torstai 7. toukokuuta 2015

Lintujärvi

Levaillant´s Woodpecker - Atlaksenvihertikka - Mika Bruun
Aamu aloitettiin perinteisesti Ifranen kansallispuistosta, targettina Levaillant´s Woodpecker - Atlaksenvihertikka. Pienen kävelyn jälkeen saatiinkin yhytettyä hemmo aukean reunasta. Kovan työn tuloksena muutama vaivainen kuvakin. Lintu kyllä näkyi lennossa metsässä monta kertaa hienosti, kuvien saaminen oli jo ihan toinen juttu. Aamiaisen jälkeen otimme suunnaksi pohjoisen ja jätimme taakse Ifranen, ehkä oli jo aikakin. Matkalla poikkesimme muutamalla järvellä, jotka molemmat osoittautuivat loistaviksi. Paljon lintuja, Red-knobbed Coot - Kruununokikanoja, useita pesiä. Black-necked Crebe - Mustakaulauikkuja oli valtavasti toisella järvellä, laskin 1968 yksilöä, pesiä oli yli 500 yhdessä koloniassa. Valtava meteli. Paras havainto taisi olla kuitenkin 2kv Greater White-fronted Goose - Tundrahanhi, se hengaili Ruostesorsien kanssa. Aika outo havis tähän aikaan täältä. Ihan yhtä outo oli lähes valkoinen Mustakaulauikku, hämmentävä näky. Illalla päädyimme Meknesin kaupunkiin, hyvä hotelli löytyi melko nopeasti. Ihan yhtä nopeasti olimme parvekkeella kun huomasimme parvekkeen edessä parveilevat pääskyt. Siinä menikin seuraava tunti sujuvasti. Aamulla taas kujeet.

Red-knobbed Coot - Kruununokikana - Mika Bruun

Black-necked Crebe - Mustakaulauikku - Mika Bruun

Booted Eagle - Pikkukotka - Mika Bruun

Alpine Swift - Alppikiitäjä - Mika Bruun

Pallid Swift - Vaaleakiitäjä - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti