maanantai 6. syyskuuta 2010

Aro.....

Syyskuu alkoi hienosti harvinaisuuksien puolesta. Tampereelta, Aspinniemestä 1.9 löytynyt Arotasku - Isabelline Wheatear oli maan 15. havainto. Arolajit jatkuivat heti seuraavana päivänä Hangosta löytyneellä Arokotkalla - Steppe Eagle. Toisen kalenterivuoden lintu oli 56 havainto Suomesta. Lintu havaittiin vielä 4.9 kun se lähti Hangosta itään, ja jatkoi aina Tammisaareen saakka josta se jatkoi edelleen lentoaan kaakkoon. Seuraavana päivänä linnusta ei saatu havaintoa, ehkä se ilmaantuu lähi päivinä vielä jostain? Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper löytyi 4.9 Limingasta, Virkkulasta. Havainto oli 25. Suomesta ja 15. 2000-luvulta. Havainnot ovat lisääntyneet tästä lajista voimakkaasti, joinain syksyinä kuten 2005 ja 2006 lajilla oli runsas esiintyminen läntisessä Euroopassa. Vuonna 2006 lajista tehtiin havainto vähintään 120 yksilöstä ja vuotta aiemmin lähes 100 yksilöä. Laji on ilmeisesti runsastunut, mutta missä? Mielenkiintoisena poittina voitaisiin pitää sitä että jenkki kahlaajien WP´n kehdossa, Azoreilla lajia on havaittu ainoastaa 19 kertaa 26 yksilöstä, lähes kaikki havainnon ovat 2000-luvulta. Saarilla retkeily on tosin muuttunut rajusti viime vuosina kun sieltä on löytynyt yhä enenevissä määrin kovia jenkkilajeja WP´n listaajille. Suomessa Mustanmerenlokki - Mediterranean Gull runsas esiintyminen jatkui, nuori lintu löytyi Kemiön Sjölaxista 3.9. Se oli 36. havainto Suomesta ja syksyn kuudes. Keväälläkin lajia havaittiin kolmesti, joten vuoden kokonaismäärä nouseen jo yhdeksään, vielä yksi kiitos. Vihdissa havaittiin lyhyesti Mehiläissyöjä - Bee-eater 3.9 valitettavasti lintu katosi paikalta eikä tästä syksyllä harvinaisesta linnusta päästy nauttimaan. Pikkuharvinaisuuksista havaittiin Mustaotsalepinkäinen - Lesser Grey Shrike Porissa 30.8. Punajalkahaukkoja - Red-footed Falcon havaittiin jakson aikana 6 yksilöä. Sama määrä ilmoitettiin myös Arosuohaukkoja - Pallid Harrier, mikä on aiempia vuosia selvästi vähemmän. Havaintoja on tänä syksynä ainoastaan 15, normaalina syksynä niitä havaitaan keskimäärin 60 yksilöä. Ilmeisesti pesinnät ovat epäonnistuneet joko kylmän alkukesän tai huonon myyrä vuoden takia. Aroharmaalokki - Baltic Gull uusi yksilö löytyi Tampereelta. Jalohaikaroita - Great Egret havaittiin kaksi yksilöä. Syksyn ensimmäinen Harjalintu, Hoopoe löytyi Mäntästä, Keski-Suomesta. Muutama Sinipyrstö - Red-flanked Bluetail löytyi pesimäalueen ulkopuolelta. Edellisviikon rareista Suippopyrstösirri - Sharp-tailed Sandpiper viihtyi Espoon Laajalahdella 3.9 asti. Ämmässuon Etelänharmaalokki - Yellow-legged Gull on edelleen paikalla.

Baltiassa havainnot hyvin vähissä. Ainoastaan vähenevissä määrin havaittiin Punajalkahaukkoja - Red-footed Falcon. Ainut mainittava havainto tehtiin Virossa, Hiidenmalla. Siellä havaittiin maan 37. Isohaarahaukka, Red Kite.

Muualla WP´n alueella olikin vilkas viikko takana. Parhaimpina voidaan pitää Amerikanmetsäviklojen - Solitary Sandpiper syyskuun alun ryntäystä. Lintuja havaittiin Madeiralla sekä Azoreilla (Corvo, Terceira) yksi kussakin saaressa. Madeirassa havaittu yksilö oli saaren ensimmäinen. Azoreiden linnut olivat 11. ja 12. havainnot. WP´n alueella  Amerikanmetsävikloa - Solitary Sandpiper on havaittu kautta aikojen ainoastaan reilut 60 kertaa, joista puolet Briteistä. Myös Vaaleakultarinta - Eastern Olivaceous Warbler yllätti, niitä havaittiin kolme yksilöä. East Yorks´ssa, Briteissä havaittiin maan 17. yksilö 1.9. Norjassa, Utsira´ssa 4.9 löytyi Norjan 6. lintu ja seuraavana aamuna, 5.9 löytyi toinen. Mutta, mutta kaikki ei ole aina aivan niin selvää. Maanantaina määritykset laitettiin uusiksi. Toinen lintu oli jotenkin hyvin harmaa Kultarinta - Icterine Warbler ja toinen lintu muuttui Aavikkokultarinta - Sykes´s Warbler. Mikäli laji hyväksytään tätä lajina se olisi maan 3. Ei ole helppoa tämän lajiparin määritys. Edellinen Aavikkokultarinta - Sykes´s Warbler havaittiin Norjassa Rogaland, Klepp 30.8. Se oli vasta maan 2. havainto. Laji havaittiin myös Ranskassa, Vendee, Ile d´Yeu saarelta löytyi 4.9 maan toinen, ensimmäinen havaittiin viime viikolla. Selvästi paras havainto jaksolle oli sunnuntaina 5.9 Briteistä, East Yorks löytynyt Ruskosieppo - Asian Brown Flycatcher. Lintu on UK´n 4. havainto ja samalla luultavasti WP´n kuudes. Western Palearctic´n ensimmäinen havainto oli 24.9.1959 Tanskasta, toinen Ruotsista 27.9.1986. Tässä on hyvin potentiaalinen uusi laji Suomelle. Laji saattaa mennä osittain "ylikatsomisen" puolelle, sillä meillä riittää sieppoja syksyisin, toisin kuin esimerkiksi Briteissä. Siellä lähes kaikki siepot ovat hyviä lajeja. Allekirjoittaneella on todennäköinen havainto kyseisestä lajista 2000-luvun alusta, mutta valitettavasti pikkusiepon kaverina ollut lintu katosi lyhyen havaintoajan jälkeen. East Yorks, Briteissä rengastettiin myös maanantaina 30.8 Sepelsieppo - Collared Flycatcher,
vasta maan 33. havainto.
Ruotsissa rengastettiin maan 25. Kenttäkerttunen - Paddyfield Warbler 2. syyskuuta Småland´ssa. Nuori Punapäälepinkäinen - Woodchat Shrike ilahdutti retkeilijöitä Ångermanland´ssa 5.9, siitä tulee 62. hyväksytty havainto Ruotsista. Myös Pilkkaniska - Surf Scoter, Käärmekotka - Short-toed Eagle ja Tundravikla - Buff-breasted Sandpiper olivat viime viikon parhaimmistoa.
Norjassa havaittiin edellä mainittujen kovien havaintojen lisäksi esiaikuinen Pikkukiljukotka - Lesser spotted Eagle, joka oli maalle uusi laji. Ainakin kirjoittajalle se oli yllätys. Hollannista löytyi sunnuntaina 5.9 vanha Punapyrstölepinkäinen - Isabelline Shrike, maan 8. havainto. Muita kiinnostavia lajeja olivat Sinisiipitavi - Blue-winged Teal ja Tundrakurppelo - Long-billed Dowitcher. Naapuri maasta, Belgiasta löydettiin Kenttäkerttunen - Paddyfield Warbler 3.9. Saksassa puolestaan harvinaisuuksista päästiin nauttimaan Arohyypän - Sociable Plover ja Tundraviklan - Buff-breasted Sandpiper voimin. Jälkimmäinen laji havaittiin myös Espanja´ssa ja Unkari´ssa. Vihreän saaren eli Irlannin parhaat havainnot olivat menneeltä viikolta Pikkukultarinta - Booted Warbler,  Eskimosirri - Baird´s Sandpiper ja Kanadansirri - Semipalmated Sandpiper.
Kanadansirri  - Semipalmated Sandpiper olikin melko "yleinen" Azoreilla kuluneella viikolla, yhteensä havaittiin vähintään 29 yksilöä. Azoreiden lintusesonki onkin päässyt jo hyvään vauhtiin, tällä hetkellä saarilla on mukavasti jenkkikahlaajia. Sirreistä on havaittu Valkoperäsirri - White-rumped Sandpiper 14 yksilöä, Eskimosirri - Baird´s Sandpiper ja Tundrasirri - Western Sandpiper. Vikloista jo edellä mainittujen kahden Amererikanmetsäviklo - Solitary Sandpiper lisäksi 3 Keltajalkaviklo - Lesser Yellowlegs ja 3 Amerikanvikloa - Greated Yellowlegs. Myös Amerikantaivaanvuohi - Wilson´s Snipe ja Amerikasipi - Spotted Sandpiper havaittiin Azoreilla.

Ehkä läntinen eurooppa saa nauttia tulevana viikkona jenkkiherkuista, sillä Earl myrskyn jäänteet ovat vaikuttamassa voimakkaasti viikon säähän. Briteissä odotetaan jo kovasti syksyn 1985 jenkki ryntäystä. Tilanteesta lisää punkbirder sivustolla.

Tätä kirjoittaessa tuli Ruotsista, Västerbotten´lta tieto että syksyn ensimmäiset Taigauunilintu - Yellow-browed Warbler on havaittu parissakin paikassa - siis retkelle !

- Tarsiger Team

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti