lauantai 10. lokakuuta 2015

Muutama uusi tava jenkki

American Golden Plover - Amerikankurmitsa - Mika Bruun
Sateisen aamun aloitimme Reservoirilta. Puolen tunnin taaperruksen jälkeen pääsimme pelipaikalle, märkänä. Eihän sitä sadevarusteita kannata repusta kaivaa, kuin vasta sitten kun on jo kastunut. No American Golden Plover - Amerikankurmitsa oli hienosti paikalla, tai oikeastaan kaksi. Kuvaaminen oli haastavaa koska sumupilvet ja sade eivät hirveästi lisänneet valoa aamulla. Jotain kuvia sain räpsäistyä, koska taisin hieman myös luvata että tästä lajista tulee setti. No jäi vaatimattomaksi toistaiseksi. Jatkoimme tihkusateessa komppaamista ja bongaamista. Aivan Reservoirin päällä törmäsimme aina niin mukaviin "kesäisiin" lajeihin kuin Snow Bunting - Pulmunen ja Dotterel - Keräkurmitsa. Olen aina sanonut että kun Pulmunen näkyy, kausi on ohi. Vedän sen verran takaisin sitä, että koskee vain Suomea. Pulmusia oli 12 ja Keräkurmitsa oli yksin ja syystä tai toisesta vielä arkakin. Paikalla ollutta kohdelajia Buff-bellid Pipit - Tuhkakirvistä ei aamulla sumun vuoksi löytynyt, päivällä se löytyi mutta ei jaksanut uudelleen. Komppasimme yläosaa saaresta ja Poco do Aquan komppaaminen otti sen verran voimille, ettei jaksettu Markun kanssa lähteä Fojoon katsomaan  löytyneitä Red-eyed Vireo - Punasilmävireoita. Sisikset (Kuhno, Kilpimaa ja Toivanen) olivat kaivaneet parin linnun parven metsän siimeksestä. Muutaman pikku komppauksen jälkeen ihmettelimme kaupassa ruuhkaa. Olimme tässä perhanan pikku kaupassa 55 minuuttia kassa jonossa. Kauppaan tuli parin päivän viiveellä hedelmiä ja muutakin tuoretta safkaa. Huomenna taas jaksaa painaa, uusien hedelmien voimalla rinnettä ylös ja alas. Tänään tuli rinnekävelyä aika tarkalleen 10 kilometriä. Huomenna on The Päivä.

American Golden Plover - Amerikankurmitsa 1 - Mika Bruun

American Golden Plover - Amerikankurmitsa 2 - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti