torstai 19. helmikuuta 2015

Kahlaajia

Peregrine Falcon - Muuttohaukka - Mika Bruun
Vaikka otsikko ei täsmääkään aluksi täysin otsikon kuvaan. Kyseinen muuttohaukka kuuluu olennaisesti päivän tapahtumiin. Aamun aloitus piti tehdä Spooney paikalta, mutta juutuin päätielle kuvaamaan Swiftlettejä. Kerrankin ne lensivät alhaalla, tosin sehän tarkoitti pilvistä ja epämääräistä tihkun tyyppistä. Hetken päästä en pystynyt ajamaan 400 Great Knot - Vuorisirri parven ohitse. Ehkä olisi pitänyt, sillä ne eivät juurikaan lentäneet altaan keskiosasta mihinkään. Lopulta selvisin peruspaikalle, siellähän herra S odottikin. Täsmälleen samalla paikalla kuin eilen. Paikalle tuli myös tanskalainen ryhmä, ja ystävällisesti huidoin heidät paikalle ja odotin. Lopulta kun kaikki olivat nauttineet eliksensä lähdin kävelemään altaan toiselle puolelle. Samaa ajatteli myös lähistöllä lintuja syövä ystäväni herra Pere, hän on vain hieman nopeampi liikkeissään kuin meikäläinen. Jäin siis toiseksi, taas. Hän piti huolen ettei kahlaajilla ollut hetkenkään rauhaa seuraavaan tuntiin. Arvatenkin Spooney katosi jäljettömiin. Toisaalta sain jokusen kivan parvikuvan, kiitos siitä Perelle. Ennen puolta päivää vaihdoin etelä altaille, ja kas tuli elis. Paikalla oli 25 Painted Stork - Aasianiibishaikaraa. Jostain syystä laji oli karttanut minua tähän päivään asti. Alueella oli ollut hetkeä aiemmin myös kaksi Lusikkasirriä, mutta täälläkin oli Pere. Näin vain parven jossa ne olivat, ehkä eiliset yksilöt. Tony oli järjestänyt iltaretken Sandsplitille Mr Dang;n veneellä. Sielläkin oli lintuja paljon, lähinnä Sand Plovereita, Lesser ja Greater, arviolta 600. Särkillä oli myös kivasti Malaysia Plover - Sundantylli ja White-faced Plover, en tiedä suomenkielistä nimeä. Onko sillä edes? Venematkalla Thaimaan pinnoihin saan raapustaa myös Chinese Egret - Kiinanjalohaikaran. Sellainen hillui mangrovissa paluu matkalla. Pieni huikopala venekuskin kotona päätti upean veneretken. Illallinen tuttuun tyyliin hotellilla. Huomen aamulla vielä "puuttuvien" kahlaajien kuvausta.

Sand Plovers - Mika Bruun

Great Knot - Vuorisirri - Mika Bruun

Marsh Sandpiper - Lampiviklo - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti