lauantai 14. huhtikuuta 2012

Fazenda Angelim - Paraty


13.4.2012

Southern Lapwing - Paraty - Mika Bruun

 Aamu alkoi loistavasti, Spotted Bamboowren puputti heti rakennusten takana. Ajattelin tilanteesta tulevan helppo, erehdyin pahasti. Eihän se sieltä puskasta mihinkään tullut. Noin kymmenessä metrissä pysyi koko ajan, ei edes ollut aikomusta vaihtaa pustaa tai jotain muuta helpottavaa. Lähdin jatkamaan uusien lajien etsintää. Kosteus oli kovaa tasoa, ensin hurtui SixBig ja parin tunnin päästä ei nähnyt kiikareillakaan. Homma meni kävelyksi, kävelinkin samaa polkua kuin viimeksi. Tällä kertaa päätin mennä pidemmälle koska välineetkin olivat pois käytöstä. Nousin kolme jyrkkää nousua, ylitin pari puroa, mutta polku jatkui vain ylöspäin. Se ei kiertänyt mihinkään niin kuin toivoin, ja jouduin palaamaan takaisin samaa reittiä. Parin tunnin uuvuttavan kävelyn aikana näin ainoastaan muutaman sekaparven. Onneksi sain myös kiikarit pelittämään aina hetken katseluun, näin sain jopa määritettyä jotain. Vasta yhdeksän aikoihin sain BigSixin etulinssin huurteettomaksi, aurinko lämmitti sitä. Toisin sanoen tulin takaisin avoimalle maalle polulta. Olipahan tuskainen aamu, lisäksi oli aivan läpimärkä nousuista. Sitä ei helpottanut yhtään 30 asteen lämpö. Aamuretki päättyi kuitenkin mukavasti elikseen. Buff-brested Puffbird istuskeli Fazendan kuolleissa pihapuissa. Samalla se oli myös retken 600. laji, eli tavoitteeseen siltä osin pääsin kivasti. Iltapäivällä siirtyminen Paraty:n puolelle Ubatumirimin ja Sao Paolon ja Rion rajalla olevan ruokinnan kautta. Jälkimmäisessä oli mukavasti perus Hummingbirdeja. Paratyyn päästyämme tuli reilun tunnin pituinen sadekuuro, joten tutustuminen tähän kauniiseen kaupunkiin jäi hieman kesken.

Buff-bellied Puffbird - Fazenda Angelim - Mika Bruun

Paraty Old Town - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti