keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sumuista


3.4.2012

Rufous-headed Tanager - Itatiaia - Mika Bruun

Eliksen hakuretki entiseen hotelli Simon:iin. Pilvinen ja sumuinen aamu ei luonnut mitään henkeä salpaavaa fiilistä lähteä alas, varsinkin kun oli hyvin pimeää. Jussin nuottien mukaan pelipaikalle oli helppo osata. Mutta linnut eivät juuri olleet liikkeessä. Reilun kolmen tunnin aamuretken parhaimpaa lajia ei osaa edes nimetä. Muutama uusi laji retkenpinnaksi toki tuli mutta melko kevyttä kamaa. Pois tullessa törmäsin brassi orneihin, mukana mm. Ciro Albano, Bruno Renno ja Luciano. Kaverit olivat käsittämättömän hiljaisia, vaivainen tervehdys ja pakoon metsään, ehkä se on sit maan tapa? Myöhäisen aamiaisen jälkeen sumu yltyi ja näkyvyys katosi miltei kokonaan. Hyvä teko syy ottaa retken ensimmäiset päiväunet. Puolelta päivin sumu hälveni ja siirryimme ruokinnalle. Sama toistui kuin eilen, lounaan jälkeen jumiuduttiin ruokinnalle kuvaamaan. Siitä on vain vaikea lähteä kun linnut ovat niin hienosti esillä. Toki polulla/tiellä näkee parempia lajeja, mutta kun nämä lajit tällä kukkulalla on lähes nähty. Kuvailtiin hämärään saakka, välttäen näin myös muutaman lyhyen sade kuuron joita iltapäivällä oli liikkeellä. Illalla perus takkatuli ja punaviini fiilistely.

Picazuro - Itatiaia - Mika Bruun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti