perjantai 24. lokakuuta 2014

Warbler parvi

Black-throated Green Warbler - Seetrikerttuli - Mika Bruun
Aamun sää hieman parempi kuin eilen. Lähtö aamu, vaan ei minulla, jäin rannalle. Joten jouduin komppaamaan peltoja. Ja vielä surkealla menestyksellä. Saareen oli pullahtanut jostain kuuden saksalaisen ryhmä orneja, whaaaat. Täällähän on kuin olisi Baijerissa retkellä, saksalaisia joka nurkassa. Nyt niitä on jo 9, miten täältä saaresta pääsee pois? Kaikesta huolimatta päädyin taxiinkin saksalaisten kanssa. Onneksi älysin poistua puolisalaa Canselaksen yläosissa ja katosin metsään. Komppailin yläosien vähemmän tuttuja mestoja läpi, muutama ihan kiva mesta, ainoastaan jenkit puuttuivat. Päädyin taas Poco d´Aquan keskiosiiin kun lälläristä kuului että vanha tuttu BtG Warbler oli paikalla. Ajattelin mennä katsomaan miten se olisi kuvattavissa, heikosti oli. Mutta jäin paikalle odottamaan Janne ärrää, häneltä puuttui laji listoilta kokonaan. Lintu valitettavasti katosi ennen Jannea alaosiin. Mutta kun odottelimme tunnin verran paikalle ilmestyi jostain Northern Parula – Tiaiskerttuli. Ja katosi saman tien johonkin, mystinen havainto. Jonkun ajan kuluttua en jaksanut odotella vaan lähdin etsimään Mr. Greenia. Ainoastaan 10 minuutin päästä edessäni oli kahden Warblerin parvi, Parula ja Green hilluivat aivan edessäni vartin verran.  Muut tulivat laakson poikki mutta johtajana oli harhaanjohtaja, ja koko ryhmä eksyi 100 metrin matkalla. Ei ole belgialaisista ja saksalaisista suunnistajiksi. No linnuthan ehtivät jo lähteä siinä ajassa takaisin sinne mistä ryhmä tuli. Aina ei voi onnistua, mutta onnistuisi edes joskus. Illalla safka ongelma koska Windmillin ravintolan isäntä oli ”kännissä kuin ankka”. Ilmoitti aluksi että ruokaa ei ole. Ainut ravintola joka on näin perjantai iltana auki – lol. Onneksi vaimo tuli tekemään ruokaa koko ryhmälle. Muuten olisin kuollut nälkään, tai sitten en. Onneksi tästä selvittiin lopulta ihan hyvällä pihvillä.

Birds of the Day
Black-and-white Warbler
Black-throated Green Warbler
Northern Parula
Chiffchaff
White-rumped Sandpiper - 3

Azorean Herring Gull - Azorienlokki - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti