perjantai 22. helmikuuta 2013

Lakers Park

Osprey - Mika Bruun
Aamu ei mennyt kuin elokuvissa. Aluksi ei näkynyt ollenkaan lintuja, sitten kun näkyi mikään ei ollut kuvattavissa. Huippuna oli Bald Eagle, kaikki kävelijät kertoivat innostuneena että altaiden loppu päässä oli kotka hienosti ja lähellä. Pakko oli kiirehtiä, vielä parin kymmenen metrin päässä mummo kuvasi digi-zoomillaan sitä kelossa. Olihan se hienosti kun katsoin siihen suuntaan, mutta kun laskin jalusta olalta kaikki muuttui. Se sain hirveän hepulin ja katosi paniikissa horisonttiin. Että tämäkin vielä, ajattelin. Pää alhaalla kävelin takaisin päin, luonnollisesti näkemättä mitään. Onneksi kahvimesta oli auki, istuskelin hetken miettimässä mitä pitäisi tehdä. Päätin lähteä kohti viimeistä nurkkaa, ja tsub. Kaikki muuttui, tunti täyttä kuvaamista kun tilanteita tuli toinen toisensa jälkeen kuin tilauksesta. Niin se maailma muuttui, ja mieli sen mukana. Tämän jälkeen olikin mukava lähteä tuhlaamaan dollareita outletiin. Ja paljon löytyi retkikamaa sekä muita oleellisia, on se halpaa. Huomenna viimeinen aamu, ja ainoastaan pikaretki "piha-altaille", blogi kuvahan on saatava.

Tricolor Heron - Mika Bruun

Little Blue Heron - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti