sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Great Potoo


24.3.2012

Jabiru - Pantanal - Piuval - Mika Bruun


Varhain aamulla hyppäsimme autoon ja hurautimme Lodgen takametsään. Parin tunnin aamuretki meni vauhdilla, eliksiä ropisi yllättävästi edelleen. Palasimme aamiaiselle ja hakemaan paikallisen oppaan / venekuskin, lupasi Great Potoon. Siellähän se meitä odottikin, tosin hieman jouduimme hakemaan ennen kuin Jari huomasi sen isolla avoimella oksalla. Nyt on hoidettu kaikki 5 Brasilian Potoo lajia. Kuvausten jälkeen oli mukava lähteä veneellä järvelle ja pikku saarille jossa on odotettavissa taas muutama elis. Hieman köyhää saarilla oli, mutta lajeja pukkasi ja jokunen hyvä kuvakin tuli raapaistua. Järvi oli melko hiljainen, tosin katsoimme sitä ainoastaan veneestä käsin. Saaressa on jopa näköalatorni, kivasti näkee maisemia, ehkä jokin toinen vuoden aika olisi parempi. Tai kellon aika, sillä olimme tornissa vasta puolelta päivin. Iltapäivällä perinteiset viilennys uinnit altaalla lounaan jälkeen, tosin veden lämpötila oli kolmenkympin tienoilla. Iltaretki jälleen paikallisoppaan seurassa eteläisemmälle metsä osuudelle, tosin kävely vauhtimme on niin hidasta ettemme ehtineet kuin puoleen väliin kun hämärä alkoi. Saimme kuitenkin yhden kohde lajeista listoille, Hyacinth Macaw, upea tumman sininen noin metrinen kokoinen Pantanalin erikoisuus. Iltaretken jälkeen kauhistelimme päivän hyttysiä, röyhkeitä tyyppejä. Hyökkäävät takaapäin ja paukamia tulee päivä päivältä lisää. Cristalinoksen mäkärä puremat ovat edelleen hyvin näkyvissä, nyt on tullut pari päivää uusi. Oli pakko laskea selvät näkyvät punaiset paukamat, niitä oli noin 900! Tonni menee aamulla varmaan rikki. Iho on aikalailla muhkurainen, varsinkin kädet ja selkä. Toivottavasti nämä häipyvät joskus? Tänään luettiin myös että täällä Mato Grossossa on liikkeellä Dengue kuumetta, mielenkiintoista. Illalla suunnittelua eteläisemmälle Pantanalin osuudelle, huomenna aamuretken jälkeen uudelle Lodgelle. 

Great Potoo - Pantanal - Piuval - Mika Bruun

Boat trip - Pantanal - Piuval - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti