keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Munakiisseli

Dickcissel - Preeriakardinaali - Mika Bruun 
Aamulla yritimme löytää Cape Verde Farmilta myöhään eilen ilmoitettua mahdollista Waterthrushia. Onnettomin tuloksin vaihdoimme paikkaa. Kiitoradan päässä lähellä rantaa Grey Phalarope - Isovesipääsky teki ohilennon. Hetkeä myöhemmin pelästytimme Black-crowned Night Heronin ilmaan tamariskeista. Oli olevinaan kiire, lentokentälle, ei en ole lähdössä. Liput piti mennä muuttamaan koska rouva SATA muutti viikko sitten lentoni jostain kumman syystä niin että kun marraskuun alkupäivinä lähden täältä 13:05 Hortaan, jatkolentoni lähtee sieltä neljä tuntia aikaisemmin. Näppärää. No onneksi sain selvitettyä asian vielä paremmin päin itselleni. Niin että lähden Terceiralle ja saan retkeillä siellä koko päivän. Siellä vielä odottaisi ainakin kolme WPn pinnaa. Muutoin olisin odotellut jatkolentoa Lissabonissa vuorokauden. Enkä edes joutunut maksamaan mitään yhdestä välilennosta. Lähes heti kun olin saanut selvitettyä lennot, tuli hälytys Lapan pelloilta, ylhäältä. Dickcissel - Preeriakardinaali oli kuvattu ja se puuttuu pinnoista. WPn kuudes, ja Corvon neljäs havainto. Taxilla kiireesti perille ja tunnin verran ihmettelyä, koska lintu oli kadonnut. Siihen se kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä ja lähes kaikki saivat tarvitsemansa pinnan linnusta. Dokumentti kuvankin sain nopeasta tilanteesta, näkee siitä ainakin sen että se on nuori naaras. Lintu teki jälleen katoamistempun ja päätimme noudattaa samaa jo hyväksi koettua kaavaa, eli palata Tennessee Valleyn pirullista rinnettä takaisin kylään. Kannattihan se taas, sillä vanha tuttu, Blackburnian Warbler - Tulikurkkukerttuli löytyi lähes samalta paikalta kuin mistä sen kolme päivää sitten löysin. Kiireinen kaveri hävisi jälleen johonkin katajien kätköihin muutamassa minuutissa. Onneksi melko moni sai sen vihdoin pinnoihinsa. Illalla saivat kaikki loputkin, onneksi. Ennen ruokailua aivan poikkeuksellinen puolentoista tunnin varusteiden huoltotauko. Illalla pienet juhlat Janne K:n 700:n katkaisulle.

Black-crowned Nightheron - Yöhaikara - Mika Bruun

tiistai 17. lokakuuta 2017

Välipäivä

Surf Scoter Pilkkaniska - Mika Bruun
Jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Eli alatielle, kompattiin loput perinteiset paikat alatien varresta. Aloitimme Cantinho´sta, hieman Cancelaa ja kevyttä kävelyä takaisin päin. Matkalla paljon orneja ja pysähdyksiä. Kukaan ei havainnut ainuttakaan jenkki varpuslintua. Tuuli oli edelleen kovaa, mikä saattoi hieman häiritä lintujen löytämistä. Mutta tyhjältä laaksot nyt tuntuvat. Tämän retken ykköspaikalla sen sijaan oli vielä säpinää. Vieressä Resevoir´lla oli Upland Sandpiper - Preeriakahlaaja edelleen, hälytys tuli myös Blackburnian Warbler - Tulikurkkukerttulista, tosin sen näki vain yksi vaikka melko pian paikalla oli noin 30 harrastajaa aina pimeään asti. Samalla löytyi Azoreiden toinen ja Corvon ensimmäinen Pensaskerttu, onnistuin näkemään sen. Olenkin nähnyt molemmat Peket Azoreilla, se ensimmäinen oli 2011 Terceiralla, Capo da Praia´lla. Ylhäällä kuulin että Surf Scoter - Pilkkaniska oli jälleen satamassa. Kaupan kautta menin rauhassa paikalle, ja matkalla tullut häly tavallisesta Yöhaikarasta oli hieman hämmentävä, koska tuulet ovat olleet lännestä. Tosin on jenkeissäkin niitä. Sattumalta näin linnun vielä lentämässä kentän yläpuolella, joten toinen Corvon pinna oli selvä. Päivän ainoa kameran ulkoilutus oli lyhyt ja ytimekäs, muutama sarja muistoksi "surffiankasta". Huomenna on uusi päivä, ja välipäivä jälleen.

Cantinho - Mika Bruun

New Harbour - Mika Bruun
Surf Scoter Selfie - Mika Bruun
Ravut maistuivat Pilkkaniskalle rantakivistä - Mika Bruun
Päivän reitti, 12,53 km

Tyhjennyspäivä

Surf Scoter - Mika Bruun
Aamulla satoi kaatamalla ensimmäiset puolitoista tuntia, joten lähtö viivästyi. Sitä viivästytti lisää heti sateen tauottua satamassa ollut nuori Surf Scoter - Pilkkaniska. Pääsimme lopulta lähtemään Markun kanssa laaksoihin. Valitsimme Fojon aloituspaikaksi, hieman eilinen painoi molempien jaloissa ja päätimme olla ainoastaan alaosissa. Perinteisessä hedelmätarhassa soittelin puuttuvia ja mahdollisia Vireo lajeja, lopulta päädyin siihen tavalliseen Red-eyed Vireo - Punasilmävireoon. Eikä mennyt kauan kun lintu pelmahti lähi puihin hönnistelemään ääntä, en jaksanut kiusata kaveria sen pitempään. Oli ihan kiva alku päivälle, valitettavasti myös ainoa parempi metsälaji. Komppaus Fojossa ei tuonut muuta, eikä sen ihmeemmin Ponta muutosta tilanteeseen. Tuuli hieman haittasi kuuluvuutta, mutta niin se useimmiten täällä haittaa. Muutkin ryhmät joutuivat tyytymään samaan lajiin, päivän saldoksi tuli neljä yksilöä. Lopetimme laakso retkeilyn vähän yli neljään ja tarkoitus oli mennä etsimään jälleen vilahtanutta Amerikanliejukanaa. Mutta huoneeseen päästyämme tuli häly Northern Waterthrush - Rantakerttulista, ja lisäksi Tennessee Valleysta. Rasittava juoksu taas edessä, sillä haluan nähdä linnun kunnolla, ja saada ehkä kuviakin, joten pakko lähteä. Markku jäi virnuilemaan alas, ja mittaamaan aikaa kauan kestää hälystä taxilla eka kilometri ja juosten jyrkkää polkua ylös. Tulokseksi tuli melko tarkalleen puoli tuntia, hotellilta nimittäin voi katsella taaperrusta livenä. Että tällainen ilta treeni ja reidet hapoille. Se olikin ainoa saavutus, sillä lintua ei tietenkään näkynyt. Saareen saapui tuli yhteensä, kun poistunut vähennetään 10 uutta. Suomalaisista tulivat Jouni, Ilkka, Janne ja Tero. Nyt mennään maximi Suomi miehityksellä 12. Tällä hetkellä saaressa yhteensä 68 Corvon miehittäjää. Mikä on uusi ennätys, se tosin lyödään heti keskiviikkona mikäli saareen pääsee tuulen puolesta. Tänäänkin laskeutuminen vedettiin kertaalleen ylös ja vasta toisella kone pääsi turvallisesti alas, syynä puuskittainen kova tuuli. Huomisen odotukset eivät ole tällä hetkellä kovinkaan korkeat, mutta koskaan ei tiedä.


Nimensä veroinen - Surf Scoter

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Megaa pukkaa

Blackburnian Warbler - Tulikurkkukerttuli - Mika Bruun
Aamulla innokkaasti kohti Tennessee Valleyta, targettina eilinen "vesirastas". Kolasin koko alaosan Gullyn tehokkaasti, ei mitään, ei edes resbonsia linnusta. Ainoa mukava havis oli Telkkä, sen lälläri bongasin kun Britit huusivat luuriin. En jaksanut enää etsiä lintua koska oli kirkas yö ja epäilin että se on joko lähtenyt tai ainakin vaihtanut paikkaa. Taapersin erittäin ikävää Tennessee Valleyta ylös tuhansien piikikkäiden karhunvatukoiden seassa joihin mm jalat jäävät ikävästi kiinni. Yläosassa edestäni lennähtää Peippo, eikun - ei ollutkaan. Leveät siipijuovat vilahtavat silmissäni ja lintu laskeutuu yläpuolelleni pariksi sekunniksi Juniperin latvaan. Warbler, näytti aivan Blackburnialta. Keltaista naamassa, tumma lakki, keltainen rinta ja ne voimakkaat siipijuovat. Paniikissa riuhdon itseäni eteen päin kivikossa ja piikikkäissä köynnöksissä. Näen linnut uudelleen, ja taas vain muutaman sekunnin enkä ehdi nähdä kiikarilla kunnolla sitä. Kolmannella kerralla näin jo kymmenisen sekuntia kiikarilla ja mielestäni varmistin lajin. Uskalsin lällätää tiedon eteen päin ja samalla näin paniikin alapuolellani. Espanjalaiset pyörivät ympyrää ja etsivät minua, viittelöin heille ja ilmoitan nuotit muille. Etsin epätoivoisesti, nyt jo kamera kädessä lintua, mutta se on kadonnut johonkin. Menee vartti ennen kuin lähistöllä olevat pääsevät samalle levelille. Mutta lintua ei edelleenkään löydy uudelleen. Porukkaa alkaa hiljalleen virrata laakson alaosiin. Sehän olisi kaikille WPn pinna, ensimmäinen Azoreilla ja vasta viides WP:llä. Itsellenikin alkaa paniikki nousta kun sitä ei vaan löydy, ei nimittäin ole edes kuvaa. Täällä se tavallisesti menee niin että jos ei kuvaa, ei lintua. Alan hakea lintua jo kauempaa kiikarilla ja hetkessä huomaan sen olevan toisella puolella Valleyta. Juoksen 50 metriä lähemmäksi ja nappaan sarjan kuvia. Laji varmistuu täydellisesti, huh. Mutta hyvin pian lintu lennähtää vajaa sata metriä katajikkoon ja häviää. Nyt paikalle virtaa orneja tasaiseen tahtiin, mutta lintu on kateissa. Kestää tunnin verran ennen kuin lintu ilmestyy kuin tyhjästä alaosiin ja kaikki paikalla olijat näkevät linnun. Onnellisia naamoja näkee joka puolella, hieno fiilis. Tätä varten täällä ollaan. Osa on valitettavasti kaukaisimmissa laaksoissa ja heidän tavoitamiseen menee joskus kauan, ja matka kestää. Lopulta ainakin kolmelta ornilta laji jäi väliin tänään, toivottavasti se on siellä huomennakin. Sosiaalisen tapahtuman jälkeen lähdin hiipimään sinne mihin olinkin menossa, ylös päin ja sieltä länsi puolen tamariskeihin. Kiipesin jälleen ylös ja painelin haastavaa jyrkännettä alas. Kun pääsin sinne, radiosta kuului että samassa laaksossa olisi Yellow-throated Vireo - Keltarintavireo. Hetken harkitsin että lähden nousemaan erittäin jyrkkää rinnettä takaisin, mutta päätin mennä alas tielle josta saa taxin Miradourolle. Erittäin paha virhe. Nimittäin lintu ei lopulta ollutkaan Tennesseen Valleyn yläosassa vaan suoraan yläpuolellani. En vain voinut nähdä sinne ja viestit olivat vääriä. Matkaa olisi ollut vain 300 metriä, tosin sitä jyrkkää nousua. Taxin jälkeen jouduin nousemaan melko samanlaista noin 40 asteen nousua 900 metriä ja pari sataa metriä tasaista. Voi sitä reisien hapotusta. Perille päästyä ei pystynyt kiikarilla katsomaan kun jalat tärisivät ja happea ei meinannut saada. Onneksi lintu näkyi muutenkin ja lopulta ehdin jopa saada siitä record shotin. Vajaan 10 minuutin päästä tilanne olikin ohi, lintu katosi eikä sitä enää löydetty. Jokaiseen bongaukseen pitää suhtautua todella vakavasti, eikä minuuttiakaan voi hukata sillä muuten voi jäädä vain luu käteen. Niin kävi jälleen muutamille tässäkin lajissa. Paukut loppuivat ylämäki kävelyssä kesken ja eivät ehtineet paikalle. Päivä oli siis varsin raskas, ehkä raskain fyysisesti kautta aikain. Pelkkää jyrkkää rinnettä koko päivä. Perinteinen reittikartta alla, noin 10 km. Suurimmalla osalla porukasta, tällä hetkellä noin 50 ornia, WPn pinnasaldo nousi kahdella tämän päivän jälkeen. Loistava, mutta raskas päivä takana. Illalla juhlimme Hannu 800 WP pinnan katkaisua rakkaiden Swedujen kanssa, tosin tänään meni Hannun luku jopa 801:een. Hieman pahoittelen kuvien laatua, mutta ei oikein ehtinyt kuvata koska halusin löytää lajeja koska oli selvä lintupäivä. Huomenna pitäisi vielä olla The Päivä.

Yellow-throated Vireo - Keltarintavireo - Mika Bruun
Tennessee Valley, löytöpaikka - Mika Bruun

Tennessee Valley, Blackburnia Warblerin "reviiri" - Mika Bruun

Western Slopes, Yellow-throated Vireo paikka - Mika Bruun
Päivän reitti - Mika Bruun

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tavallaan parempi päivä

Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri - Mika Bruun
Aamulla suomijengi hämärissä Lighthouse Valley´een. Suurin odotuksin, kuten aina ja nythän oli The Päivä. Tunnin verran ehdimme kompata kun Markku lällätti Black-throated Green Warbler - Seetrikerttulin alaosan ylimmiltä kohdilta. Olin noin 100 metrin päässä mutta en tietenkään kuullut hälyä koska Walkie-talkie oli pudonnut matkassa. Paniikin omaisesti Ilkka lainasi vara lällytintä, ja oli pihalla kun kerroin että menen etsimään omaani jostain alhaalta. Vastaukseksi kuului vain että äkkiä tänne se on näkyvissä, eikä mulla ollut mitään käsitystä mikä. Lähdin kuitenkin nopeasti ylös päin. Liian myöhään, lintu oli kadonnut. Myöhemmin näin American Warblerin ja kuulin ääntä, no olihan hieno havainto kohdaltani. Lälläri löytyi myöhemmin heinikosta, onneksi. Jatkoimme kohteen etsintää ympäri laaksoa vielä kolmisen tuntia, lintua ei näkynyt ja päätin lähteä pois. Lintu muuten näkyi hyvin uudelleen vasta myöhään iltapäivällä, mitä lie kierrosta tehnyt? Matka alas ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tuli tieto Vesper Sparrow´sta, mutta paikka oli unohtunut viestistä, loistava tieto. Koska kenttiä on vajavaisesti, en saanut tietooni missä tämä paikka on. Onneksi taxi jonka sain sattumalta puolessa välissä tiesi mihin oli viennyt muita. Pääsin lopulta paikalle, mutta siellä ei ollut ketään. Lopulta oli, jopa suomalaisia ja kuulema lintu oli kadonnut jo aikoja sitten. Hienoa, no sitä ei oltu saatu määritettyä, ja koska ei ollut kuvaa laji jäi arvoitukseksi. Päätin jäädä syömään eväitä yksin Caldeiraon tielle, äkkiä puhelin tuli villiksi ja 28 viestiä pärähti luuriin. Olin enemmän kuin hämilläni, siellä oli vaikka kuinka monta lajia, kukaan vaan ei tunnu puhuvan lajeista koska ne ovat What´s appissa ja kaikki tietää ne. Paitsi jos ne eivät ole tulleet yhteyksien puutteessa, ...kele. Sieltä pukkasi nimittäin allekirjoittaneelle WPn pinnaa. Jos joku vain olisi sanonut sen ääneen en olisi laskenut taxia lähtemään. No onneksi oli onni matkassa, nimittäin PAC oli unohtanut eväänsä ja tuli paikalle melko samaan aikaan ja sain tuurilla jälleen taxin heti. Pääsin Tennessee Valleyn polun alkuun ja juoksin paikalle, liian myöhään jälleen. Ei tunnu olevan minun päivä tänään. Onneksi kolmen tunnin odotuksella näin vilahduksen ja kuulin äänen, nyt jopa noin 10 sekuntia yhteensä. Säälittävää, pakko mennä huomenna uudelleen. Retkeilin pimeään asti alemmilla pelloilla, näkemättä kuitenkaan mitään. Sopi loistavasti päivän teemaan. Ehkä kohdaltani yksi Corvon surkein päivä oli takana. Tänään oli kuitenkin lintupäivä! Jo mainittujen lisäksi löytyi mm Common Yellowthroat - Naamiokerttuli, kahden Blackpool Warbler - Viirukerttulin parvi toinen oli eilinen, 5 Red-eyed Vireo - Punasilmävireota, Upland Sandpiper - Preeriaviklo ja Scarlet Tanager - Tulitangara, joka nähtiin tulevan luoteesta mereltä. Huomista odotellen, ehkä saadaan bongata jo jotain kovempaa? Tänään tuli taaperrettua 22 223 askelta, 15,74 km, kaloreita kului 3921. Alla paikka esittelynä Lighthouse Valley ja päivän reitti.

Lighthouse Valley Lower part - Mika Bruun

Lighthouse Valley Upper part - Mika Bruun
Päivän reitti - MIka Bruun

perjantai 13. lokakuuta 2017

Ensimmäinen indikaattori

Blackpool Warbler - Viirukerttuli - Mika Bruun
Sääennusteen mukaan heti aamusta piti sataa kaatamalla, onneksi ei. Ehdimme etsiä vieläkin hetken aikaa liejukanaa siis jenkkiä. Näyttää siltä että laji saattaa varmistua, linnusta oli kuin olikin lisää kuvia ja nokka on hirveä ja otsa tasaisen luiskamainen. Hetken aikaa jaksoimme ihmetellä Camping alueen suojassa katsella merilintuja ruotsalaisten kanssa, mutta kun ei ole putkea se ei ole kamalan mukavaa. Paras laji oli kuitenkin Fea´s Petrel, luonnollisesti vain type, koska ei kuviakaan. Lähdimme sadetta karkuun jo kymmenen pintaan. Muutaman kerran päivällä yritimme lähteä ulos, mutta välillä jopa kaatosade esti retkeilyn. Noin neljän aikoihin sade kuitenkin loppui ja ehdimme iltaretkelle saaren alaosiin. Uusia lintuja olikin heti tullut, oli Great White Egret - Jalohaikara, jenkki alalaji sekä Little Egret - Silkkihaikara. Lisäksi lentokentällä hillui kaksi White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirriä. Aivan ilta hämärissä löytyi vanhan kaatopaikan yläpuolelta Blackpool Warbler - Viirukerttuli. Päätin lähteä bongaamaan sitä, koska pää oli saatava auki. Rauhassa kävelin paikalle ja lintu sattui tulemaan heti eteeni. Jonkin aikaa jaksoin hönnistellä lintua kunnes keksin laittaa atrapin soimaan. Valitsin sopivan oksan ja toivoin että lintu tulisi siihen. Jostain ihmeellisestä syystä hyvin piilotteleva ja aktiivinen lintu tulikin juuri tähän paljaalle oksalle, hirveä munkki jos en sanoisi. Tosin valo oli tuolloin jo aika finaalissa ja ajat jäivät 1/50 tasolle, eikä himmentääkään voinut. Olisi ollut täydellinen tilanne vaikka tuntia aikaisemmin, mutta tätähän tämä harrastus on. Muuttujia on loputtomasti, useimmiten puuttuu vielä kohde. Huomenna aloitetaan Lighthouse Valleysta, sillä on The Päivä.

White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri - Mika Bruun

torstai 12. lokakuuta 2017

Kuuma kesäpäivä

Little Stint - Pikkusirri - Mika Bruun
Hieno kesäpäivä aloitettiin Caldeirasta, taxilla huipulle ja alas kävellen. Matkaa tuli melko tarkalleen 12 kilometriä. Caldeirassa jonkin verran katseltavaa, muualla ei tällä hetkellä ei ole mitään mielenkiintoista. Paikalla oli Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka, kaksi Blue-winged Duck - Sinisiipitavia jolla toisella oli rengas jalassa, kaksi Lesser Yellowlegs - Keltajalkavikloa, Spotted Sandpiper - Amerikansipi, Pectoral Sandpiper - Palsasirri, White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri, 5 Bronze Ibis - Pronssiiibisistä, Ruff - Suokukko ja Little Stint - Pikkusirri. Puolikkaan kierroksen jälkeen päätimme että oikaisemme poikkeuksellisesti lännen puolelta Caldeiraa suoraan Reservouriin. Kostea sammalrinne osasikin olla kohtalaisen rankka taapertaa ylös. Alhaalta se näytti niin helpolta, mutta pystysuoraa lähentelevä yläosa oli aika vaativaa kiipeilyä. Menihän siihen nousuun reilu tunti aikaa mutta maisemat olivat tältä puolelta kraateria hienot. Matkalla Reservouriin ei kuitenkaan nähty mitään poikkeavaa, mutta sieltä oli havaittu Rough-legged Buzzard - Piekana ja Dotterel - Keräkurmitsa. Lopulta päädyin Tennesessee Valleyn hohtavan kuumuudesta kukittamaan Sendarin. Matkalla ei juurikaan lintuja näkynyt, lämpötilakin huiteli reilusti yli kahdessa kympissä, liian kuuma. Ehdin juuri ja juuri yhteisbongaukseen lentokentäntien reunoille josta yritettin löytää eilistä Common Gallinule - Amerikanliejukana ehdokasta. Lintu on 1st-winter, eikä ihan tarkkaa tietoa miten se edes määritetään. Kuvaa katsottiin kyllä uudelleen. Se ei oikein näytä meikäläiseltä. No aika sama tietty kun emme saaneet lintua näkyviin maissipelto viidakosta. jännityksellä jäämme odottamaan määritystä, ja sitä tuleeko siitä uusi laji WP:lle? Dinnerille mentäessä näin vielä saaressa jo kauan olleen Semipalmated Sandpiper - Kanadansirrin Corvo vuodariksi. Illalla pieni muotoiset Mikon tasaluvun katkaisulle. Aamulla luvassa sadetta ja mahdollisesti hyvää tuulta WNW:sta, saattaa olla lintupäivä tulossa. Toivottavasti vettä ei tule liikaa, ja pääsisi ulos. The Päivää odoteltaessa.

Caldeira - Mika Bruun

Caldeira - Mika Bruun

Päivän reitti - Mika Bruun