin tamariskien reunaan ja edestäni ponnahti päivän paras lintuhavainto. Redwing - Punakylkirastas lähti edestäni äännellen ja nousi taivaalle kohti Floresta. Olin enemmän kun hämmentynyt, otti korkeutta ja katosi etelään. Vasta Corvon kolmas havainto. Neljä päivää aiemmin Magnus Robb oli yö äänittänyt kutsuäänen Fojossa, mahdollisesti sama lintu, tai sitten ei.

Päivän parhaat:

  • 1st-winter male Black-throated Blue - Sinikerttuli (sama)
  • 1st-winter male Northern Parula - Tiaiskerttuli (sama)
  • 1st-winter female Scarlet Tanager -Tulitangara
  • REV - Punasilmävireo, 2 (samat)
  • Redwing - Punakylkirastas
  • Semipalmated Plover - Kanadantylli
  • Osprey - Kalasääski (sama)
  • Pectoral Sandpiper - Palsasirri (sama)
  • Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri (sama)
  • Spotted Sandpiper - Amerikansipi (sama)
  • Glossy Ibis, 2 (samat)
  • Eurasian Moorhen - Liejukana (sama)
  • Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka, 4 (samat)

Osa poistui mantereelle

Corvo Old Town 

Windmill - aamustaiji

New Harbor - Iltastaiji


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti