sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Buff-bellied Pipit

Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvinen - Mika Bruun

Aamupalalla ei ollut hajuakaan mihin lähteä. Tulin keräämään kamat ja kiireellä hyppäsin taxiin kun näin että Noel odottaa vielä jotain. Vinkkasin että kaksi minuuttia ja tulen. Hyvin ehdin ja päätin vauhdissa että menen Reservoirille, koska oli aurinkoinen heikko tuulinen päivä. Ainakin maisemia pääsee ihastelemaan. Otin kävelyn hyvin rauhallisesti, ylös meni noin tunti. Tosin paljon pysähtelin ja katselin maisemia sekä lintuja. Loppu matkasta vastaan lensi Lapland Bunting - Lapinsirkku, valitettavasti. Sen kuvaus yrityksen menetin juuri siinä ohi lennossa, kun se paineli johonkin lännen suuntaan. Mutta vesisäiliön luona minua odotti tiellä kaksi Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvistä. Hieman olivat arkoja, mutta sain muutamat blogi kuvat. Lentävät kirviset ovat mukavia kuvattavia. Vaikka siivet eivät tulleetkaan täydellisesti, niin ihan kivoja noista tuli. Tyypit viihtyivät hallussani vain noin viisi minuuttia, sitten ne kyllästyivät ja lähtivät kohti Caldeiraa. Siellä ne nähtiinkin iltapäivällä uudestaan. Kuvauksen välissä tuli sekoiltua viklon kanssa, valkoviklohan se lopulta oli. Olisi edes ehtinyt katsoa kiikareilla tai kuulla ääni kunnolla, ennen kuin laittaa viestiä ryhmään. Siitä eteen päin suurin osa myös sekoili linnun kanssa, onneksi siitä oli paristakin paikasta kuva. Nuori valkoviklo myös kuvasta. Tulin alas Reservoirilta merkittyä reittiä pitkin. Piti korkata  tuo reitti virallisesti, kun normaalisti mennään sinne sun tänne pelloilla ja aitojen ylityksin. Ihan kiva maisemareitti. Yhtä kohtaa en ollut aiemmin edes mennyt, ainakaan en muista. Polvissa alkoi taas tuntumaan tunnin jyrkkä alamäki kävely. Sendarille vien taas ohi mennessä kukkia. Jos vielä auttaa, kun päivätkin alkaa loppumaan täällä. Iltakävely ennen illallista ja samalla kuvaus yritystä tutusta Semipalmated Plover - Kanadantyllistä. EI se vaan millään totu ihmisiin, edelleen liian arka kuvattavaksi.  

Päivän parhaat:

  • Black-throated Blue Warbler - Sinikerttuli (sama)
  • Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvinen (samat)
  • Semipalmated Plover - Kanadantylli (sama)
  • Semipalmated Sandpiper - Kanadansirri (sama)
  • Pectoral Sandpiper - Palsasirri (sama)
  • White-rumped Sandpiper - Valkoperäsirri (sama)
  • Ring-necked Duck - Amerikantukkasotka, 4 (samat)
  • Common Greenshank - Valkoviklo
  • Osprey - Kalasääski (sama)
  • Peregrine Falcon - Muuttohaukka
  • Lapland Bunting - Lapinsirkku (sama)

Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvinen - Mika Bruun

Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvinen - Mika Bruun

Buff-bellied Pipit - Tuhkakirvinen - Mika Bruun


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti