lauantai 8. lokakuuta 2016

Sadepäivä

American Golden Plover - Amerikankurmitsa
Aamu aloitettiin Markun kanssa toiveikkaana Reservoir´lta. Mielessä häämöittivät lähikuvat Preeriakahlaaja, joka on ollut alueella jo useamman päivän. Kahden tunnin kuluttua mieleen palautui useampikin nuijauskeikka. Tuuli oli sietämätön, pako ääntä ei ollut juurikaan mahdollista kuulla. Nöyränä poistuimme paikalta. Onneksi alaosissa oli paikalla vielä Jenkkikurmitsa. Sain muutaman heittolaukauksen aikaiseksi, tyyppi oli liian arka kuvauksille ja jätin sen ruokailemaan. Komppasimme alas tullessamme Lapan kosteikon. Fiilikset eivät hirveästi nousseet, vaikka edestämme nousikin muutama kurppa. Kaikki nimittäin olivat ihan tavallisia Taivaanvuohia. Lapan yläosan komppauksen lopussa huomasimmekin lounaasta saapuvan kovan vesisateen. Melko märäksi ehdimme kastua vaikka saimme autokyydin nopeasti. Parin tunnin jälkeen sade loppui ja pääsimme ulos uudelleen. Tulos oli suunnilleen samaa luokkaa, sillä naurulokki jäi parhaaksi. Säälittävä iltapäivä loppui myös saderintamaan niin kuin aamupäiväkin. Illan meristaiji jäi ikäväksemme väliin. Kaikki päivän toiveet ovat hyvässä illallisessa, toivotaan että edes se onnistuisi tänään.

Päivän parhaat:
American Golden Plover - Amerikankurmitsa 1
Red-eyed Vireo - Punasilmävireo 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti